Lao Cai, pitkä odotus sunnuntaina

Raja ylitetty. Kävellen kuten monet muutkin. Pölyisen asema-aukion poikki kuljeksii yksinäinen kulkukoira, kenenkään häiritsemättä. Parkkiruudut tyhjiä autoista. Vain muutama jalankulkija, siellä täällä. On kuuma, paahtava ilma sunnuntaina pienessä pohjois-vietnamilmaisessa rajakaupungissa. Sunnuntai ihan kouriintuntuvasti. Olin kokonaan unohtanut, että sellaisiakin päiviä on olemassa. Tiedäthän viikon seitsemännen päivän, jolloin nukutaan pitkään ja mitään ei oikein tehdä, bussitkaan ei kulje kotona Helsingissä kuin harvoin. Lepopäivä lamaantuneessa Euroopassa, jossa poliitikot kinastelevat eläkeiän nostamisesta myös ikääntyneille ihmisille, jotka rakennemuutoksen ja ulkoistusten seurauksena turhaan kirjoittelevat työpaikkahakemuksia kerrasta toiseen. Mistäköhän nykyään sunnuntaina oikein levätään? Kenties toivutaan lauantain krapulasta? Kiinassa puuhakas toimeliaisuus näkyy joka päivä. Sunnuntaita ei ollut. Täällä taasen oltiin omaksuttu ranskalaisen kulttuurin valo: kaupat, pankit olivat kiinni ja ihmiset kotona. Kello lähenee kymmentä ja jään odottamaan kirkonkellojen ääntä kuten niin monesti olen tehnyt pienessä syrjäisessä kylässä, Satakunnassa. Mummon kanssa kirkkoon pellon poikki, kauan sitten sunnuntaina. Kellojen ääntä ei kuitenkaan kuulunut.

Vasta kovin myöhään iltapäivällä alkoi jonkinlainen toimeliaisuus: Asema-aukiolle kerääntyi väkeä, torille myyjiä kuten myös asiakkaitakin. Hämmästyttävää toreilla olikin, että tavarat olivat kyllä esillä muttei myyjiä eikä asiakkaita eikä varmaankaan varkaita mailla halmeilla. Mietin millainen kaupunki tämä voisi olla arkisin. En koskaan saa sitä selville kun matkustan illalla pois.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kun astuin tullirakennuksesta ulos niin tavalliseen tapaan joukko miehiä taasen hyökkäsi kimppuuni kuten aina aikaisemminkin: Taksia, nähtävyyksiä ja hotelleja. Mitäs muutakaan voisi tarjota. Uutena ilmiönä rahanvaihtajat, jotka yrittivät vaihtaa rahaa huonommalla kurssilla kuin pankkiautomaatista voi saada. Istahdin portaille, josta hyökkääjät hämmästyivät kovin. Eihän kukaan nyt yleensä vain jää istumaan ja odottamaan jotain. Katselin uutta maata varttitunnin poltellen piippuani ja mietin mitä pitäisi tehdä. Kävelin avobussille ja kysyin kelpaisiko kiinan raha, määränpäänä rautatieasema. Kelpasihan se, vastaus tuli vielä selvällä englannin kielellä. Tosin hinta oli moninkertainen, siihen nähden mitä Kiinassa joutui maksamaan parin kilometrin matkasta. Ensi kosketus vietnamilaiseen kuvitelmaan turistin rikkaudesta. Tai ei tämä ihan kuvitelma taida ollakaan kun Vietnamissa keskimääräinen bruttokansantuote kuukaudessa per henkilö on 94.54 euroa (ostovoimalla korjattuna tuplasti enemmän). Lao Cain provinssi on vieläpä yksi Vietnamin köyhimmistä, jossa 70 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Mikä lienee köyhyysraja Vietnamin mittakaavassa ?

Voi Vietnam miten paljon oletkaan kärsinyt. Ensin oli Ranskan kolonialismi, japanilaisten miehitys, itsenäisyystaistelu ranskalaisia miehittäjiä vastaan, amerikkalaisten invaasio ja lopulta Kiinan hyökkäys. Yhä vielä sodista on jäljellä märkiviä haavoja kuten amerikkalaisten kylvämä kasvintuhoaineen Orange-D:n osuus epämuodostuneiden lasten syntymään. Kuten erä englantilainen sairaanhoito-opiskelija kertoi.Tarvitset todella apua. - Mutta ei. Lupasin olla kirjoittamatta sanaakaan Vietnamin sodista. En myöskään voisi kirjoittaa siitä ilman kyyneleitä tai raivon tunnetta.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Lao Cai on pieni rajakaupunki, asukkaita runsaat 80 tuhatta. Se on kautta aikojen ollut tärkeä markkinapaikka, jonka merkitys ranskalaisten rakentaman Hanoi-Kunming rautatien myötä kasvoi merkittäväksi Pohjois-Vietnamilaiseksi kaupungiksi. Vuonna 1463 vietnamilainen kuningashuone perustui kaupungin pohjoisen provinssin pääkaupungiksi. Provinssin nimi on sama kuin sen pääkaupungin (eli Lao Cai). Tänään metsäteollisuuden ja maanviljelyn lisäksi turismi on muodostunut kaupungille merkittävän tulolähteen. Syynä on lähellä sijaitsevat Sapan riisivainiot, jonne turistit sangoin joukoin ryntäävät. Itse tein sen virheen, että heti kaupunkiin tultuani menin ostamaan junalipun suoraan Hanoihin. Tietenkin olisi pitänyt matkustaa Sapaan ja viipyä päivä jos toisenkin. Sapan merkitys selvisi kuitenkin vasta kun menin syömään yhteen erinomaiseen ravintolaan. Täällä tarjoilija vuolaasti kertoi turismista: kiinalaiset matkustavat suoraan Halong Bayhin merta katsomaan ja muun maalaiset käyvät vaeltamassa Sapassa. Yunnanin riisivainioiden jälkeen alue on kuitenkin hieman vaatimattomampi – ainakin näin selitän itselleni poissaoloani.

