-->
Anteeksi vain Shanghai, mutta en pidä
sinusta. Vietin luonasi pidempään kuin missään muussa Kiinan
kaupungissä. Yritin päivä toisensa jälkeen ymmärtää sinua.
Lopulta opin sietämään kun kuulin sinulla olleen raju menneisyys
häikäilemättömän imperialismin välikappaleena oopium sodasta
lähtien. Sellainen jättää jälkeensä.
Ensi vaikutelma oli tavattoman siistit
kadut ei tahran tahraa, ei pölyn pölyä, ei kerjäläisen
kerjäläistä. Siisteyttä kun arvellaan voitavan näyttää
kansainväliselle maailmannäyttelyvieraille. Kaikki roska ja
häiritsevät tekijät piti vain siivota pois. Sinusta sai falskin
vaikutelman, kun invalidit, sairaat, köyhät ja muut puutteessa
elävät oli kerätty rikkakihveliin. Mutta myös nämä kuuluvat
inhimilliseen elämään. Sen sijaan olet kyllä kovin yrittänyt
koristaa kasvojasi. Rakensit hienon historiallisen museon, mutta
esineistö jätti hieman kylmäksi Xi'anin jälkeen. Rakensit upean
tiedekeskuksen, josta jokainen maailman metropoli voisi olla
kateellinen. Sademetsiä esittävä osio oli kyllä hieno, mutta
fysikaalisia tieteitä esittelevässä osiossa kyllä
Helsinki-Vantaan Heureka on paljon kiinnostavampi.
Kaupunkisuunnittelumuseo oli hauska varsinkin Shanghain pienoismalli.
Vain Kiinassa riittää viitseliäisyyttä tehdä kokonainen kaupunki
kaikkine taloineen pienoismalliksi. 360 asteen virtuaalitodellisuus
lento kaupungin yllä sai hengen salpautumaan. Varmaan jokainen
maailman pelintekijä haaveilee päästääkseen tekemään jotain
vastaavaa. Silti kaikki tämä on vain ehostusta, ulkokuoren
koristusta. Ikään kuin kiiltäväkantisen vaatekuvaston hiottu
mannekiini.
En missään muussa Kiinan kaupungissa
ole törmännyt yhtä röyhkeisiin kaupustelijoihin. Jos kysyt hintaa
etkä osta niin väkisin työntävät tavaran käsiin. Jos silti
palautat saa vain melkoisen haukkumisryöpyn niskaansa. Tyypillinen
esimerkki oli kun kävin ostamassa paitaa. Tarjosin myyjälle
karamellia kun itsekin sitä pureksin. Yleensä myyjät ottavat
yhden, korkeintaan kaksi mutta sinun helmassa toimivat kauppiaat
ottivat koko kourallisen. Paita jäi siitä kaupasta ostamatta.
Kännykkäkaupassa myyjä liimautui liiveihin kun kävin
pankkiautomaatilla. Pelkäsi varmaan että käännyn toisen myyjän
puoleen. Kolmas esimerkki oli kengän kiillottaja. Tämä aluksi
tarjoutui kiillottamaan ilmaiseksi kun pitkään olin keskustelut
hänen kanssaan. Tietty kieltäydyin moneen kertaan. Kiillotti
kuitenkin. Tarjosin normaalin taksan 10 yania. Kiillottaja totesi
tähän että on kyllä saanut monesti 200 yania (26 euroa), summa
kun menee lasten koulunkäyntiin. Lompakossani oli 10 ja 20 yanin
seteli vaatimalla vaati myös tätä 20. Totesin kuitenkin, että
minunkin pitää syödä enkä todellakaan pyytänyt mitään
palvelua. Jäin vain miettimään kiillottajan kohtalaista
englanninkielen taitoa.
Niin, Shanghai, ahneus on
materialisoitunut sinussa. Enkä ollenkaan ihmettele tätä kun
muistan mistä oopium sota sai alkunsa. Oli nimittäin niin, että
Kiinassa tuotettiin hyödykkeitä jota Eurooppa himoitsi: Silkkiä,
posliinia, riisiä, teetä, taidokasta koristeveistoksia, erikoinen
tapa tehdä teräaseita, puuvillaa ja monia muita asioita.
