Peking kaupunki vailla sielua ?

En tiedä mitä pitäisi kertoa kiinasta sellaista mitä emme jo tietäisi: Valtavan suuret tuloerot pienen huippurikkaan eliitin ja kansanmassojen välillä, nousukasmainen näyttökulttuuri, epäonnistunut yhden lapsen väestöpolitiikka, ympäristöstä piittaamaton teollistuminen, huippunopea talouskasvu, ennennäkemättömän suuri kansanvaellus maaseudulta kaupunkeihin, paremman elintason toivossa, rajoitettu sananvapaus jne. Kaikki tämä tiivistyy Pekingissä niin hyvässä kuin pahassakin.

Kun saavuin Pekingiin oli yöllä satanut, Siperian kylmän ilmavirtauksen mukana tuoma, pakkaslumi keskelle lämpöjaksoa. Yllätys Pekingiläisille, jotka toivoivat päässeensä värjöttelemästä koleissa asunnoissaan. Kevään toivo oli suuri. Puiden oksia, aitoja, kattojen räystäitä koristi pehmeä pumpulikerros. Näky huikaisevan kaunis. Suli pois muutamassa tunnissa. Puolet väestöstä oli varustautunut jonkinlaisella kameralla. Räps,  räps lumi kunon melko harvinaista kaupungissa niin pitihän siitä ottaa myös kuvia.

Kun kävelin viiden kilometrin matkan asemalta kielletyn kaupungin takana sijaitsevaan matkustajakotiin, kävelin sen alueen läpi jota olympiaisännät varmaan halusivat näyttää maailmalle. Toinen toistaan edustavampia amerikkalaisia hotelliketjuja Sheraton, Holiday Inn, Astoria, Peking Grand Hotel, kullan kimallusta ja kiilotettua marmoria. Luksuskauppoja joissa myytiin brandejä joita en tiennyt edes olevan olemassa. Rannekelloja, joita suomalainen kelloliike ei kehtaa edes laittaa näytteille. Kelloja joiden hinta oli 130 000 euroa. Tällä saisi yksiön Helsingissä. Vaikka olympialaisiin oli siivottu katukuvasta kerjäläiset ja paremman elämän toivossa elävät maalta muuttaneet työttömät, kurjalistot, niin huikeana kontrastina tämän kaiken kiillon keskellä likainen rääsyinen jaloistaan amputoitu mies. Kulkupelinä vanerilevy, johon kiinnitetty neljä lastenrattaan pyörää. Liikkui eteenpäin ja taaksepäin pienten laudan kappaleiden avulla. En tiennyt tällaisten kulkupelien olevan edes olemassa sitten Bunuelin 20 luvun elokuvien.

Tämä näyttöalue on kooltaan valtava, kuten kaikki muukin Pekingissä (olivathan olympialaiset tähän saakka kalleimmat lajissaan). Monet turistit eivät oikeastaan muunlaista Pekingiä ole nähneetkään: lentoasemalta suoraan bussilla hotelliin, täältä nähtävyyksiin, kiellettyyn kaupunkiin, taivaallisen rauhan puistoon, Beihain saarelle, kiinan muurille ja muihin nähtävyyksiin. Jos turistille luppoaikaa jää, niin ei hän juuri ehdi paljoa muualla kävellä. Tämä ei ole oikeata Pekingiä vaan kaupunki ilman sielua. Sitten 90 luvun 40 prosenttia Pekingin keskustan pinta-alasta on uudelleen rakennettu. Pekingiä on muokattu rajusti aikaisemmin. Kun kansanvapautusarmeija otti kiinan haltuun loi se ensi töikseen hyvät suhteet Stalinin Neuvostoliittoon. Täältä tuli suuri joukko neuvostoarkkitehtejä. Kaupungille suunniteltiin 6 - 8 kaistaisia kehäteitä kolme. Nykyään voimme kiittää katujen leveyksiä. Mutta silloin 40 – 50 luvulla kai oli tarkoitus vallata kaupunki mahdollisimman nopeasti jos jonkinlaista kapinaa syntyisi. Arkkitehdit suunnittelivat runsaasti ikävän tympeitä kerrostaloja. Neuvostoliittolaisten kädenjälki on suuri Tianmein aukio, jonka maailma varmaan parhaiten tuntee 1989 opiskelija mielenosoitusten pitopaikkana ja sen verisenä tukahduttamisena. Aukion reunamille suoraan kielletyn kaupungin eteen suunniteltiin kokonaisia hallintokortteleita. Sijainnilla on varmaan suuri symbolinen arvo, kun kielletty kaupunki oli keisarin ikimuistoinen hallinto- ja asuinpaikka. Aukion ja Kielletyn kaupungin väliin suunniteltiin 12 kaistainen leveä avenue. Täällä on sitten hyvä pitää sotilasmarsseja ja pullistella maailmalle.

