Lao Cai, pitkä odotus sunnuntaina

Raja ylitetty. Kävellen kuten monet muutkin. Pölyisen asema-aukion poikki kuljeksii yksinäinen kulkukoira, kenenkään häiritsemättä. Parkkiruudut tyhjiä autoista. Vain muutama jalankulkija, siellä täällä. On kuuma, paahtava ilma sunnuntaina pienessä pohjois-vietnamilmaisessa rajakaupungissa. Sunnuntai ihan kouriintuntuvasti. Olin kokonaan unohtanut, että sellaisiakin päiviä on olemassa. Tiedäthän viikon seitsemännen päivän, jolloin nukutaan pitkään ja mitään ei oikein tehdä, bussitkaan ei kulje kotona Helsingissä kuin harvoin. Lepopäivä lamaantuneessa Euroopassa, jossa poliitikot kinastelevat eläkeiän nostamisesta myös ikääntyneille ihmisille, jotka rakennemuutoksen ja ulkoistusten seurauksena turhaan kirjoittelevat työpaikkahakemuksia kerrasta toiseen. Mistäköhän nykyään sunnuntaina oikein levätään? Kenties toivutaan lauantain krapulasta? Kiinassa puuhakas toimeliaisuus näkyy joka päivä. Sunnuntaita ei ollut. Täällä taasen oltiin omaksuttu ranskalaisen kulttuurin valo: kaupat, pankit olivat kiinni ja ihmiset kotona. Kello lähenee kymmentä ja jään odottamaan kirkonkellojen ääntä kuten niin monesti olen tehnyt pienessä syrjäisessä kylässä, Satakunnassa. Mummon kanssa kirkkoon pellon poikki, kauan sitten sunnuntaina. Kellojen ääntä ei kuitenkaan kuulunut.

Vasta kovin myöhään iltapäivällä alkoi jonkinlainen toimeliaisuus: Asema-aukiolle kerääntyi väkeä, torille myyjiä kuten myös asiakkaitakin. Hämmästyttävää toreilla olikin, että tavarat olivat kyllä esillä muttei myyjiä eikä asiakkaita eikä varmaankaan varkaita mailla halmeilla. Mietin millainen kaupunki tämä voisi olla arkisin. En koskaan saa sitä selville kun matkustan illalla pois.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kun astuin tullirakennuksesta ulos niin tavalliseen tapaan joukko miehiä taasen hyökkäsi kimppuuni kuten aina aikaisemminkin: Taksia, nähtävyyksiä ja hotelleja. Mitäs muutakaan voisi tarjota. Uutena ilmiönä rahanvaihtajat, jotka yrittivät vaihtaa rahaa huonommalla kurssilla kuin pankkiautomaatista voi saada. Istahdin portaille, josta hyökkääjät hämmästyivät kovin. Eihän kukaan nyt yleensä vain jää istumaan ja odottamaan jotain. Katselin uutta maata varttitunnin poltellen piippuani ja mietin mitä pitäisi tehdä. Kävelin avobussille ja kysyin kelpaisiko kiinan raha, määränpäänä rautatieasema. Kelpasihan se, vastaus tuli vielä selvällä englannin kielellä. Tosin hinta oli moninkertainen, siihen nähden mitä Kiinassa joutui maksamaan parin kilometrin matkasta. Ensi kosketus vietnamilaiseen kuvitelmaan turistin rikkaudesta. Tai ei tämä ihan kuvitelma taida ollakaan kun Vietnamissa keskimääräinen bruttokansantuote kuukaudessa per henkilö on 94.54 euroa (ostovoimalla korjattuna tuplasti enemmän). Lao Cain provinssi on vieläpä yksi Vietnamin köyhimmistä, jossa 70 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Mikä lienee köyhyysraja Vietnamin mittakaavassa ?