Raaka-aineiden, työvoiman ja pääoman pyhästä kolmiyhteydestä
Kiinalla oli kaksi, Nimittäin jossain määrin raaka-aineita sekä
yllin kyllin työvoimaa. Mutta Kiina epäonnekseen ei oikein
tarvinnut mitään mitä Euroopassa ja muualla tuotettiin. Kunnes
englantilaiset keksivät toimittaa Intiassa tuotettua halpaa oopiumia
Kiinan markkinoille, vaikka Kiinassa kasvaa aivan riittävästi omaan
tarpeeseen tätä. Aine tietty oli kielletty sekä Englannissa ja
Kiinassa. Likainen työn annettiin salakuljettajien tehtäväksi. Kun
Kiinan viranomaiset havaitsivat ensimmäisen oopium lastin saapuvan
kippasivat nämä koko lastin mereen. Siitäkös Englantilaiset
suuttuivat ja julistivat sodan Kiinalle. Kehittyneen sodankäyntitekniikan ansiosta lopputulos oli selvä. Rauhanneuvottelussa
britit saivat Hong Kongille vuokraoikeudet ja
erityisoikeudet Sanghaissa vuonna 1842. Kaupunki olikin
englantilaisille erityisen mieluinen. Olihan se Kiinalaisen
silkkikutomoiden keskipisteessä.
Salakuljettajien rahtaama oopium
kulkeutui Kiinaan brittien suojeluksessa. Nimenomaan Shanghain, sen
sataman edullisen sijainnin kautta levisi aine Kiinaan. Toiseen
suuntaan kävi vilkas tavaraliikenne. Kaupungin kautta
kirjaimellisesti ryöstettiin Kiinaa ja maksuksi tarjottiin
salakuljettajien toimittamaa oopiumia. Seurauksena oli, että 1930
-luvulla arveltiin kaupungissa eläneen n. 100 000 ooppium riippuvaa
narkomaania. Määrä oli kasvanut 120 000 – 150 000 kansan
vapautusarmeijan tullessa kaupunkiin vuonna 1947.
Niin, Shanghai, voinet lohduttautua
sillä, että tämä ei ole ollut ainoa kerta kun huumekauppaa
tehdään valtion suojeluksessa. Eräs esimerkki myöhemmältä
ajalta sijoittuu 1970 – 1980 luvulle Neuvostoliiton käydessä
Afganistanin sotaa. Neuvostoliitto hamusi päästä arabimaiden
öljykentille. Amerikkalaiset eivät oikein tykänneet tästä.
Kannustivat kapinnallisia joukkoja, joita oli myös orastava Taleban
liike. Näille piti toimittaa aseita. Aseet maksettiin Pakistanissa
kasvatetun ooppium johdannaisella eli heroiinilla. Tämä tapahtui
amerikkalaisten tietoisella suojeluksessa. Kunhan vain heroiini ei
leviäisi Amerikan markkinoille. Pakistanin heroiini levisikin
Eurooppaan Sveitsiin, Saksaan ja Ranskaan. Maissa oli todellinen
epidemia. Jälleen kerran kaikkein surkeimmassa asemassa olevat
ihmiset rahoittavat maailman politiikkaa.
Kun kiertelin kaduillasi otsa rypysssä
miettien kaikkea näkemääni. Törmäsin Pudongissa (uudessa
talouskeskuksessa) televisiotornin alla sijaitsevaan kaupungin
historialliseen museoon. Nähtävyyksistäsi kaikkein kiinnostavin.
Pääosin esittelit siellä tätä romantisoitua ”Old Shanghai”
aikaa. Aikaa 1800 luvun puolivälistä japanilaismiehitykseen 1937
saakka. Vuonna 1936 olit yksi maailman suurimmista kaupungeista jonka
asukasluku oli 3 miljoonaa, joista runsas 35 tuhatta oli
ulkomaalaisia. Nämä vieraat asuivat omilla asuma alueilla joille
kiinalaisilla ei juuri ollut asiaa. Kuitenkin ulkomaalaiset
hallitsivat yli puolta kaupungin pinta-alasta. Kiinalaisten asuinolot
olivat melko kurjat. Kansanvapautusarmeijan saapuessa asui lähes
miljoona ihmistä savesta ja oljista rakennetuista hökkeleissä.
Majoissa ei ollut räystäitä, joten sateen sattuessa kadut olivat
melkoisessa liejussa. Juoksevaa vettä ja viemäröintiä ei ollut.
