Ovi suljetaan lähtiessä, Hekou

Ja niin yksinäinen karhun kansan jälkeläinen Lopun Maasta jatkoi matkaansa kohti Vietnamin rajaa, kohti pienen pientä Hekoun kaupunkia Luvattu määränpää lähestyy. Viimeinen matka Kiinassa. Oli nähnyt ja kokenut paljon, myös sellaista mitä kirjat eivät kerro ja jotka jäävät elämään pitkään takaraivossa kunnes muisti ne sieltä häivyttää pois.

Kiina, olet nousemassa kukoistukseen, kun muu maailma on taantumassa. Näin on käynyt monesti aikaisemminkin. Tang dynastian aikana elit loiston kautta kun Eurooppa kärsi Rooman vallan rappeutumisen jälkikaikuja. Myöhemmin Euroopassa vahvisti Rooman kirkko valtansa, suuremman kuin voi vain kuvitella. Paavi oli jumalasta seuraava. Kaikki henkinen, aineellinen ja valtiollinen alistettiin katoliselle kirkolle kunnes tuli uskonpuhdistuksen aika 1500 luvulla. Kirkko vastasi tähän ennen näkemättömällä terrorilla, noitavainoilla. 1200 luvulla taasen Kiinan valloitti ja yhdisti mongolivalta. Tuli uusi dynastia Yun. Henkilöristiriitojen kautta katosi mongolivalta elettyään vain 100 vuotta.

Kun Euroopassa historiaa kirjoitetaan vuosilukujen ja hallitsijoiden mukaan niin Kiinassa kirjoitetaan dynastioiden mukaan. Kussakin dynastiassa voi olla useampiakin peräkkäisiä keisareita, jumalan poikia tai tyttäriä. Sen enempää asioiden syitä ja seurauksia miettimättä todetaan dynastiassa asioiden vain sattuvan näin tietyllä tavalla. Ehkä tämä on parempi tapa suhtautua tapahtumien virtaan kun kärvistellä mutkikkaiden syys-seuraus suhteiden verkostossa kuten eurooppalaisessa historiankirjoituksessa usein tehdään. Nyt elämme vain uutta dynastiaa (kansantasavallan Kiina).

Kun ns. BRIC maat (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) kehittyvät taloudellisesti huimaa vauhtia ja vanhan rahan maat (Eurooppa ja Yhdysvallat) ovat kovaa vauhtia taantumassa niin kannattaako muuta tehdä kuin todeta: näin vain on, talouden ja teollisuuden keskipiste vain muuttuu toisaalle. Kukoistus siirtyy BRIC maille ja Euroopalle jää oma loistelias historiansa ja Yhdysvalloille ei edes sitä. Näin maailmanhistorian painopisteet vain siirtyvät poolista toiseen, jälleen kerran. Suomelle olisi vain edullista suunnata katseensa Keski-Euroopan sijasta Venäjään ja Kiinaan, hyväksyä asiat sellaisina kun ne ovat. - Eipä taida Suomen poliitikoissa olla näin kauaskatsoisia ja viisaita ihmisiä, vaikka J.K. Paasikivi jo aikoinaan totesikin: ”Tosiasioiden tunnistaminen on viisauden alku”.