Voi Vietnam miten paljon oletkaan kärsinyt. Ensin oli Ranskan kolonialismi, japanilaisten miehitys, itsenäisyystaistelu ranskalaisia miehittäjiä vastaan, amerikkalaisten invaasio ja lopulta Kiinan hyökkäys. Yhä vielä sodista on jäljellä märkiviä haavoja kuten amerikkalaisten kylvämä kasvintuhoaineen Orange-D:n osuus epämuodostuneiden lasten syntymään. Kuten erä englantilainen sairaanhoito-opiskelija kertoi.Tarvitset todella apua. - Mutta ei. Lupasin olla kirjoittamatta sanaakaan Vietnamin sodista. En myöskään voisi kirjoittaa siitä ilman kyyneleitä tai raivon tunnetta.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Lao Cai on pieni rajakaupunki, asukkaita runsaat 80 tuhatta. Se on kautta aikojen ollut tärkeä markkinapaikka, jonka merkitys ranskalaisten rakentaman Hanoi-Kunming rautatien myötä kasvoi merkittäväksi Pohjois-Vietnamilaiseksi kaupungiksi. Vuonna 1463 vietnamilainen kuningashuone perustui kaupungin pohjoisen provinssin pääkaupungiksi. Provinssin nimi on sama kuin sen pääkaupungin (eli Lao Cai). Tänään metsäteollisuuden ja maanviljelyn lisäksi turismi on muodostunut kaupungille merkittävän tulolähteen. Syynä on lähellä sijaitsevat Sapan riisivainiot, jonne turistit sangoin joukoin ryntäävät. Itse tein sen virheen, että heti kaupunkiin tultuani menin ostamaan junalipun suoraan Hanoihin. Tietenkin olisi pitänyt matkustaa Sapaan ja viipyä päivä jos toisenkin. Sapan merkitys selvisi kuitenkin vasta kun menin syömään yhteen erinomaiseen ravintolaan. Täällä tarjoilija vuolaasti kertoi turismista: kiinalaiset matkustavat suoraan Halong Bayhin merta katsomaan ja muun maalaiset käyvät vaeltamassa Sapassa. Yunnanin riisivainioiden jälkeen alue on kuitenkin hieman vaatimattomampi – ainakin näin selitän itselleni poissaoloani.

Harva Halong Bayhin matkustava kiinalainen kuitenkin tietää,  että Kiina menetti Vietnamin Bach Dang joen taistelussa jo vuonna 938. Joki on kokolailla liki turistien suosimaa paikkaa. Vietnamilaisen Ngo Quenin taktiikka oli vertaansa vailla. Kas kun kiinalaiset saapuivat alueelle suuren ylivoimaisen laivaston kanssa tarkoituksena purjehtia Bach Dang jokea pitkin ja suorittaa maihinnousu pidemmällä sisämaassa. Vietnamilaiset ymmärsivät tämän. Mitä tekevät ? Upottavat jokeen pitkiä teroitettuja terässeipäitä, siten että nousuveden aikana niiden yli voitiin purjehtia ja ovat näkymättömiä. Laskuveden aikana joko laivojen pohjat murskautuivat tai alukset jäivät satimeen. Vietnamilaiset houkuttelivat kiinalaiset joelle provosoimalla näitä pienillä kevyt kulkuisilla aluksilla. Kun alukset olivat saapuneet joelle ei tarvittu muuta kuin odottaa laskuvettä. Kiinalainen laivasto jäi satimeen keskelle jokea ja vietnamilaisille oli melko helppoa tuhota pitkän merimatkan uuvuttama Kiinalainen laivasto.Laivaston tuhoutuminen oli suuri järkytys Kiinan keisarille ja päätti vetää muutkin joukot pois maasta. - Kun me aina rehvastelemme talvisodasta ja Raatteen tiestä, niin on rehellisyyden vuoksi kuitenkin todettava muuallakin olleen nokkelia sotapäälliköitä.

Ranskalaisen arkkitehtuurin vaikutus näkyy kaikkialla. Asemakaava on totaalisen sekava (pahempi kuin Pariisin). Talot ovat kapeita, pitkiä ja korkeita. Viisi metriä leveässä ja kymmenen pitkässä talossa saattaa olla 4 – 5 kerrosta. Kuten kuvista näkyy, ovat sangen hauskoja. Vierivieressä eri tyylejä, aivan kuten olisivat nukketaloja. Kuorrutettu marsipaanilla ja kermavaahdolla. Näitä katsoessa tulee hyvälle tuulelle. Eikö muka arkkitehtuurissa voida harrastaa huumoria ja leikkiä? Mielelläni lähettäisin Helsingin Rakennusvalvonnan ryppyotsaisia tuhahtelevia virkamiehiä tänne opintomatkalle. Kas kun Helsingin monet uudet ja vanhat alueet ovat totaalisen tylsiä. Eivätkä ole mitään muuta kuin jättimäisiä keskiolutmainoksia. Kas kun niissä ei voi tehdä muuta kuin kitata kaljaa ja katsoa tylsistyneenä televisiota. - Ehkä se on tarkoituskin: leipää ja sirkushuveja - kansa pysyy hiljaisena.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Ostin junalipun. Maksoi 245 000 dongia (VND). Oli kolmas luokka, hard seat. Lähti iltapäivällä ja on vasta aamulla perillä. Kylläpä on hidas. Ei, vaihdetaan tämä nukkumapaikkaan: 350 000 VND:tä. Siis mitä ? Kiinassa tottui laskemaan hinnat siten, että jaettiin yani luku kymmenellä ja lisättiin 30 prosenttia. Jotkut taasen laskivat jakamalla yani luku kahdeksalla. Täällä taasen joudutaan laskemaan hinta seuraavasti: jaetaan ilmoitettu hinta 20 000:lla saadaan hinta dollareissa (siis 20 000 VND = 1 $). Euroihin päästään ottamalla neljännes pois. Kätevää ja näppärää, ainakin insinöörille.

