EmeiShan – kultaisia Buddhia, sumuisia vuoria, villejä apinoita ja rakot jaloissa

Ja niin saapui yksinäinen matkamies kaukaa Lopun Maasta EmeiShanille, Emein pyhälle vuorelle. Vaelsi pitkin kivettyjä polkuja, ihaili maisemia, hämmästyi auringon nousujen ja laskujen kauneudesta, yöpyi luostareissa. Matkaili turistien, pyhiinvaeltajien ja kauppiaiden lomassa. Löysi polut, jotka johtivat turisteilta piilossa oleviin temppeleihin. Näissä monet kysyivät: Miten tänne löysit? Löysi kun oli löytääkseen. Matkasi kokeakseen vähintään valaistuksen ja nirvanan. Mutta sai vain rakot jalkoihinsa ja kipeytyneet pohkeet. Näin kuulukin olla buddhalaisessa verkaisesti kulkevassa suuressa maailmanpyörässä. - Kun Leshanin suuri Buddhan patsas 28 kilometrin päässä katsoo suoraan Emein korkeinta huippua pieni virne kasvoillaan, ymmärsi matkamies täysin Buddhan velmun olemuksen: Turhaan vouhkaat ja intoilet.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Jotain maagista, salaperäistä ja tenhoavaa näissä vuorissa kuitenkin on. Johtuuko se ylhäisestä ilmanalasta, korkeasta otsonipitoisuudesta, pystysuoraan nousevien vuorten tarjoamista huikeista näkymistä, villeinä kasvavista azaleoista, bambumetsiköistä, seetripuista, luostareiden rauhallisesta ilmapiiristä? Vai jostain muusta. En tiedä. Ei ainakaan röyhkeistä ja arvaamattomista apinoista. Sen kuitenkin tiedän, että turistit harvemmin vaeltelevat suurin joukoin vuorille rakennetuilla poluilla. Sain kävellä yksin kilometri toisensa jälkeen ja mietiskellä olemassaolon turhuutta – jos sille päälle sattuisin. Sain levähtää ikiaikaisissa leppoisissa luostareissa, joissa ei juuri mitään olemassa olevaa hämmästellä.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

No hyvä. EmeiShanin korkein huippu nousee pilvien yläpuolelle 3099 metrin korkeuteen. Nousemisessa ylös hengitys salpautuu, sydän hakkaa ja hiki valuu. Ylhäällä taasen on niin viileää ettei muista edes hikoilla. Ei hätää. Koska alue on yksi neljästä Kiinan buddhalaisten pyhistä paikoista ja myös luetteloitu UNESCO:n maailmanperintöluettelossa, niin myös turismille on varattu sijansa. Bussilla ja köysiradalla pääsee myös lähelle huippua ja valtaosa turisteista menee samoilla välineillä myös takaisin alas. Helppoa ja kätevää. Pyhiinvaeltajat, tietty buddhalaisen perinteen mukaan, haluavat kokea koko tuskan ja vaivan itse. Eli kävelevät loputtomia rappusia pitkin ylös ja alas. Rappusia on varmaan 30 000 ellei enemmän, kun polut myötäilevät huippuja mennen välillä ylös toisinaan alas – vaeltajan suureksi pettymykseksi. Pisimmän tien valitsijat kävelevät lähes 40 kilometriä (kuten jo moneen kertaan on todettu: Kiinassa ei mikään ole pientä paitsi ihmiset varreltaan). Polkujen liepeillä on pieniä kioskeja ja ravintoloita, joista matkaajat voivat ostaa juotavaa ja ruokaa.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

EmeiShanin juurella on ollut asutusta jo 10000 vuotta. Näillä seuduille oli juurtunut Taolaisuudeksi sanottu maailmankuva. Taolaisuus syntyi jo 600 luvulla (eaa) Laozin opetusten pohjalta. Tosin ei ole vielä täyttä varmuutta onko kyseinen Laozi koskaan ollut lihaa ja verta, 600 luvulla ennen Kristuksen syntymää elänyt henkilö. Hänen kirjoittamakseen on väitetty Taolaisuuden perusteos ”Tao Te Ching”. Saattaa olla, että teos on syntynyt useamman kirjoittajan siveltimen jäljestä. Onko sillä nyt suurempaa merkitystä kenellekään muulle kuin joillekin akateemisille tutkijoille, jotka voivat käyttää loppuelämänsä Laozin jälkeen jääneiden luiden löytämiselle. Muut voivat käyttää aikansa opin omaksumiseen ja sen viisauden pohdiskeluun.

