Emein kaupunki – turhaan ohitettu

Matkailijat saapuvat yleensä Emei:n kaupunkiin bussilla. Joko suoraan ChengDu:sta tai tunnin ajomatkan jälkeen Leshanista. Ehkäpä viimeksi mainitussa nukutaan yksi yö kun Buddhan näkeminen kaikkine museoineen ja luostareineen voi viedä reilun päivän. Junalla saapuu harva turisti. Linja-autoasemalla odottaa joukko takseja ja kuljettajat suorastaan hyökkäävät bussin kimppuun etsien matkailijoita. Kuskeilla on tarkat silmät, jos matkailijalla on selkäreppu niin oitis tarjotaan kyytiä TeddyBear Hoteliin tämä kun Hostelworldin ja Lonely Planetin suosikkilistalla. Ihan kelvollinen yöpaikka, varsinkin kun majatalon pitäjä on mukava mies. Kyydin tarjoajat huutavat yhteen ääneen ja suorastaan ryöstävät matkailijat kyytiinsä. Niin on touhu kiivasta, ettei juuri ehdi jalallaan astua maan kamaralle ja emein kaupunki jää näkemättä.

Turistien suosimat majapaikat ovat hieman keskustasta syrjässä. Niinpä Emein kaupunki se ohitetaan – turhaan. Kaupunki on Kiinan mittakaavassa pieni, hieman Helsingin kokoinen 435 000 asukasta. Ehkäpä siksi niin kotoinen – vähän kuin omat tohvelit takan reunuksella kuivumassa. Täällä ei tule niska kipeäksi kun yrittää katsoa talojen harjoja. Turistien puute näkyy myös siinä, ettei pakkomyyntiä juuri harrasteta muuten kuin yksityisten taksikuskien rynnäköllä. Vaikka torilla yksi yritti kaupata elävää kanaa. Oli hieman työlästä selittää, etten tarvitse sitä.

Kun kameran ottaa esille niin oitis ihmiset haluavat tulla kuvatuksi. Erityisesti miehet. Naiset ovat täällä kuten muuallakin kiinassa hieman ujomman sorttisia, varautuneita kenties. Kaikki yrittävät selittää jotain hauskaa tarinaa, josta en ymmärtänyt mitään. Nauraa osasin kyllä oikeassa paikassa kun puhujakin nauroi. Lupsakasta väkeä, ehkäpä Sichuanin savolaisia.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kaupungin keskustassa pisti silmään pienet liikkeet, joiden näyteikkunoissa oli kuvia erilaisista kalustetuista asunnoista. Kooltaan nämä olivat 70 ja 140 neliömetrin välillä. Kuhunkin ilmoitukseen oli painettu suurella jokin lukuarvo 35:n ja 55:n välillä. Lukuarvon vieressä näkyi selvästi yanin merkki. Itselle ei oikein selvinnyt ovatko lukuarvot päivävuokra, jolloin hinnat kohtalaisen edulliset kun 10 yania on 1,30 euroa. Jos näin on, niin kenelle nämä asunnot ovat oikein tarkoitettu. Turisteille? Ei oikein, kun turistit yleensä viipyvät emein vuoriston juurella viiden kilometrin päässä pari kolme päivää. Pyhiinvaeltajille? Ei, kun nämä yöpyvät luostareissa. Vierastyöläisille? Ehkäpä, kun Emeissa on jonkin verran elintarvike teollisuutta, joka mm. teen poiminnan aikaan tarvitsee paljon työväkeä. Nämä taasen oat yleensä köyhää väkeä, jotka yöpyvät erilaisissa yhteismajoituksissa. Jälleen yksi syy opetella kiinan kieltä, jotta tämäkin ongelma selviäisi.

Emeissä viihtyy satunainen matkustaja päivän jos toisenkin. Eksyäkään ei oikein voi. Heti kun alat tutkia karttaa opastavat kaikki bussiasemalle. Arvaavat kaikki tietty, että olet suunnistamassa bussi numero 5:een, jolla pääset majapaikkaasi eli Emei shanin juurelle. Sinne minne turistit matkaavat.