Hyvä, että vaihdoin. Hard seat on todella ihan kirjaimellisesti hard seat: Puupenkit. Kyllähän niissä muutaman tunnin päiväsikaan voisi viihtyä, mutta koko yö. Junan viimeisenä vaununa oli tavaravaunu. Täällä taasen matkustivat kaikkein köyhimmät lattialla istuen. En tiedä mitä liput maksoivat siihen. Ehkäpä olisi ollut elämys matkustaa sellaisessa. Turistille elämys, paikallisille kurjuus.

No hyvä. Kolmas luokka, kolme sänkyä päällekkäin. Vanha sääntö sanoo, että kannattaa aina pyrkiä toiseen kerrokseen. Alimassa istuvat kaikki ja ylimpään on hieman hankala kiivetä. Omani oli kolmannessa. Kun vaunu oli melko tyhjä kysyin konnarilta voisinko vaihtaa alempaan. Ei käy. Kesken matkaa tarjoutui kuitenkin vaihtamaan mikäli maksaisin 50 dollaria eli kolme kertaa koko matkan hinnan. Tietty kieltäydyin, alensi 30 dollariin. Ei tämäkään kelvannut itselleni. Käski unohtaa koko asian. Osastoon astui kolme rouvaa, jotka taasen yrittivät kaupata omaa paikkansa minulle sopivasta hinnasta. Ei tullut kauppoja. Juna saapui Hanoihin viideltä aamulta. Nukuin ja nukuin. Vasta kun vaunua oltiin siirtämässä varikolle klo 6 – 7 välillä havahduin ja hyppäsin pois. Näin saavuin Hanoihin.

Ovi suljetaan lähtiessä, Hekou

Ja niin yksinäinen karhun kansan jälkeläinen Lopun Maasta jatkoi matkaansa kohti Vietnamin rajaa, kohti pienen pientä Hekoun kaupunkia Luvattu määränpää lähestyy. Viimeinen matka Kiinassa. Oli nähnyt ja kokenut paljon, myös sellaista mitä kirjat eivät kerro ja jotka jäävät elämään pitkään takaraivossa kunnes muisti ne sieltä häivyttää pois.

Kiina, olet nousemassa kukoistukseen, kun muu maailma on taantumassa. Näin on käynyt monesti aikaisemminkin. Tang dynastian aikana elit loiston kautta kun Eurooppa kärsi Rooman vallan rappeutumisen jälkikaikuja. Myöhemmin Euroopassa vahvisti Rooman kirkko valtansa, suuremman kuin voi vain kuvitella. Paavi oli jumalasta seuraava. Kaikki henkinen, aineellinen ja valtiollinen alistettiin katoliselle kirkolle kunnes tuli uskonpuhdistuksen aika 1500 luvulla. Kirkko vastasi tähän ennen näkemättömällä terrorilla, noitavainoilla. 1200 luvulla taasen Kiinan valloitti ja yhdisti mongolivalta. Tuli uusi dynastia Yun. Henkilöristiriitojen kautta katosi mongolivalta elettyään vain 100 vuotta.

Kun Euroopassa historiaa kirjoitetaan vuosilukujen ja hallitsijoiden mukaan niin Kiinassa kirjoitetaan dynastioiden mukaan. Kussakin dynastiassa voi olla useampiakin peräkkäisiä keisareita, jumalan poikia tai tyttäriä. Sen enempää asioiden syitä ja seurauksia miettimättä todetaan dynastiassa asioiden vain sattuvan näin tietyllä tavalla. Ehkä tämä on parempi tapa suhtautua tapahtumien virtaan kun kärvistellä mutkikkaiden syys-seuraus suhteiden verkostossa kuten eurooppalaisessa historiankirjoituksessa usein tehdään. Nyt elämme vain uutta dynastiaa (kansantasavallan Kiina).