Harva Halong Bayhin matkustava kiinalainen kuitenkin tietää,  että Kiina menetti Vietnamin Bach Dang joen taistelussa jo vuonna 938. Joki on kokolailla liki turistien suosimaa paikkaa. Vietnamilaisen Ngo Quenin taktiikka oli vertaansa vailla. Kas kun kiinalaiset saapuivat alueelle suuren ylivoimaisen laivaston kanssa tarkoituksena purjehtia Bach Dang jokea pitkin ja suorittaa maihinnousu pidemmällä sisämaassa. Vietnamilaiset ymmärsivät tämän. Mitä tekevät ? Upottavat jokeen pitkiä teroitettuja terässeipäitä, siten että nousuveden aikana niiden yli voitiin purjehtia ja ovat näkymättömiä. Laskuveden aikana joko laivojen pohjat murskautuivat tai alukset jäivät satimeen. Vietnamilaiset houkuttelivat kiinalaiset joelle provosoimalla näitä pienillä kevyt kulkuisilla aluksilla. Kun alukset olivat saapuneet joelle ei tarvittu muuta kuin odottaa laskuvettä. Kiinalainen laivasto jäi satimeen keskelle jokea ja vietnamilaisille oli melko helppoa tuhota pitkän merimatkan uuvuttama Kiinalainen laivasto.Laivaston tuhoutuminen oli suuri järkytys Kiinan keisarille ja päätti vetää muutkin joukot pois maasta. - Kun me aina rehvastelemme talvisodasta ja Raatteen tiestä, niin on rehellisyyden vuoksi kuitenkin todettava muuallakin olleen nokkelia sotapäälliköitä.

Ranskalaisen arkkitehtuurin vaikutus näkyy kaikkialla. Asemakaava on totaalisen sekava (pahempi kuin Pariisin). Talot ovat kapeita, pitkiä ja korkeita. Viisi metriä leveässä ja kymmenen pitkässä talossa saattaa olla 4 – 5 kerrosta. Kuten kuvista näkyy, ovat sangen hauskoja. Vierivieressä eri tyylejä, aivan kuten olisivat nukketaloja. Kuorrutettu marsipaanilla ja kermavaahdolla. Näitä katsoessa tulee hyvälle tuulelle. Eikö muka arkkitehtuurissa voida harrastaa huumoria ja leikkiä? Mielelläni lähettäisin Helsingin Rakennusvalvonnan ryppyotsaisia tuhahtelevia virkamiehiä tänne opintomatkalle. Kas kun Helsingin monet uudet ja vanhat alueet ovat totaalisen tylsiä. Eivätkä ole mitään muuta kuin jättimäisiä keskiolutmainoksia. Kas kun niissä ei voi tehdä muuta kuin kitata kaljaa ja katsoa tylsistyneenä televisiota. - Ehkä se on tarkoituskin: leipää ja sirkushuveja - kansa pysyy hiljaisena.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Ostin junalipun. Maksoi 245 000 dongia (VND). Oli kolmas luokka, hard seat. Lähti iltapäivällä ja on vasta aamulla perillä. Kylläpä on hidas. Ei, vaihdetaan tämä nukkumapaikkaan: 350 000 VND:tä. Siis mitä ? Kiinassa tottui laskemaan hinnat siten, että jaettiin yani luku kymmenellä ja lisättiin 30 prosenttia. Jotkut taasen laskivat jakamalla yani luku kahdeksalla. Täällä taasen joudutaan laskemaan hinta seuraavasti: jaetaan ilmoitettu hinta 20 000:lla saadaan hinta dollareissa (siis 20 000 VND = 1 $). Euroihin päästään ottamalla neljännes pois. Kätevää ja näppärää, ainakin insinöörille.

Hyvä, että vaihdoin. Hard seat on todella ihan kirjaimellisesti hard seat: Puupenkit. Kyllähän niissä muutaman tunnin päiväsikaan voisi viihtyä, mutta koko yö. Junan viimeisenä vaununa oli tavaravaunu. Täällä taasen matkustivat kaikkein köyhimmät lattialla istuen. En tiedä mitä liput maksoivat siihen. Ehkäpä olisi ollut elämys matkustaa sellaisessa. Turistille elämys, paikallisille kurjuus.

No hyvä. Kolmas luokka, kolme sänkyä päällekkäin. Vanha sääntö sanoo, että kannattaa aina pyrkiä toiseen kerrokseen. Alimassa istuvat kaikki ja ylimpään on hieman hankala kiivetä. Omani oli kolmannessa. Kun vaunu oli melko tyhjä kysyin konnarilta voisinko vaihtaa alempaan. Ei käy. Kesken matkaa tarjoutui kuitenkin vaihtamaan mikäli maksaisin 50 dollaria eli kolme kertaa koko matkan hinnan. Tietty kieltäydyin, alensi 30 dollariin. Ei tämäkään kelvannut itselleni. Käski unohtaa koko asian. Osastoon astui kolme rouvaa, jotka taasen yrittivät kaupata omaa paikkansa minulle sopivasta hinnasta. Ei tullut kauppoja. Juna saapui Hanoihin viideltä aamulta. Nukuin ja nukuin. Vasta kun vaunua oltiin siirtämässä varikolle klo 6 – 7 välillä havahduin ja hyppäsin pois. Näin saavuin Hanoihin.