Ajatus maitse ja vesitse suoritettavasta matkasta syntyi pari vuotta sitten jouluaattona. Oli paistettu kinkut ja tehty muut ruuat mutta tunnelma ei ollut sellainen kuin piti. Yhtä vitutti, toista tympi ja mlnä vain pohdin kunpa pääsisi pois. Tuiki, tuiki tähtönen. Luo valosi kuraisen pellon reunaan. Siellä istuu mies haaveillen onnen satumaista. - Istuin koneen ääreen ja tutkin karttoja tarujen kaukomaista: Venäjä, Kiina, Vietnam, Kambodza, Thaimaa, Malesia, Singapore ja Indonesia. Mitenkähän pääsisin Salomonin saarille ? Kovin on hankalaa reissata sinne kun ainoa yhteys on lento Australian Brisbanesta ja tuhat euroa sivu.
Tutkin matkailijan terveysopasta ja hankin vaadittavan rokotteen. Kiertelin retkeilykauppoja ostaakseni sopivan repun. Ei liian suurta, eikä liian pientä. En maininnut kenellekään haaveista ja suunnitelmista. Yhtenä päivänä vain sanoisin: huomenna lähden. Monet muutkin haaveet olivat jäänneet. Siksi vaikenin.
No hyvä. Jos olisin pitkään poissa niin kuka huolehtisi talosta ? Asumiskustannukset piti saada niin pieneksi kuin mahdollista, jotta omaiset voisivat elää halvalla ja hyvin. Suurin menoerä oli lämmitys. Rakensin pönttöuunin. Tulkoon halpuus. Tuli - vain ei riittävä. Lämmittäisinkö talon puulla, kokonaan - olin jo pitkään pohtinut. Polttopuita oli kertynyt liiterit ja räystään aluset täyteen. Keväällä alkoi vanha varaaja vuotaa. Pitäisi uusia. Uuden varaajan rinnalle alapalokattila. Lämmintä vettä lähes ilmaiseksi. Kustannukset korvattu työllä. - Vanha särkyi ikään kuin kohtalo käskisi: lähde, mene, aasia odottaa.
Silti epäröin. Onhan Vietnam, Kambodža ja Thaimaa kaukana, maitse matkustettaessa. Vanhan talon lämmittäminen vieläpä vaikeaa ja työlästä. Luntakin sataa talvella varmaan paljon. Syitä miksen menisi keksin yhtenään.
Päätti tytärkin muuttaa koirineen tänne. Oli suuria remonttisuunnitelmia. Ehkä olisi parasta olla vähän aikaa poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti