Ha Long Bay - missä lohikäärme menetti suomunsa ja minä hattuni

Aikojen alussa kun maata asutettiin, pohtivat jumalat mihin maankolkkaan kukin kansa piti sijoittaa. Yksin ja metsässä viihtyvät suomalaiset asutettiin Suomeen. Lumi ei näitä liiemmälti haitannut. Kuria ja järjestystä rakastavat germaanit sijoitettiin nykyisen Saksan ja Itävallan alueelle. Huolettomat latinalaiset sijoitettiin Italiaan. Tämä oli hyvä kun alpit eristivät germaanit heistä. Aina niin puheliaat ja kekseliäät slaavit sijoitettiin Uralin ja Puolan väliselle alueelle. Täällä oli toisinaan hieman kylmä. Se taasen ei haitannut kun slaavit viihtyivät hyvin sisätiloissa höpöttämässä ystävilleen ja lipittämässä vodkaa. Mallasjuomiin mieltyneet britit piti sijoittaa omalle saarelleen, silloin ei heistä ollut suremmalti häiriöksi. Hollantilaiset sijoitettiin hyvin alavalle maalle, kun eivät juuri kotona olleet vaan matkustivat alvariinsa ympäri tunnettua maailmaa. Hurjille ja kuumaverisille paimentolaisille annettiin Mongolia. Jumalat kun toivoivat Siperian kylmän talven jäähdytelevän heidän tunteitaan. Ahkera ja hedelmällinen Han kansa oli jo paisunut suureksi. Heille keksittiin keltaisen joen laakso, Kiinassa. Jumalten joukossa eleli Jade-keisari, joka kovasti oli mieltynyt Viet kansaan. Kansa rakasti rauhaa, olivat ahkeria maanviljelijöitä, vaatimattomia ja säästäväisiä. Eivätkä juuri koskaan toraisia kenenkään kanssa. Jade-keisari sijoitti heidät luonnonkauneudesta tunnettuun Vietnamiin.

Näin kansat elelivät tyytyväisinä pitkiä aikoja kukin oman luonteenlaatunsa ja taipumustensa mukaisilla alueilla. Maanpäällä vallitsi tyytyväisyys ja onni. Kunnes, paljon myöhemmin, aavan meren tuolla puolella elelevissä sotaisissa kansoissa penseys kukoisti. Penseyden ja nyreyden syynä oli se, että elannokseen joutuivat tekemään töitä. Pohtivat mitä pitäisi tehdä, kunnes joku keksi Viet-kansan. Tyytymättömät kansalaiset lähettivät lähetystön kuninkaalle ja kysyivät häneltä: ” Miksi meidän täytyy tehdä näin paljon työtä. Eikö olisi helpompaa valloittaa Vietnam, alistaa sen asukkaat ja hyödyntää heidän työnsä hedelmät?” Lähetystön päättäväisyys ja valta oli siinä määrin suuri, että kuningas ei oikein voinut vastustaa heitä (menettämättä henkeään, kuten paljon myöhemmin erään maan presidentille kävi). Kuningas varusti suuren laivaston, jonka määränpäänä oli valloittaa Viet-kansan asuttamat alueet. Maihinnousun piti tapahtumaan pohjoisessa.

Nähdessään tämän vihamielisen kansan varustaman laivaston hurjistui Jade-keisari. ”Viet-kansa rakastaa rauhaa eikä millään tavalla osaa puolustaa itseään ”- huusi keisari. Jumalat kokoontuivat miettimään mitä pitäisi tehdä. Viet-kansaa pitäisi auttaa jollain tavalla. Pohdittiin ja pohdittiin kunnes joku keksi lähettää lohikäärmeen heidän avuksi. Mutta lohikäärme oli raskaana. Kysyttiin kuitenkin sen mielipidettä. Tämä vastasi: ”Helppo juttu, yks' pieni laivasto. Sen pystyisi häätämään nyt kuka tahansa.” Niin lohikäärme lähti matkaan ja saapui juuri parahultaisesti kun laivasto oli jo rannikon tuntumassa.

Laivaston amiraali myhäili tyytyväisenä. Onpa helppo saalis. Ei ketään puolustamassa rannikkoa ja kansakin on kuin aropuput, loikkimassa heti pakoon kun vain näkee laivastomme mahtavuuden. Käski jo miehistöä valmistautumaan maihinnousuun. Valtauslippu nostettiin amiraalilaivan salkoon. Kaikissa muissa laivoissa oli jo odotettu merkkiä. Sotilaat olivat tyytyväisiä pitkän merimatkan jälkeen helposta valloituksesta. Kukaan ei osannut odottaa mitään yllätystä. Tuulikin oli myötäinen, leuto ja kevyt. Kohta pääsemme hyvin ansaitsemaan lepoon tuumivat sotilaat ja merimiehet. Suunnittelivat jo vapaa-ajan tekemisiä.

Näissä tunnelmissa Viet-kansalle ylivoimainen laivasto saapui rannikon tuntumaan. Yht'äkkiä, kuin meteori kirkkaalta taivaalta ilmestyi metsän takaa taivaalta suuri lohikäärme syösten suustaan suuria kiviä ja tulta. Taivas synkkeni. Sotilaat ja merimiehet pelästyivät. Yllätys oli suuri. Lohikäärme viuhkoi äkäisesti häntänsä, vasemmalle, oikealle ylös ja alas.. Huis hais, ilmavirta keinutti pienempiä laivoja, jotka lopulta upposivat. Keskellä kirkasta päivää syntyi suuri myrsky. Kehittyi suuria aaltoja, joiden tyrskyt huuhtoivat kaiken irtonaisen laivojen kansilta. Hännästä irtosi suuria jade suomuja, teräviä kuin veitset. Suomut heijastivat auringonsäteitä. Näytti siltä kuin palavia suuren suuria keihäitä olisi heitetty ilmaan kaikkialle. Suomut puhkoivat alusten purjeita ja katkoi mastoja. Suomut ja kivet levittäytyivät ylt'ympäriinsä muodostaen suuren saariston vihollisten laivojen eteen. Näin muodostui tiheä suuri puolustusmuuri pitkin koko aiottua maihinnousulahtea. Ne laivat, jotka eivät vielä olleet uponneet törmäsivät saariin ja toisiinsa ja lopulta upposivat. Lohikäärmeen suusta sinkoava tuli poltti monet laivat, joiden ruutivarastot räjähtivät. Sekasorto oli suunnaton ja meteli korvia huumava. Koskaan aikaisemmin oltu nähty eikä koskaan myöhemminkään tulla näkemään yhtä tuhoisaa meritaistelua. Voitonvarman amiraalin laiva upposi vieden inhan amiraalin mukaansa. Vain muutama merimies ja sotilas selvisi lohikäärmeen hyökkäyksestä. Nämä loikkivat pakoon pitkälle matkalle takasin kotiin avaan meren tuolle puolen. Näin rauha oli saavutettu. Lohikäärme oli tyytyväinen vaikka menetti suomunsa. Iloitsi voitosta. Tuhansien vuosien ajan suomuista ja kivistä kehittyi saaristo jonka luonnon kauneutta voimme yhä vielä ihailla.

Taistelun jälkeen uupunut lohikäärme nukahti. Lepopaikakseen valitsi syrjäisen poukaman, jossa voisi levätä rauhassa. Rannikolla asuneet Viet-kansalaiset ilahtuivat kovasti lohikäärmeen puuttumisesta taistelun kulkuun. Kiitollisena sille kantoivat he joka päivää ruokaa ja juomaa lohikäärmeen luokse aina silloin kuin tämä lepäsi. Arkoina ihmisinä eivät oikein uskaltaneet kohdata sitä silmästä silmään. Lohikäärme vahvistui ja kovasti tykästyi maanpäällä olemiseen. Mikäs siinä, ilmasto lämmin ja ihmiset kilttejä ja auttavaisia.

Suuri lohikäärme oli raskaana ja synnytyksen aika koitti. Lapsilleen se kaivoi suuren luolan, jonne monta jälkeläistä syntyi. Jälkeläisten määrää emme tiedä kun lohikäärmeen pentueen kokoa ei kukaan ole laskenut. Monta niitä kuitenkin oli.

Lapset kasvoivat ja lohikäärme oli tyytyväinen kuten kaikki äidit yleensä ovat. Lopulta lohikäärmeiden piti palata takaisin taivaaseen. Nähdessään ihmisten avuttomuuden pyysi äitilohikäärme suurelta Jade-keisarilta luvan jäädä maan päälle auttamaan ihmisiä. Tästä pyynnöstä Jade-keisari ilahtui kovasti kun arveli lohikäärmeestä olevan suurempaa hyötyä arkisissa töissä Viet ihmisille kuin maata laiskana taivaassa. Lohikäärme vielä pyysi että se ja lapset voisivat saada ihmisen hahmon. Näin ihmiset eivät myöskään pelästyneet outoa otusta. Jade-keisari suostui tyytyväisenä pyyntöön. Yhtenä yönä lohikäärmeet saivat ihmisen hahmon. Päivän valjetessa he matkustivat ihmisten luokse auttaen peltotöissä, karjanhoidossa, kalastuksessa, rakentamassa taloja, kaupunkeja ja kyliä.

Aikojen kuluessa ihmishahmoiset lohikäärmeet sekoittautuivat Viet-kansalaisten kanssa. Niistä päivistä lähtien ovat ahkerat, vaatimattomat ja rauhaa rakastavat Viet ihmiset olleet myös urheita ja pelottomia, maastaan ja menneisyydestään ylpeitä ihmisiä. - Valitettavasti myöhempinä aikoina eivät monet aavan meren tuolta puolen saapuneet valloittajat ole tunteneet tätä legendaa. Syytä olisi ollut.

Muistona lohikäärmeen uroteoista ovat ihmiset alkaneet kutsua paikkaa ”Vinh Ha Long”:ksi, joka suomeksi tarkoittaa ”laskeutuneen lohikäärmeen lahti”. Englanninkielinen nimi Ha Long Bay on myös monen matkailijan mieleen syöpynyt.