Suomalaiselle tietenkin on ruokatori vierailemisen arvoinen nähtävyys. Täällä kun myydään vähän kaikkea elintarvikkeita mitä kiinalainen keittiö tarvitsee. Ja kiinalainen keittiö ei olekaan mikään muutaman lajin kuppila vaan lajirunsaudessaan verraton. Sikoja ei kuitenkaan myyty elävinä kuten kanat, kyyhkyt ja kanit myytiin. Sianlihassa oli vielä kunnon rasvakerros eikä kuten Suomessa myydään: ankeiden, nälkiintyneiden, stressaantuneiden, dieettisikojen lihaa. Suomessa terveystarkastajat tietty nyrpistäisivät nenäänsä tällä torilla. Toiset jopa voisivat haukkoa henkeään. Lihoille kun ei oikein ollut mitään kylmätiskiä varattu.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Ruokatori tietty herätti mieleen moniakin ajatuksia ruuan merkityksestä kiinalaisille, joista hieman kerron seuraavassa. Ruoalla on kiinalaisille keskeinen ja tärkeä merkitys lähes kaikissa elämän asioissa. Ruokapöydän ääressä hierotaan kauppoja, suunnitellaan tehtaita, taloja, rakastutaan, hierotaan uusia tuttavuuksia ja verestetään vanhoja, tutkitaan puolisokandidaatin soveltuvuutta, pohdiskellaan perheasioita ja suvun historiaa. Eräässäkin kiinalaisessa vastaantulo tervehdyksessä on tapana kysyä ”Oletko jo syönyt?”(Ni chifan le ma?)

Meillä kaikilla on mukamas jonkinlainen käsitys kiinalaisesta ruuasta. Varmaan siksi, että monet ovat käyneet syömässä lounasta vähän joka kaupungissa olevassa kiinalaisessa kuppilassa. Kiinassa tarjottu kiinalainen ruoka on paljon, paljon monipuolisempaa ja maukkaampaa. Se mitä kotoisissa kiinalaisissa kuppiloissa tarjotaan on itse asiassa kantonilaista ruokaa. On vieläpä vesitetty ja laimennettu eurooppalaisella makutottumuksilla. Kohtalaisen rasvaista ja mitäänsanomattoman makuista. Vähän kuten einesmaksalaatikko verrattuna kotona tehtyyn, kunnolla katajan savussa savustetulla siankyljellä, silavoituun maksalaatikkoon (ilman rusinoita – tietty). Laatikko tarjottuna voisulan sekä puolukkasurvoksen kanssa eikä mitään mikrossa lämmitettyä alumiinifoliosta lautaselle kumottua sotkua. Jos jossain muissa maissa sattuisi samaan Sichuanilaista tulista pataa niin siinä on korkeintaan muutama pippurimarja, yksi vaatimaton chili ja pari kynttä valkosipulia. Ei mitään verrattuna siihen mitä voi saada Sichuanissa, jossa savu lentää sieraimista ja korvien rumpukalvot melkein halkeavat. Kourakaupalla chiliä, valkosipulia ja paikallista pippuria. Kyytipoikana kunnon kiinalaista viinaa (52 prosenttista) ja väkevää olutta. Aluksi tuntui hurjalta ja lopulta alkaa sitä kaivata.