Kulkutaudit ja syöpäläpiset olivat todellinen riesa. Kaupungissa
kilpaili keskenään lukuisia rikollisryhmiä. Kuinkas muutenkaan
kun oopium kauppa oli niin tuottoisaa. Vanhassa Shanghaissa oli
erikoisia ammatteja kuten ruumiinkerääjät. Nämä saivat jokaisesta löytämästään ja keräilykeskukseen
kuljettamastaan ihmisruumiista hyvän korvauksen.
Vanhassa Shanghassa arvellaan olleen
runsaat 100 000 prostituoitua. Nuoria tyttöjä usein ostettiin
maaseudulta köyhiltä talonpojilta. Vanhemmille luvattiin tytölle
hienoa tulevaisuutta sen ja sen rikkaan piikana, lasten
hoitajana ja muuna. Todellisuus oli kuitenkin karu. Heti vain miehiä
palvelemaan. Jos kieltäytyi niin bordellin emäntä pieksi
pahanpäiväisesti kunnes oli halukas tekemään vaadittuja
palveluita asiakkaille. Sinne katusi tyttöjen romantiikan kaipuu,
haave perheestä, onnesta ja valoisasta tulevaisuudesta. Osa tytöistä
oli myös kidnapattu kaukaisemmilta seuduilta vain harva oli
vapaaehtoisesti tekemässä tätä melko ankeaa työtä.
Menneisyytesi oli melko karu ja
nykyisyytesi iloton.
Kun kävelin kaduillasi, näin toki
paljon ihmisiä, jotka olivat pukeutuneita kuin muotilehdestä
repäistynä. Kaikilla kuitenkin vakava hieman ylimielinen ilme
kasvoilla, ei hymyn hymyä eikä ilon iloa. Monet täysin uupuneen
oloisia. Kaikki kiirehtivät juoksujalkaa edestakaisin. Yrmeinä.
Olivat kuin valtavan suuren koneen osia. Ainoana elämän sisältönä
työ. Sitä tehdäänkin 7 päivää viikossa ja 12 – 16 tuntia
päivässä. Tai kuten eräs tapaamani amerikassa opiskellut
kiinalainen insinööri sanoi: Kaikki haluavat olla rikkaita. Tähän
elämän tyyliin ei sovi millään tavalla taiteet, puistoelämä
eikä perinteinen perhe- ja kyläkeskeinen elämä.
Shanghaissa ilmeni myös taloudellisen
edistyksen kääntöpuoli. Kaupungin runsaasta 21 miljoonasta
asukkaasta on rekisteröityneitä kansalaisia noin puolet. Loput ovat
maalta tulleita. Niitä joita paremman elämän toivossa on
houkuteltu kaupunkia rakentamaan ja tehtaisiin työskentelemään.
Näillä ihmisillä ei ole minkään laista terveydenhuoltoa,
työaikalakien soveltaminen niin ja näin, ei eläkkeitä eikä usein
työtapaturma vakuutuksia. Toki voivat ottaa yksityisiä vakuutuksia.
Pyh. Miten joku voi ottaa yksityistä sosiaaliturvaa kun palkka on
3000 – 5000 yania (400 – 570 euroa) kaupungissa jossa hädin
tuskin tulee toimeen 3000:lla. Näitä rekisteröimättömiä ihmisiä
on Kiinassa arviolta 200 miljoonaa. Todellinen kurjalisto. Sellainen
poliittinen massa, jota mikään armeija ei pysty pysäyttämään.
Jos tämä tiikeri herätetään on sillä koko maailmaa ravistava
vaikutus.
Olin jo Kiinassa oppinut kulkemaan
metrolla. Olennaisesti selkeämpää kuin Pariisissa tai Pietarissa.
Merkittävä piirre metroasemilla ovat portit, joiden kohdalle metro
pysähtyy sentilleen. Pysähtymisen jälkeen aukeavat sekä metron
ovet että portit. Pekingissä oli millainen ruuhka tahansa asettuvat
ihmiset siististi jonoon ja päästävät ensin ulosmenijät. Mutta
Shanghaissa ei. Kaikki yrittävät juosta yhtä aikaa vaunuun ja
toiset yrittävät tulla samalla ulos. Seurauksena ennennäkemätön
kaaos, josta asema toisensa jälkeen selviydytään jollain tavalla.