Kun ns. BRIC maat (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) kehittyvät taloudellisesti huimaa vauhtia ja vanhan rahan maat (Eurooppa ja Yhdysvallat) ovat kovaa vauhtia taantumassa niin kannattaako muuta tehdä kuin todeta: näin vain on, talouden ja teollisuuden keskipiste vain muuttuu toisaalle. Kukoistus siirtyy BRIC maille ja Euroopalle jää oma loistelias historiansa ja Yhdysvalloille ei edes sitä. Näin maailmanhistorian painopisteet vain siirtyvät poolista toiseen, jälleen kerran. Suomelle olisi vain edullista suunnata katseensa Keski-Euroopan sijasta Venäjään ja Kiinaan, hyväksyä asiat sellaisina kun ne ovat. - Eipä taida Suomen poliitikoissa olla näin kauaskatsoisia ja viisaita ihmisiä, vaikka J.K. Paasikivi jo aikoinaan totesikin: ”Tosiasioiden tunnistaminen on viisauden alku”.

Mieleni on apea, kuten on myös maisema, jota halkoo kiemurtelevaa hiekkatietä kulkeva täpötäysi bussi jättäen jälkeensä vain pölyvanan. Katson ikkunasta ulos ja näen yksinkertaisia bamburuoista kyhättyjä mökkejä siellä täällä. Muutama pihapiiri, joita reunustaa pari taloa. Varakkaampaa väkeä, kukaties. Ei juuri huonekaluja näy, ruokakin valmistetaan pihalla. Yhdessä talossa yksi loppuun ajettu moottoripyörä: Mistä lie rahat siihen saanut. Tämä on henkisesti ja taloudellisesti kaukana siitä marmorilla ja graniitilla silatusta glooriasta mitä Pekingissä, Sanghaissa ja monissa muissa kaupungeissa näin. Täällä temmeltää paljon lapsia pihoilla ja ihmiset yrittävät ylläpitää elämän jatkuvuutta. Kuka paremmin, kuka huonommin, jollain tavalla kuitenkin. Varsinaista nälänhätää ei ole (ollut aikoihin). Mutta ei myöskään ole turhuuden markkinoita. Tiedäthän ne markkinat, joissa pääosan näyttelevät taulutelevisiot, läppärit, stereot, kamerat ja muut vermeet, joiden kuvittelemme olevan elämälle välttämättömiä ja lopulta kuitenkin täysin turhia. Silti toivon näille ihmisille mahdollisuuden osallistua näihin markkinoihin.

Nämä ihmiset ovat maanviljelijöitä, hedelmätarhoja silmänkantamattomiin, banaaneja, papaijoja ja monia joiden nimeä en edes tunne. Bussi pysähtyy keskelle tietä kyhättyjen kojujen viereen. Menen ja tutkin suuria terttuja. Ostan kolme banaania, voisivat maistua. Tarjoan 10 yania. Myyjä nauraa röhötti tarjoukselleni. Menin hämilleni, jopas on kalliita – tuumasin - ja tarjoisin 20 yania. Tästä jo naapurikin alkoi nauraa. Lopulta selvisi, etteivät näin pienestä määrästä halua maksua. Kolme ylikypsää banaania ja joku viitsii maksaa sellaisesta. Jopas nämä ulkomaalaiset ovat hauskoja tyyppejä. Vähän kuin yrittäisi ostaa lapiollisen lunta keskellä Suomen talvea ja maksaa siitä euron kaks'. - Eräs rouva työnsi käteen suuren muovikassillisen papaijoja ja kun yritin maksaa kieltäytyi ottamasta rahaa vastaan. Sen sijaan kirjoitti jonkun lapun ja lisäsi siihen numerosarjan. Ilmeisesti puhelinnumeron. En koskaan saanut selvää mitä lapussa luki kun kadotin sen. Ehkäpä eivät olleet tyytyväisiä hedelmätukkuriin ja halusivat myydä kauttani suoraan. En tiedä.