Tähän henkisesti hedelmälliseen maaperään saapui sata-luvulla (jaa.) eteläistä silkkitietä pitkin buddhalaisia lähetyssaarnaajia kylväen omien oppien siemeniä hujan hajan. Niistä versosi Chan buddhalaisuudeksi kutsuttu rehevä haara. Buddhalainen pessimismi yhdistyi Taolaiseen optimismiin ja luonnonläheisyyteen. Tämä soveltui hyvin kiinalaiseen käytännölliseen ajattelutapaan. Myöhemmin Tang dynastian aikana levisi oppi kovin laajalle ja saavutti Korean niemimaan joskus 800 luvulla. Hieman muuntuneena se saavutti Japanin 1300 luvulla. Täällä sitä alettiin kutsua Zen buddhalaisuudeksi. En tässä yhteydessä aio viisastella tästä 'pyrkimyksestä pyrkimättömyyteen' - opista. Kiinnostuneet voivat perehtyä vaikkapa D. T. Suzukin tai Allan Wattsin laajaan tuotantoon. Sotiemme jälkeinen puolustusministerimme Yrjö Kallinen on myös kirjoittanut muutaman mukavan kirjan aiheesta eikä voida varmaan unohtaa monien psykoanalyytikkojen, kuten Eric Frommin, näkemyksiä.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

No hyvä. Eteläisen Intiasta lähtevän silkkitien päätepysäkki oli EmeiShan. Tänne perustettiin luostari jo niinkin varhain kuin 100-luvulla (jaa.). Alue on yksi neljästä buddhismin pyhistä vuorista. Muut ovat Wutai Shan, Jiuhua Shan ja Putua Shan. Tämän lisäksi Taolaisuudessa tunnetaan myös neljä pyhää vuorta, jotka eivät ole samoja kujin em. buddhalaiset (Wudang Shan, Longhu Shan, Qiuyn Shan, Qingcheng Shan). Koska kiinalaiset pyhittävät vuoria oikein urakalla tunnetaan myös Taistelevien valtioiden aikakaudelta (481 – 280 eaa.) viisi pyhää vuorta (Tai Shan, Hua Shan, Heng Shan (Hunan), Heng Shan (Shanxi), Song Shan). Vaikka viimeksi mainitut eivät perinteisesti ole olleet kanonisoitu pyhiksi, niin niissä on ollut kuitenkin vahva merkitys taolaisuudelle. Joten taolaisia vuoria onkin siis 9 eikä 4. Ota vuorien lukumäärästä sitten selvää maallikko pohjalta. Itse asiassa niitä saattaakin olla 10, koska Emei Shan oli ennen buddhalaisuuden tuloa taolaisille merkittävä vuori ja buddhalaiset kanonisoivat vuoren pyhäksi joskus 300 luvulla bodhimandaksi eli paikaksi, jossa valistunut ihminen, bodhisattva, voi kokea valaistumisen ja poistua elämänpyörästä nirvanaan.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Palataan Emei Shanille. Tätä nykyään luostareita ja temppeleitä on runsaat 30, joista turistien käyttämään karttaan on merkitty n. 15. EmeiShan-Leshan alueiden luostareiden ja temppeleiden lukumäärä on joidenkin laskutapojen mukaan lähes 100. Ensimmäisen luostarin, Puguang hallin, perusti Pugong niminen lääkekasvien viljelijä. Vuonna 1614 temppeli sai kuninkaallisemman nimen Guanxiangin temppeli. Kolmannella vuosisadalla kiinalainen munkki Huichi rakensi Puxianin temppelin. Temppeliä kutsutaan nykyään Wannian temppeliksi. Temppeli pitää sisällään yli 60 tonnia painavan 7.85 metriä korkean pronssisen Buddhan patsaan. Patsas valettiin yhdeksännellä vuosisadalla. Kuudennella vuosisadalla perustettiin Qingyin rakennusryhmä, joka sisältää lukuisa paviljonkeja, puutarhoja ja torneja. Rakennukset ovat huolella restauroitu. Yksityiskohdiltaan nämä ovat rikkaita ja edustavat kiinalaista klassista rakennustapaa upeimmillaan. 900 luvun puolivälissä Song kauden keisari Zhao (Kuangyin) lähetti mestari Jiye:n johtaman retkikunnan Intiaan. Palatessaan hänen annettiin lupa rakentaa temppeli EmeiShanille. Täällä hän mietiskeli ja käänsi kiinaksi klassisia buddhalaisia tekstejä. Siitä lähtien paikka on ollut yksi pyhimmistä kiinan buddhalaisista paikoista.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Emei Shanin korkein huippu ulottuu 3099 metrin korkeuteen ja alavin laakso on 500 metrin korkeudella (samalla korkeudella missä majapaikat sijaitsevat). On helppo arvata, että kasvillisuus on rikasta ulottuen laakson subtrooppisesta aina huipun vuoristoiseen havumetsä vyöhykkeeseen. Alueella on tavattu lähes 3200 erilaista kasvia jakautuen 242 perheeseen. Näistä kasveista 31 on erityisen suojelun kohteena, rauhoitettuina kasveina, ja 100 lajia on endeemisiä eli kotiperäisiä. 1600 kasvia on myös käytetty erilaisiin lääkitsemistarkoituksiin. Alhaalla laaksossa esiintyy monia ikivihreitä leveälehtisiä kasveja, kesävihantia leveälehtisiä metsiä, ja kuljettaessa ylemmäs vaihtuu kasvillisuus havupuu metsiin. Vanhimpien puiden ollessa yli 1000 vuotta vanhoja. Näillä seuduilla varmaan moni kasvitieteilijä innostuu ja haltioituu.

Jos kasvillisuus on rikasta niin sitä on myös eläimistö. 2300 erilaista eläintä on tavattu täällä. Näistä 29 on erityisen suojelun alaisia ja 157 on jollain tavalla uhattuja. Erityisesti suojeltuja ovat mm. pienempi punainen panda (Ailurus fulgens), aasialainen musta karhu (Ursus thibetanus), Milne-Edwardsin serovi tai Kiinan serovi (Capricornis milneedwardsii, eräänlainen lyhytkarvainen vuohi), Tiibetin makaki (Macaca thibetana), kiinalainen jättiläissalamanteri (Andrias davidianus) ja sichuaninnokkatimali (Grey-hooded Parrotbill, Paradoxornis zappeyi). Kun vuorilla vaeltaa voi hyvässä lykyssä monin paikoin törmätä tiibetin makakiin. Kuvittelin apinoiden olevan hauskoja, leikkisiä ja hilpeitä otuksia. Erehdyin. Polkujen varrella on runsaasti varoitustauluja, joissa varoitetaan provosoitumasta mikäli huonotapainen apina sattuisi puremaan tai hyppäämään päälle. Kehotetaan olemaan syöttämättä niitä. Reput ja laukut pitää olla tiukasti suljettuja ja eväspussit poissa näkyvissä. Näillä kun on tapana ryövätä matkailijoita ja pihistävän kaikenlaista, kuten sateenvarjoja, etsiessään makupaloja. Apinat osaavat tyylikkäästi avata juomapulloja jne. Välillä tuntuu, että ihmisten pitäisi olla täällä suojelun kohteena eikä apinoiden. Toisaalta matkailijoiden pitäisi mennä itseensä ja miettiä mistä moinen röyhkeä käyttäytyminen alun perin aralla luontokappaleella juontuu. Ei kai vain siitä, että matkailijat omassa omahyväisyydessään ole syöttäneet niitä herkkupaloilla ja toivoneet vastapalvelukseksi huvittavaa inhimillistä käyttäytymistä. Raukoilla kun vaikeuksia ymmärtää, ettei kaikilla ole makupaloja mukanaan ja eväsvarastot eivät ole ehtymättömiä. Lohdutukseksi voin kuitenkin todeta että apinoita ei juuri poluilla näkynyt. Ehkäpä tämä johtui siitä, että itselläni oli kävelysauva, jolla kopistelin pitkin polkuja. Apinat olivat ehkä oppineet, että keppi on vihollinen. Ainakin jotkut hilpeät matkailuoppaat kehottavat lyömään niitä kepillä, jos käyttäytyvät liian uhmakkaasti. Jee.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Jos apinoita haluaa täällä nähdä niin pitää mennä Qingyin paviljongin taakse. Täällä niitä syötetään ja pidetään hyvää huolta. Matkailijoille myydään pieniä maissijyvä pusseja, joita voidaan tarjota apinoille. Alueella on myös monia puistovahteja, jotka työkseen pitävät niille jöötä jos liian kurittomaksi heittäytyisivät. Silti kannatta pitää kameransa ja sateenvarjonsa tiukasti laukuissa kiinni.

Alhaalla laaksossa, retkeilymajan suojissa tapasin yhden Taiwanista saapuneen ristiretkeilijän, yhden lintuharrastajan ja runsaan joukon nuoria retkeilijöitä. Viimeksi mainituilla näytti olevan päällimmäinen tarkoitus eräänlainen urheilusuoritus. Keskustelivat tietty kuinka nopeasti ja tehokkaasti tietty polun pätkä oli taitettu. Samaa tervehenkistä kansojen osaa tapasin laajemmin myöhemmin Yunnanin maakunnassa. Täällä nämä suuntasivat kulkunsa Dalin luonnonsuojelualueelle varustautuneena toinen toistaan mitä hienoimmilla retkeilyvälineillä. - Kaiken kaikkiaan EmeiShan oli yksi koko Kiinan matkan upeimpia ja mieleenpainuvimpia elämyksiä. Jos haluaa vetäytyä maailman turhuudelta niin täällä olevissa luostareissa voi sen tehdä mainiosti, viikon jos toisenkin.

Emein kaupunki – turhaan ohitettu

Matkailijat saapuvat yleensä Emei:n kaupunkiin bussilla. Joko suoraan ChengDu:sta tai tunnin ajomatkan jälkeen Leshanista. Ehkäpä viimeksi mainitussa nukutaan yksi yö kun Buddhan näkeminen kaikkine museoineen ja luostareineen voi viedä reilun päivän. Junalla saapuu harva turisti. Linja-autoasemalla odottaa joukko takseja ja kuljettajat suorastaan hyökkäävät bussin kimppuun etsien matkailijoita. Kuskeilla on tarkat silmät, jos matkailijalla on selkäreppu niin oitis tarjotaan kyytiä TeddyBear Hoteliin tämä kun Hostelworldin ja Lonely Planetin suosikkilistalla. Ihan kelvollinen yöpaikka, varsinkin kun majatalon pitäjä on mukava mies. Kyydin tarjoajat huutavat yhteen ääneen ja suorastaan ryöstävät matkailijat kyytiinsä. Niin on touhu kiivasta, ettei juuri ehdi jalallaan astua maan kamaralle ja emein kaupunki jää näkemättä.

Turistien suosimat majapaikat ovat hieman keskustasta syrjässä. Niinpä Emein kaupunki se ohitetaan – turhaan. Kaupunki on Kiinan mittakaavassa pieni, hieman Helsingin kokoinen 435 000 asukasta. Ehkäpä siksi niin kotoinen – vähän kuin omat tohvelit takan reunuksella kuivumassa. Täällä ei tule niska kipeäksi kun yrittää katsoa talojen harjoja. Turistien puute näkyy myös siinä, ettei pakkomyyntiä juuri harrasteta muuten kuin yksityisten taksikuskien rynnäköllä. Vaikka torilla yksi yritti kaupata elävää kanaa. Oli hieman työlästä selittää, etten tarvitse sitä.

Kun kameran ottaa esille niin oitis ihmiset haluavat tulla kuvatuksi. Erityisesti miehet. Naiset ovat täällä kuten muuallakin kiinassa hieman ujomman sorttisia, varautuneita kenties. Kaikki yrittävät selittää jotain hauskaa tarinaa, josta en ymmärtänyt mitään. Nauraa osasin kyllä oikeassa paikassa kun puhujakin nauroi. Lupsakasta väkeä, ehkäpä Sichuanin savolaisia.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kaupungin keskustassa pisti silmään pienet liikkeet, joiden näyteikkunoissa oli kuvia erilaisista kalustetuista asunnoista. Kooltaan nämä olivat 70 ja 140 neliömetrin välillä. Kuhunkin ilmoitukseen oli painettu suurella jokin lukuarvo 35:n ja 55:n välillä. Lukuarvon vieressä näkyi selvästi yanin merkki. Itselle ei oikein selvinnyt ovatko lukuarvot päivävuokra, jolloin hinnat kohtalaisen edulliset kun 10 yania on 1,30 euroa. Jos näin on, niin kenelle nämä asunnot ovat oikein tarkoitettu. Turisteille? Ei oikein, kun turistit yleensä viipyvät emein vuoriston juurella viiden kilometrin päässä pari kolme päivää. Pyhiinvaeltajille? Ei, kun nämä yöpyvät luostareissa. Vierastyöläisille? Ehkäpä, kun Emeissa on jonkin verran elintarvike teollisuutta, joka mm. teen poiminnan aikaan tarvitsee paljon työväkeä. Nämä taasen oat yleensä köyhää väkeä, jotka yöpyvät erilaisissa yhteismajoituksissa. Jälleen yksi syy opetella kiinan kieltä, jotta tämäkin ongelma selviäisi.