On kuin ihmiset ajattelisivat: minä, minä ei muista mitään väliä.
Usko tai älä. Shanghai, tämä on mahdollisimman epäkäytännöllinen
tapa suoriutua matkasta. Heijastaa vain itsekeskeistä, narsistista,
asennetta omaan eksistenssiin.
Kun illalla saavuin takaisin
matkustajakotiin törmäsin katuun, jossa oli vierivieressä
eurooppalaistyylisiä pubeja. Tietty menin sisään. Niissä väki
ryyppäsi kaksinkäsin kuin suomalaisessa pikkujoulussa talon
piikkiin. Väki oli muodostunut pääasiassa eurooppalaisista ja
amerikkalaisista asiantuntijoista ja heidän kiinalaisista
tyttöystävistään. Näitä asiantuntijoita Kiina tarvitsee
rakentaessaan uutta talousihmettään. Vaikka Kiinassa valmistetaan
tisleitä, vahvimpien ollessa 52 Vol. % niin silti en juopuneita
nähnyt missään. Täällä näin. Kontrasti oli melko hurja.
Tietty kysyin miksi he ovat täällä
(Shanghaissa on tuhansia ulkomaalaisia). Suurin osa oli saapunut
yhteisyrityksen palvelukseen. Aika tavallinen tarina oli 3 vuoden
pesti ja halu tutustua eksoottiseen maahan. Tosin eksotiikka jäi
melko vähäiseksi kun asuinkaupunki on kohtalaisen tympeä ja kalsea
business city. Monelle selvisi kyllä aika nopeasti, että he ovat
vain toisen luokan kansalaisia, vierastyöläisiä. Vähän kuten
turkkilaiset rakentamassa Saksan talousihmettä. Saksa toivoi näiden
muuttavan takaisin - sitten myöhemmin. Mutta moni jäi,
saksalaistuvat osittain ja osittain muodostivat omia yhteisöjään.
Kiinassa ei näin käy. Kun asiantuntemus on hyödynnetty loppuun
sanotaan vain rauhallisesti: Nice to meet you. Good bye. Näin Kiina
on toiminut aina kautta kokohistoriansa. Uusista virtauksista
hyödynnetään vain tarpeellisin sekä loppu hylätään ja
unohdetaan. Siksipä kristinusko ei koskaan ole saanut mitään
merkittävää jalansijaa. Toki lähetyssaarnajien koulut ja
sairaalat kelpasivat.
Tapasin erään saksalaisen insinöörin.
Tämä oli jo työskennellyt 10 vuotta Kiinassa. Keskustelu oli
erittäin valaiseva. Hän oli erään amerikkalaisten omistavan
saksalaisen yrityksen palveluksessa. Yritys valmistaa alumiinivaluja.
Merkittävimmät tuoteartikkelit ovat moottorien sylinterilohkot ja
teollisuuspumppujen rungot. Heillä on tehtaita 3 kappaletta
Kiinassa. Kun kysyin, koska Kiinalaiset ostavat tämän yrityksen oli
vastaus selkeä. Tällä hetkellä Kiinalaiset pyrkivät ostamaan ja
omistamaan strategisesti tärkeitä lopputuotteita valmistavia
tehtaita kuten autotehtaita. Komponentin valmistajat ovat toisella
sijalla. Saadakseen tuotantokustannukset alhaiseksi omistaminen tulee
ennemmin tai myöhemmin ajankohtaiseksi. Hänen tapauksessaan arvioi
tämän tapahtuvan 15 vuoden sisällä.
Kiinalaiset ennen makuuttivat suuria
pääomia eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa pankeissa.
Pankkikriisin pelästyttämänä tilanne on muuttunut ratkaisevasti.
Kiinalaiset pyrkivät aktiivisti ostamaan tehtaita ympäri maailman.
Marxin ja Leninin unelmoima kommunistinen internationaali taitaa
toteutua hieman erikoisella tavalla.
Tapasin Suomessa kerran erään
kansainvälisen rahoitusmarkkinoiden asiantuntijan. Keskustelimme
Kiinan roolista. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että Kiina
suurine pääomineen muodostaa merkittävän stabiloivan tekijän.
