Ei koskaan enää

-->

En pysty seisomaan, en istumaan, en kävelemään. Hengitys salpautuu, pala tunkeutuu kurkkuun, kyyneleet valuvat silmistäni. Katson patsasta. Patsas edessäni esittää kuollutta lastaan kantavaa naista. Muistomerkki maailmanhistorian ehkä raamista tapahtumasta, Nanjingin verilöylystä. Patsaan juureen hakattu graniittiin teksti:

Never returns the son killed

Never returns the husband buried alive

Sorrow drowns the wife raped

Heavens …...

Kuoleman lähettiläät saapuivat kolmastoista joulukuuta vuonna 1937 Nanjingiin. Taivas mustana saapuivat lähettiläät tiputtaen pomminsa tunti toisensa jälkeen päivä toisensa jälkeen. Aluksi noutivat mädät hedelmänsä Japanista myöhemmin Shanghaista. Asukkaat eivät muuta toivoneet kuin sadepäivää, jolloin lentokoneet eivät voineet lentää. Kolamnnes kaupungin taloista tuhottiin.

Ilmapommituksen jälkeen murisivat Japanilaiset kaupungin muuriin aukon tykistöllä. Kaupungin piiritys oli aukoton. Kukaan ei voinut paeta hengissä kaupungista pois. Ei ollut Leningradin ”elämän tietä”. Ei voinut piiloutua taloihin, ei kaivautua muurin alitse tai kiivetä ylitse. Kaupunkilaiset, siviilit ja aseettomat sotilaat olivat ylitsepääsemättömässä loukossa.

Japanilaisten tunkeuduttua kaupunkiin alkoi kuusi viikkoa kestänyt, raakuudeltaan ennen näkemätön, teurastus. Kaikilla mahdollisilla keinoilla tapettiin ihmisiä: ampumalla, kuristamalla, hautaamalla elävältä, polttamalla, miekalla, hirttämällä. Ihmisten mielikuvitus lienee tässä ehtymätön. Naiset iältään 11 – 67 raiskattiin. Maailmansodan jälkeen perustettu sotarikoksia tutkiva lautakunta raportoi ihmisuhreja olleen 300 000. Raportoituja raiskaustapauksia oli 20 000 ja todennäköisesti moninkertainen määrä niitä, jotka eivät enää olleet kertomassa. Kaikki uhrit olivat siviilejä tai aseettomia sotilaita. Teurastus tapahtui 23:ssa suuremmassa koontakeskuksessa ja runsaassa 800 pienemmässä.

Kansioita 3:ssa rivissä, täynnä nimiä.

Koskaan aikaisemmin koko maailmanhistorian aikana ole vastaavaa nähty. Kuusi viikkoa sisältää runsaat 3.6 miljoonaa sekuntia. Yksi kuolema joka kahdestoista sekunti. Lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia. Vasta 2000 luvulla Japanin keisari pyysi anteeksi Kiinan kansalta toisen maailmansodan raakuuksia. Tätäkään anteeksipyyntöä ei varmaan olisi tehty jos Japanilla ei olisi ollut tarvetta kehittää kauppasuhteita.

Historia on tulevaisuuden peili. Emme koskaan saa unohtaa Nanjingia, Auswitchia, Leningradia, Dresdenia tai Hiroshimaa. Sota ei koskaan tuo rauhaa. Rauha luodaan neuvottelupöydän äärellä. Sota luo vain uusia sotia. Sarajevon laukauksista kärsi koko 1900 luku. Jälkinäytöstä esitetään vielä tänään Palestiinassa. Persian Shaahin istuttaminen Iranin nukkehallitukseen johti vain kansannousuun ja monien vaiheiden jälkeen myöhemmin Irakin sotaan ja epäsuorasti Afganistanin sotaan. On laskettu, että Irakin sodan kustannuksilla voitaisiin taata kaikille maailman ihmisille lukutaito, puhdas vesi ja viemäröinti. Tällaisten hankkeiden työllistävä vaikutus on moninkertainen verrattuna sotateollisuuden luomiin työpaikkoihin.

Viidakon laki tappaa tai tulla tapetuksi ei sovi ihmisluonnolle. Sovittelu ristiriitojen sijaan. Yhteistyö eripuraisuuden sijaan. Ymmärrys alistamisen sijaan. Solidaarisuus oman edun tavoittelun sijaan. Muuta tietä ei ole. - Nanjing, sydämeni on raskas surusta ja häpeästä. Miten lajini edustaja voi kohdella toista lajini edustajaa tällä tavoin?