Emeissä viihtyy satunainen matkustaja päivän jos toisenkin. Eksyäkään ei oikein voi. Heti kun alat tutkia karttaa opastavat kaikki bussiasemalle. Arvaavat kaikki tietty, että olet suunnistamassa bussi numero 5:een, jolla pääset majapaikkaasi eli Emei shanin juurelle. Sinne minne turistit matkaavat.

Suomalaiselle tietenkin on ruokatori vierailemisen arvoinen nähtävyys. Täällä kun myydään vähän kaikkea elintarvikkeita mitä kiinalainen keittiö tarvitsee. Ja kiinalainen keittiö ei olekaan mikään muutaman lajin kuppila vaan lajirunsaudessaan verraton. Sikoja ei kuitenkaan myyty elävinä kuten kanat, kyyhkyt ja kanit myytiin. Sianlihassa oli vielä kunnon rasvakerros eikä kuten Suomessa myydään: ankeiden, nälkiintyneiden, stressaantuneiden, dieettisikojen lihaa. Suomessa terveystarkastajat tietty nyrpistäisivät nenäänsä tällä torilla. Toiset jopa voisivat haukkoa henkeään. Lihoille kun ei oikein ollut mitään kylmätiskiä varattu.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Ruokatori tietty herätti mieleen moniakin ajatuksia ruuan merkityksestä kiinalaisille, joista hieman kerron seuraavassa. Ruoalla on kiinalaisille keskeinen ja tärkeä merkitys lähes kaikissa elämän asioissa. Ruokapöydän ääressä hierotaan kauppoja, suunnitellaan tehtaita, taloja, rakastutaan, hierotaan uusia tuttavuuksia ja verestetään vanhoja, tutkitaan puolisokandidaatin soveltuvuutta, pohdiskellaan perheasioita ja suvun historiaa. Eräässäkin kiinalaisessa vastaantulo tervehdyksessä on tapana kysyä ”Oletko jo syönyt?”(Ni chifan le ma?)

Meillä kaikilla on mukamas jonkinlainen käsitys kiinalaisesta ruuasta. Varmaan siksi, että monet ovat käyneet syömässä lounasta vähän joka kaupungissa olevassa kiinalaisessa kuppilassa. Kiinassa tarjottu kiinalainen ruoka on paljon, paljon monipuolisempaa ja maukkaampaa. Se mitä kotoisissa kiinalaisissa kuppiloissa tarjotaan on itse asiassa kantonilaista ruokaa. On vieläpä vesitetty ja laimennettu eurooppalaisella makutottumuksilla. Kohtalaisen rasvaista ja mitäänsanomattoman makuista. Vähän kuten einesmaksalaatikko verrattuna kotona tehtyyn, kunnolla katajan savussa savustetulla siankyljellä, silavoituun maksalaatikkoon (ilman rusinoita – tietty). Laatikko tarjottuna voisulan sekä puolukkasurvoksen kanssa eikä mitään mikrossa lämmitettyä alumiinifoliosta lautaselle kumottua sotkua. Jos jossain muissa maissa sattuisi samaan Sichuanilaista tulista pataa niin siinä on korkeintaan muutama pippurimarja, yksi vaatimaton chili ja pari kynttä valkosipulia. Ei mitään verrattuna siihen mitä voi saada Sichuanissa, jossa savu lentää sieraimista ja korvien rumpukalvot melkein halkeavat. Kourakaupalla chiliä, valkosipulia ja paikallista pippuria. Kyytipoikana kunnon kiinalaista viinaa (52 prosenttista) ja väkevää olutta. Aluksi tuntui hurjalta ja lopulta alkaa sitä kaivata.