Suuria kriisejä ei pääse syntymään, koska nämä eivät ole
Kiinan etujen mukaisia. Ennennäkemättömät kriisit voivat syntyä
vain jos Kiina joutuu kotiuttamaan pääomansa. Voiko tällaista
tapahtua? Voi. Esimerkiksi jos Kiinassa olisi sanavapaus. Tämän
seurauksena on tietty kasvava paine vapaisiin vaaleihin ja
demokratiaan. Kuten edellä kerroin maassa on yli kahdensadan
miljoonan ihmisen todellinen proletariaatin proletariaatti eli
rekisteröimättömät ihmiset. Erilaiset populistiset liikkeet
pyrkivät tietty hyödyntämään tätä massaa omiin
valtapyrkimyksiinsä. Tällöin näiden ihmisten sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämiseen joudutaan mahdollisesti
kotiuttamaan pääomia ja myymään omistuksiaan. On tosiaan hilpetä
huomata, että esimerkiksi amerikkalaisen julkisen terveyshuollon tai
eurooppalaisten maiden valtiovelan takuumiehinä ovat itse asiassa
köyhistä köyhimmät kiinalaiset maalta muuttaneet kouluttamattomat
ihmiset vailla minkäänlaisia sosiaalietuja ja ihmisarvoa. Jee.
Tosin tähän on huomautettava, että tätä kirjoittaessani en
täysin tiedä kuinka suuri Kiinan rooli on rahoitusmarkkinoilla.
Erittäin huomattava kuitenkin.
Monet ovat närkästyneet siitä, että
eurooppalaista ja amerikkalaista tuotantoa valuu Kiinaan (nimenomaan
Sanghain kautta) lyhytnäköiseen taloudellisen eduntavoittelun
seurauksena. Kiina vaurastui. Ja hieman myöhemmin Kiinalaiset
ostivat koko tuotannon pois. Mutta toisaalta Eurooppa, Amerikka,
Englanti ja Ranska etunenässä harrastivat mitä suurinta
rosvousta lähes 150 vuoden ajan. Onko siis oikein, että Kiina
hyödyntää nyt neo liberaalisen kapitalismin luomaa tilannetta
omiin pyrkimyksiinsä ? Vielä tänään maailmantaloutta säädellään
akselilla Wall-Street – Lontoon City. Ehkä huomenna akseli onkin
Shanghai – Lontoon City ja ylihuomenna Shanghai – Mumbai.
Harasoo. Kiinassa ei ole sananvapautta
eurooppalaisessa merkityksessä. Ikävää. Mutta jos sillä olisi
sananvapaus johtaa tämä välttämättä demokratiaan. Nämä kaksi
ovat kuin kaksoisveljet. Kiinassa demokratian kieltämisessä ei ole
pelkästään kyse pienen valtaapitävän ryhmän halusta säilyttää
valtansa ja asemansa. Demokratian seuraukset voivat olla paljon
laajemmat jopa maailmaa ravistavaa. Edellä mainittu rahoituskriisi
voi olla yksi asia. Pankkeja kaatuisi yksi toisensa jälkeen ympäri
maailmaa. Suunnitelmatalous voisi pysähtyä. Maaseutu jäisi
kehittymättä. Seurauksena on pahimmillaan se, että kaupunkien
laitamille muodostuu suuren suuria hökkelikyliä.
Ajan oloon yhteiskuntarauha voisi
järkkyä.
On irvokasta huomata, ettei maailmalla
ekä Kiinalla ole varaa sananvapauteen. Tämä on vain rikkaiden
huvi. Kiinan sananvapaus koskee jokaista maailman ihmistä.
Pahimmillaan voisi Suomessa palkat ja eläkkeiden ostovoima pudota
kolmanneksen. Kreikan tukipaketteihin ja vastaaviin ei olisi varaa ja
typerät saksalaiset ja ranskalaiset pankit voisivat kaatua. Mutta
toisaalta eikö sananvapaus ja demokratia pitäisi olla inhimillinen
perusoikeus. Ehkä meidän Euroopassa pitää vain tottua ajatukseen,
että kulutusjuhlat ovat ohi. Toisaalta Kiina on joskus riittävän
varakas sananvapauden sallimiseksi. Koska ? En tiedä (lasken varmaan
tämän kun tulen kotiin). Kiinalle pitää vain antaa aikaa.
Kun katson liikekeskuksen, Pudongin,
silhuettia en mitenkään voi olla tuntematta, että haluat olla kuin
Wall-Street. Shanghai,