Mieleni on apea, kuten on myös maisema, jota halkoo kiemurtelevaa hiekkatietä kulkeva täpötäysi bussi jättäen jälkeensä vain pölyvanan. Katson ikkunasta ulos ja näen yksinkertaisia bamburuoista kyhättyjä mökkejä siellä täällä. Muutama pihapiiri, joita reunustaa pari taloa. Varakkaampaa väkeä, kukaties. Ei juuri huonekaluja näy, ruokakin valmistetaan pihalla. Yhdessä talossa yksi loppuun ajettu moottoripyörä: Mistä lie rahat siihen saanut. Tämä on henkisesti ja taloudellisesti kaukana siitä marmorilla ja graniitilla silatusta glooriasta mitä Pekingissä, Sanghaissa ja monissa muissa kaupungeissa näin. Täällä temmeltää paljon lapsia pihoilla ja ihmiset yrittävät ylläpitää elämän jatkuvuutta. Kuka paremmin, kuka huonommin, jollain tavalla kuitenkin. Varsinaista nälänhätää ei ole (ollut aikoihin). Mutta ei myöskään ole turhuuden markkinoita. Tiedäthän ne markkinat, joissa pääosan näyttelevät taulutelevisiot, läppärit, stereot, kamerat ja muut vermeet, joiden kuvittelemme olevan elämälle välttämättömiä ja lopulta kuitenkin täysin turhia. Silti toivon näille ihmisille mahdollisuuden osallistua näihin markkinoihin.

Nämä ihmiset ovat maanviljelijöitä, hedelmätarhoja silmänkantamattomiin, banaaneja, papaijoja ja monia joiden nimeä en edes tunne. Bussi pysähtyy keskelle tietä kyhättyjen kojujen viereen. Menen ja tutkin suuria terttuja. Ostan kolme banaania, voisivat maistua. Tarjoan 10 yania. Myyjä nauraa röhötti tarjoukselleni. Menin hämilleni, jopas on kalliita – tuumasin - ja tarjoisin 20 yania. Tästä jo naapurikin alkoi nauraa. Lopulta selvisi, etteivät näin pienestä määrästä halua maksua. Kolme ylikypsää banaania ja joku viitsii maksaa sellaisesta. Jopas nämä ulkomaalaiset ovat hauskoja tyyppejä. Vähän kuin yrittäisi ostaa lapiollisen lunta keskellä Suomen talvea ja maksaa siitä euron kaks'. - Eräs rouva työnsi käteen suuren muovikassillisen papaijoja ja kun yritin maksaa kieltäytyi ottamasta rahaa vastaan. Sen sijaan kirjoitti jonkun lapun ja lisäsi siihen numerosarjan. Ilmeisesti puhelinnumeron. En koskaan saanut selvää mitä lapussa luki kun kadotin sen. Ehkäpä eivät olleet tyytyväisiä hedelmätukkuriin ja halusivat myydä kauttani suoraan. En tiedä.

Eteenpäin. Bussi pysähtyy yht'äkkiä ja poliisimies astuu bussiin. Tarkistaa ihmisiltä jonkun kortin, kenties henkilöllisyys- tai kotipaikkatodistuksen. Itse otin passin esiin, jos tämä auttaisi tapauksessani. Poliisi otti passin ja silmäili sitä vähän aikaa. Poistui bussista passini kanssa. Tunsin olevani alaston. Meni katoksen alle, soitti jonkun puhelun, silmäili tietokonetta ja näppäili siihen jotain. Onko matkani koko Kiinan maassa seurattu tarkkaan? En tiedä. Sen tiedän, että Kiinassa on blogiani seurattu runsaat 20 – 30 kertaa kiinalaisin IP osoittein, vaikka pääsy siihen ilman ulkomaista proxyä on lähes mahdotonta (muilta kuin viranomaisilta). No, joka tapauksessa rajaseudulla ollaan ja kaikkia pitää seurata tarkkaan, varsinkin kun rajan ylittäminen soutamalla joen yli on kohtalaisen helppoa – vai onko? Passi palautettiin hymyillen, kuinkas muutenkaan. Papereiden tarkastukseen voi olla yhtenä syynä myös, että rajaseudun asukkailta ei vaadita puolin ja toisin viisumia.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Matka jatkuu ja lopulta saavuttiin Hekouhin, pieneen rajakaupunkiin. Lämpötila oli runsaat 35 ja ihmiset olivat kiiltäviä hiestä. Tavalliseen tapaan taksit ryntäävät päälleni. Yksi kanssa matkustaja kehotti seuraamaan häntä. Päädyttiin julkiseen bussiin ja sillä kaupungin keskustaan ihan rajanylityspaikan tuntumaan. Etsin hotellia. Ensimmäinen oli kallis, siispä kysymään hintaa seuraavasta. Tärppäsi, 80 yania yö. Yli 30 neliön huone parisänky, kylpyhuone ja sohvaryhmä nurkassa. Luksusta paikassa, jossa ei ole muuta tavoitetta kuin kirjoittaa blogia, matkata Vietnamiin ja toipua lähtemisen alakulosta.