Ranskalainen Anthelme Brillar-Savarin, maanmainion Maun Fysiologian kirjoittaja, olisi varmaan haljennut ihastuksesta kiinalaisessa ravintolassa. Kas kun hänen mielestään herkkusuisuus on seurustelun jaloin muoto. Kaikki kiinalaisessa ravintolassa on tehty palvelemaan seurustelua. Monissa maakunnissa pöydät ovat pyöreitä, jopa 12 istuimelle. Keskellä pöytää on pyöreä laakeroitu apupöytä. Tähän ladotaan useita ruokalajeja, jopa parisenkymmentä. Apupöytä pyörii ruokailijalta toiselle ja kukin voi valita mieluisinta. Ruokailu tehdään seurustelun lomassa ja harras nautiskelu voi kestää useita tunteja. Sichuanissa taasen on erikoisuutena HotPot. Tässä pöydän keskellä on kaasukäyttöinen tulisija. Tulisijalle asetetaan kaksiosainen kattila. Toisessa osassa on tulinen mausteliemi toisessa taasen hieman miedompi mausteliemi. Pöytään kannetaan eri raaka-aineita, joita ruokailijat keittävät tässä kattilassa seurustelun lomassa. Tulisen ruuan ystävät valitsevat tulisemman liemen toiset taasen miedomman. Seurustellaan ja katsotaan ruuan valmistumista. Hartaushetki pyhän kattila-alttarin äärellä voi olla tunneissa mitattuna pitkä ja kuitenkin aivan liian lyhyt. - Koska ruokakulttuuri perustuu suuremman ryhmän seurusteluun voivat annoskootkin olla melko mittavia. Yksinäisen matkailijan onkin hyvä muistaa tämä. Hinta ei juurikaan kerro mitään annosten koosta. Kun tulin Kiinan niin ensi kosketus ruokakulttuurin oli Harbinissa. Täällä oli vielä venäläisellä keittiöllä vaikutuksensa eli suositaan makeita jälkiruokia. Tilasin keiton, riisiä, lihapadan ja hedelmäsorbetin. Mitä sain: 2,5 litraa keittoa, 3 litran kulhon riisiä, puolitoista litraa lihapataa ja saman verran sorbettia. Kukaan ei ollut muistanut kertoa keittiömestarille yksinäisestä matkustajasta. Laskukin oli vähän runsaat 15 euroa. Myöhemmin opin olemaan varovainen. Harmi, kun en voinut maistella kymmeniä lajeja.

Kulinarismin apostoli Anthelme Brillar-Savarin voisi olla täällä olla toisestakin syystä onnellinen. Hän kun kerran totesi että ”uuden ruokalajin keksiminen tuottaa ihmiskunnalle suuremman onnen kuin uuden tähden löytäminen.” Kiinalaiset ovatkin tässä mielessä onnellista kansaa. Ruokalajien kirjo on suunnaton. Erityisesti idässä saattaa pienenkin ravintolan menu sisältää satoja eri lajeja päinvastoin kuin Suomessa jossa alkuruokia on 5, pääruokia 7 ja jälkiruokia 6. Ankeaa.

Kiinalainen ruokakulttuuri ei ole mikään yksinkertainen helposti mielletty asia. Maa kun on Euroopan kokoinen, niin eri provinssien ruokia on vaikka millä mitalla. Aivan kuten Euroopassa: pohjoisessa voi saada poronkäristystä ja etelässä oliivi ja fetajuusto salaattia, idässä piirakoita ja hapankaalia sekä lännessä viinikukkoa. Pekingissä ja Hong Kongissa voi saada lähes kaikkien provinssien ruokia, mutta aktiivinen ruokamatkailija matkustaa kuitenkin pitkin maata. Vaikka yleistykset tekevät väkivaltaa niin kiinalaiset itsekin toteavat eri keittotaidon koulukunnista: ”Makeaa etelässä, suolaista pohjoisessa, mausteista lännessä ja hapanta idässä”.

Kulinarismia voi harrastaa melkein kaikkialla. Ravintoloiden ulkonäkö ei aina kerro mitään laadusta. Kulinaarisia huippuhetkiä voi viettää hyvin vaatimattomissa ja joskus jopa töhryisissä paikoissa, joissa pöytäliinan virkaa hoitaa hieman rispaantunut vahakangas. Mutta ruoka saattaa olla ihan huippua, samaa kuin Hong Kongin nirppanokkien suosimassa 5 tähden ravintolassa (joihin muuten pitää pukeutua juhlavetimiin). Eikä hintakaan kerro oikeastaan mitään muuta kuin raaka-aineiden hinnan, sen mitä ravintoloitsija kehtaa pyytää ja millainen trendipaikka ravintola on. Joskus muutamalla eurolla voi lentää kauas ruokataivaan tähtien toiselle puolelle ja tuntea suurimman onnen mitä ihminen voi maanpäällä kokea.

Moni matkustaa Kiinan eksotiikan vuoksi, toiset nähdäkseen huikean kauniita paikkoja, kolmannet historian vuoksi ja neljännet – ehkä viisaimmat – syödäkseen.