Kaikki tapaamani pekingiläiset, jotka osasivat puhua jotain ymmärtämääni kieltä, kuten myös monet kaupungissa pitkään asustaneet ulkomaalaiset pitivät kehitystä valitettavana. Perinteinen elämänmeno on kadonnut ja tilanne on tullut nousukasmainen kiiltokuvakulttuuri. Mutta toisaalta mitä sitä valittamaan kun Helsingissäkin on tapahtunut vastaavanlaista: Keskustan puutalokorttelit ovat yksi toisensa jälkeen hävinneet. Kaupunkisuunnitteluvirastossa päätöksiä ovat olleet tekemässä maalta muuttaneita päättäjiä, joille kaupungin menneisyys ja henki on ollut vierasta. Helsingin piti olla nykyaikainen ja moderni.

Miten sitten pääsee tutustumaan oikeaan Pekingiin. Ihan yksinkertaisesti, ottamalla bussi numero 5 ja ajamalla päätepysäkille. Seuraavana päivänä kuitenkin otat tämän bussin, jos haluat mennä katsomaan kiinan muuria. Päätepysäkiltä jatkat bussilla 877 murille. Kun olet päässyt päätepysäkille (jossa rahamuseo sijaitsee) kävele takaisin hotelliin about 4 kilometriä. Poikkea sivukujille ja pienille aukioille. Täällä näet aivan toisenlaisen vilpittömän, avoimen, ystävällisen ja auttavan elämänmenon.

Pekingissä eittämättä parasta ovat puistot, joissa voi viettää kokonaisia päiviä. Täällä näet isovanhempien ulkoiluttavan liikuttavan huolellisesti sitä ainoakaista lastenlastaan. Ihmisiä pelaamassa kiinalaista shakkia, tanssivan, ja vaihtavan kuulumisia. Puistot kun ovat Pekingiläisten olohuone.

Tietenkin kävin muurilla ja eläintarhassa. Muurilla oli hauskinta se kuin päästiin korkeimmalle kohdalle ja kaikki halusivat ikuistaa itsensä siellä. Ja koska et ole kiinalainen itse, niin kiinalaiset haluavat poseerata kanssasi kuvissa. Tässä jo hieman punastui kun nuoret tytöt kaivautuivat kainaloon.  Monet pyysivät ottamaan kuvia heidän omalla kameralla. Kovin helposti pääsee kosketuksiin paikallisten kanssa ja harrastamaan sanatonta kommunikointia, melkein kuin Jacques Tati filmeissään.

En itse ole mikään suuri eläintarhojen ystävä. En aina voi ymmärtää miksi joiden eläinten vapaus täytyy riistää vain siksi että ihmiset pääsevät niitä pällistelemään. Pekingin eläintarha ei tässä ole mikään poikkeus.Erityisen surkea kohtalo on norsuilla. Talvisin ne sullotaan 20 - 30 neliön häkkiin ja kesällä ne päästetään pihalle 500 neliöön. Aivan riittämättömät alueet kaiken kaikkiaan. Kaikkialla missä olen tarhoissa norsuja nähnyt ovat ne joko apaattisia tai luonnehäiriöisiä. Jos siis haluat norsuja nähdä niin matkusta Intiaan, Thaimaalle tai Afrikkaan. Pekingin eläintarhassa kaikkein hauskinta ei suinkaan ollut Panda-karhu vaan yleisö. Mikä riemu syntyikään kun Panda hieman liikahti: Voi ei - se liikkuu !