Ranskalainen Anthelme Brillar-Savarin, maanmainion Maun Fysiologian kirjoittaja, olisi varmaan haljennut ihastuksesta kiinalaisessa ravintolassa. Kas kun hänen mielestään herkkusuisuus on seurustelun jaloin muoto. Kaikki kiinalaisessa ravintolassa on tehty palvelemaan seurustelua. Monissa maakunnissa pöydät ovat pyöreitä, jopa 12 istuimelle. Keskellä pöytää on pyöreä laakeroitu apupöytä. Tähän ladotaan useita ruokalajeja, jopa parisenkymmentä. Apupöytä pyörii ruokailijalta toiselle ja kukin voi valita mieluisinta. Ruokailu tehdään seurustelun lomassa ja harras nautiskelu voi kestää useita tunteja. Sichuanissa taasen on erikoisuutena HotPot. Tässä pöydän keskellä on kaasukäyttöinen tulisija. Tulisijalle asetetaan kaksiosainen kattila. Toisessa osassa on tulinen mausteliemi toisessa taasen hieman miedompi mausteliemi. Pöytään kannetaan eri raaka-aineita, joita ruokailijat keittävät tässä kattilassa seurustelun lomassa. Tulisen ruuan ystävät valitsevat tulisemman liemen toiset taasen miedomman. Seurustellaan ja katsotaan ruuan valmistumista. Hartaushetki pyhän kattila-alttarin äärellä voi olla tunneissa mitattuna pitkä ja kuitenkin aivan liian lyhyt. - Koska ruokakulttuuri perustuu suuremman ryhmän seurusteluun voivat annoskootkin olla melko mittavia. Yksinäisen matkailijan onkin hyvä muistaa tämä. Hinta ei juurikaan kerro mitään annosten koosta. Kun tulin Kiinan niin ensi kosketus ruokakulttuurin oli Harbinissa. Täällä oli vielä venäläisellä keittiöllä vaikutuksensa eli suositaan makeita jälkiruokia. Tilasin keiton, riisiä, lihapadan ja hedelmäsorbetin. Mitä sain: 2,5 litraa keittoa, 3 litran kulhon riisiä, puolitoista litraa lihapataa ja saman verran sorbettia. Kukaan ei ollut muistanut kertoa keittiömestarille yksinäisestä matkustajasta. Laskukin oli vähän runsaat 15 euroa. Myöhemmin opin olemaan varovainen. Harmi, kun en voinut maistella kymmeniä lajeja.

Kulinarismin apostoli Anthelme Brillar-Savarin voisi olla täällä olla toisestakin syystä onnellinen. Hän kun kerran totesi että ”uuden ruokalajin keksiminen tuottaa ihmiskunnalle suuremman onnen kuin uuden tähden löytäminen.” Kiinalaiset ovatkin tässä mielessä onnellista kansaa. Ruokalajien kirjo on suunnaton. Erityisesti idässä saattaa pienenkin ravintolan menu sisältää satoja eri lajeja päinvastoin kuin Suomessa jossa alkuruokia on 5, pääruokia 7 ja jälkiruokia 6. Ankeaa.

Kiinalainen ruokakulttuuri ei ole mikään yksinkertainen helposti mielletty asia. Maa kun on Euroopan kokoinen, niin eri provinssien ruokia on vaikka millä mitalla. Aivan kuten Euroopassa: pohjoisessa voi saada poronkäristystä ja etelässä oliivi ja fetajuusto salaattia, idässä piirakoita ja hapankaalia sekä lännessä viinikukkoa. Pekingissä ja Hong Kongissa voi saada lähes kaikkien provinssien ruokia, mutta aktiivinen ruokamatkailija matkustaa kuitenkin pitkin maata. Vaikka yleistykset tekevät väkivaltaa niin kiinalaiset itsekin toteavat eri keittotaidon koulukunnista: ”Makeaa etelässä, suolaista pohjoisessa, mausteista lännessä ja hapanta idässä”.

Kulinarismia voi harrastaa melkein kaikkialla. Ravintoloiden ulkonäkö ei aina kerro mitään laadusta. Kulinaarisia huippuhetkiä voi viettää hyvin vaatimattomissa ja joskus jopa töhryisissä paikoissa, joissa pöytäliinan virkaa hoitaa hieman rispaantunut vahakangas. Mutta ruoka saattaa olla ihan huippua, samaa kuin Hong Kongin nirppanokkien suosimassa 5 tähden ravintolassa (joihin muuten pitää pukeutua juhlavetimiin). Eikä hintakaan kerro oikeastaan mitään muuta kuin raaka-aineiden hinnan, sen mitä ravintoloitsija kehtaa pyytää ja millainen trendipaikka ravintola on. Joskus muutamalla eurolla voi lentää kauas ruokataivaan tähtien toiselle puolelle ja tuntea suurimman onnen mitä ihminen voi maanpäällä kokea.

Moni matkustaa Kiinan eksotiikan vuoksi, toiset nähdäkseen huikean kauniita paikkoja, kolmannet historian vuoksi ja neljännet – ehkä viisaimmat – syödäkseen.