Eteenpäin. Bussi pysähtyy yht'äkkiä ja poliisimies astuu bussiin. Tarkistaa ihmisiltä jonkun kortin, kenties henkilöllisyys- tai kotipaikkatodistuksen. Itse otin passin esiin, jos tämä auttaisi tapauksessani. Poliisi otti passin ja silmäili sitä vähän aikaa. Poistui bussista passini kanssa. Tunsin olevani alaston. Meni katoksen alle, soitti jonkun puhelun, silmäili tietokonetta ja näppäili siihen jotain. Onko matkani koko Kiinan maassa seurattu tarkkaan? En tiedä. Sen tiedän, että Kiinassa on blogiani seurattu runsaat 20 – 30 kertaa kiinalaisin IP osoittein, vaikka pääsy siihen ilman ulkomaista proxyä on lähes mahdotonta (muilta kuin viranomaisilta). No, joka tapauksessa rajaseudulla ollaan ja kaikkia pitää seurata tarkkaan, varsinkin kun rajan ylittäminen soutamalla joen yli on kohtalaisen helppoa – vai onko? Passi palautettiin hymyillen, kuinkas muutenkaan. Papereiden tarkastukseen voi olla yhtenä syynä myös, että rajaseudun asukkailta ei vaadita puolin ja toisin viisumia.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Matka jatkuu ja lopulta saavuttiin Hekouhin, pieneen rajakaupunkiin. Lämpötila oli runsaat 35 ja ihmiset olivat kiiltäviä hiestä. Tavalliseen tapaan taksit ryntäävät päälleni. Yksi kanssa matkustaja kehotti seuraamaan häntä. Päädyttiin julkiseen bussiin ja sillä kaupungin keskustaan ihan rajanylityspaikan tuntumaan. Etsin hotellia. Ensimmäinen oli kallis, siispä kysymään hintaa seuraavasta. Tärppäsi, 80 yania yö. Yli 30 neliön huone parisänky, kylpyhuone ja sohvaryhmä nurkassa. Luksusta paikassa, jossa ei ole muuta tavoitetta kuin kirjoittaa blogia, matkata Vietnamiin ja toipua lähtemisen alakulosta.

Painuin hotellissa syömään ja kas, täällähän pelataan korteilla uhkapeliä keskellä päivää. Kyllähän muualla pelattiin rahallakin, muttei ihan näin suurilla summilla. Kenties kielletty harrastus. Muualla panokset olivat kolikoita korkeintaan yani tai kaksi. Täällä taasen minimi korotus näytti olevan 100 yania. Jännitys tarttui ja ruoka melkein unohtui seuratessani loppukliimaksia, missä kaikki muut paitsi kaksi pelaajaa jatkoivat. Panokset olivat ja nousseet 1000 yaniin, puolet maakunan kuukauden keskipalkasta. Voittaja ilme oli paljonpuhuva kun sulloi saaliinsa suureen muovikassiin. Häviäjän ilme ei värähtänytkään.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Pääkadun varrella on suuri kauppahalli. Täällä myytiin tietty kahvia kun vietnamilaiset sitä juovat, lompakoita, paikallisia hedelmiä, sytyttimiä, hajuvesiä, pornografiaa sekä Viagraa. Itse menin sanattomaksi kun yhdeltä nuorelta 20 vuotiaalta myyjättäreltä ostin pari sytytintä ja kauppojen lopuksi tarjosi vielä Viagraa ostettavaksi. Kehotti ostamaan ja testaamaan yläkerran bordellissa. Kyllähän Kiinassa on bordelleita, ilotyttöjä ja sutenöörejä. Hieman piilossa vain. Sutenöörit olivat kauttaaltaan miehiä mutta nyt kuvankaunis nuori tyttö kehotti vierailemaan laitoksessa. En oikein tiedä mitä pitäisi sanoa ja ajatella. Tuote jäi kuitenkin ostamatta ja mukavuuslaitoksessa vierailematta.

Toinen silmiinpistävä piirre Hekoussa oli huonekalukauppojen suuri määrä. Lähempi tarkastelu osoitti, että mööbelit oli huolella ja ammattitaidolla valmistetut. Liitokset huolellisesti sovitettu ja materiaalissa ei juuri oltu fuskattu. Ei mitään Ikean lastulevy-kertakäyttö-mitään kestämätöntä-itse kasattavaa-turhaketta. Design tietty perinteistä Kiinalaista. Olisin ostanut mutta myyjä valitteli rahtauksen hankaluutta Suomeen. 

Kaksi yötä nukuin kaupungissa ja sitten rajalle. Rajamuodollisuudet olivat melko mutkattomia. Jonon hännille vain. Ystävällinen virkamies ohjasi sivuun täyttämään maasta poistumiskorttia. Edelleen ohjasi passiluukulle ohi varsinaisen jonon. Ohitin monet, jotka olivat ennen minua astuneet alkuperäiseen jonoon. Etuilua kenties, mutta minkäs teet kun rajavartija ohjaa. Passiin leima ja kävelyksi rajasillalle. Näin saavuttiin Vietnamiin, jossa läpivalaistiin reppu ja ohjatiin sille tiskille missä tarkistetaan viisumin kelvollisuus. Täytettiin maahantulokortti ja sillä sipuli. Ei mitään sellaista sekavuutta johon törmäsin Venäjän rajalla. Ei ääkkösetkään häirinneet virkailijaa millään tavalla kuten häiritsi Manzhoulissa.

Näkemiin Kiina, teit vaikutuksen.