Painuin hotellissa syömään ja kas, täällähän pelataan korteilla uhkapeliä keskellä päivää. Kyllähän muualla pelattiin rahallakin, muttei ihan näin suurilla summilla. Kenties kielletty harrastus. Muualla panokset olivat kolikoita korkeintaan yani tai kaksi. Täällä taasen minimi korotus näytti olevan 100 yania. Jännitys tarttui ja ruoka melkein unohtui seuratessani loppukliimaksia, missä kaikki muut paitsi kaksi pelaajaa jatkoivat. Panokset olivat ja nousseet 1000 yaniin, puolet maakunan kuukauden keskipalkasta. Voittaja ilme oli paljonpuhuva kun sulloi saaliinsa suureen muovikassiin. Häviäjän ilme ei värähtänytkään.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Pääkadun varrella on suuri kauppahalli. Täällä myytiin tietty kahvia kun vietnamilaiset sitä juovat, lompakoita, paikallisia hedelmiä, sytyttimiä, hajuvesiä, pornografiaa sekä Viagraa. Itse menin sanattomaksi kun yhdeltä nuorelta 20 vuotiaalta myyjättäreltä ostin pari sytytintä ja kauppojen lopuksi tarjosi vielä Viagraa ostettavaksi. Kehotti ostamaan ja testaamaan yläkerran bordellissa. Kyllähän Kiinassa on bordelleita, ilotyttöjä ja sutenöörejä. Hieman piilossa vain. Sutenöörit olivat kauttaaltaan miehiä mutta nyt kuvankaunis nuori tyttö kehotti vierailemaan laitoksessa. En oikein tiedä mitä pitäisi sanoa ja ajatella. Tuote jäi kuitenkin ostamatta ja mukavuuslaitoksessa vierailematta.

Toinen silmiinpistävä piirre Hekoussa oli huonekalukauppojen suuri määrä. Lähempi tarkastelu osoitti, että mööbelit oli huolella ja ammattitaidolla valmistetut. Liitokset huolellisesti sovitettu ja materiaalissa ei juuri oltu fuskattu. Ei mitään Ikean lastulevy-kertakäyttö-mitään kestämätöntä-itse kasattavaa-turhaketta. Design tietty perinteistä Kiinalaista. Olisin ostanut mutta myyjä valitteli rahtauksen hankaluutta Suomeen. 

Kaksi yötä nukuin kaupungissa ja sitten rajalle. Rajamuodollisuudet olivat melko mutkattomia. Jonon hännille vain. Ystävällinen virkamies ohjasi sivuun täyttämään maasta poistumiskorttia. Edelleen ohjasi passiluukulle ohi varsinaisen jonon. Ohitin monet, jotka olivat ennen minua astuneet alkuperäiseen jonoon. Etuilua kenties, mutta minkäs teet kun rajavartija ohjaa. Passiin leima ja kävelyksi rajasillalle. Näin saavuttiin Vietnamiin, jossa läpivalaistiin reppu ja ohjatiin sille tiskille missä tarkistetaan viisumin kelvollisuus. Täytettiin maahantulokortti ja sillä sipuli. Ei mitään sellaista sekavuutta johon törmäsin Venäjän rajalla. Ei ääkkösetkään häirinneet virkailijaa millään tavalla kuten häiritsi Manzhoulissa.

Näkemiin Kiina, teit vaikutuksen.