Lopuksi

Ja näin poistui yksinäinen matkamies kaukaa lopun maasta palatakseen kotiin. Poistui paikasta, jossa lohikäärme syntyi uudesti ja sai ihmisen hahmon. Oli nähnyt kolme maailmanhistorian keskeistä sivilisaatiota ja niiden jäänteet. Nimittäin Euroopan , jonka juuret ulottuvat kauas Rooman ja antiikin Kreikan valtakuntaan, Bysantin, jonka juuret ulottuvat viikinkiaikaan sekä mongolien valloitukseen. Sekä kaikista vanhimpaan yhä vielä yhtenäisenä elävään Kiinan sivilisaatioon. Näistä Eurooppa kuvittelee vaalivansa demokratiaa ja sananvapautta. Venäjällä bysantin perillisenä keskeytyi Mihail Gorbatšovin aloittama kehitys ja on yhä vielä sangen keskusvaltainen. Demokratia siellä on toisinaan hyvin näennäistä. Kiinassa taasen jatkuu tavalla tai toisella vanhojen keisarien dynastiat. Erona muihin suuriin nykyisiin sivilisaatioihin on Kiinassa keskeinen tavoite kansalaisten hyvinvoinnin turvaaminen ja kehittäminen. Euroopassa ja bysantin Venäjällä ei näin näytä olevan.

Jos joku tulee eteeni kirkkain silmin väittäen, että eurooppalaisten valtioiden ja niiden löyhän – Euroopan unioniksi sanotun – valtioliittoutuman tavoitteena on hyvinvoinnin turvaaminen ja edistäminen. Sanon hänelle: Valehtelet tai olet suurempi idiootti kuin mitä päälle päin näyttää. Esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea. Ei ole kummallista tai ikävää vaan suorastaan kuvottavaa, että Suomen valtio tukee pankkien valtaa eteläeurooppalaisten tukipakettien muodossa mutta ei millään voi löytää rahaa kunnollisen lastensairaalan perustamiseksi. Sama meno jatkuu kaikissa muissakin unionin valtioissa. Sanalla sanoen: Poliittisen päätöksen teon itseriittoisuus ja tämän nivoutuminen rahoitusmarkkinoihin jonkinlaisena saumattomana symbioosina näyttää olevan keskeinen ja ainoa omahyväinen trendi.

Mikäli Novaja Gazettaa ja Le Monde Diplomatique lehtiä on uskominen, niin toisen suuren sivilisaation, Venäjän, suurin ongelma on ensinnäkin vallan keskittyminen muutamiin harvoihin käsiin ja toiseksi mahtavan satumaisen rikkaan oligarkian synty. Nämä oligarkit ovat uuden ajan ruhtinaita. Ruhtinaat olivat tsaarin ajan Venäjällä riippuvaisia tsaarista ja tsaari taasen riippuvainen ruhtinaista. Näin vielä tänään. Oligarkit ovat riippuvaisia keskushallinnosta ja keskushallinto oligarkeista. Sananvapaus ja demokratia ovat tällaisessa yhteiselossa hieman venyviä käsitteitä.

Kiinassa taasen suurena ongelmana on lyhytnäköisen taloudellisen ajattelun, ahneuden, seurauksena merkittävät ilman saasteet, kansallisen skandaalin mittasuhteisiin nousseet elintarvikkeiden väärennökset ja suoranaiset myrkytykset. Maaseudun ja kaupunkien välinen elintasokuilu on myös merkittävä ongelma. Maaseudulta ajautuu valtava määrä ihmisiä kaupunkeihin töihin. Monin paikoin rakennetaan valtavia satojen tuhansien asukkaiden jättiläislähiöitä. Tällaisten lähiöiden ongelmat on Euroopassa tiedostettu ja niistä pyritään pääsemään eroon. Saa nähdä millaisiin mittasuhteisiin juurettomuus kasvaa Kiinassa. Maalta muuttoa hillitsee tosin hukou järjestelmä, eli kansalaisten rekisteröityminen kotipaikalleen eikä asuinpaikalleen. Järjestelmässä muualta muuttaneet ovat lähes kokonaan ilman perusoikeuksia asuinpaikallaan, kuten eläkkeistä, julkisesta terveyden hoidosta ja lapsilla on rajoitettu mahdollisuus käydä koulua. Usein jätetään lapset (lapsi) maalle isoäidin hoitoon kun vanhemmat menevät töihin kaupunkeihin. Toisinaan lapset eivät näe omia vanhempia kuukausiin tai jopa vuosiin. Vanhemmat toivovat lapsille paremman elämän mutta valitettavasti usein saavat huonomman. Näitä oikeudettomia kansalaisia on Kiinassa paljon n. 260 miljoonaa. Ihmisiä, jotka itseasiassa ovat luoneet Kiinan vaurauden. Jos ja kun nämä ihmiset vaativat oikeuksiaan niin herää kysymys millä rahoituksella se tehdään ? Tällä lienee suuri vaikutus koko maailmantalouteen.

Sanotaan ettei kiinalaisilla ole sananvapautta. Totta. Asia ei juurikaan ketään tuntemaani vaivannut. Ne jotka haluavat internetissä kiertää rajoitukset ovat löytäneet erilaiset proxy palvelimet. Valtaosa tuntemistani opiskelijoista tunsi nämä. Eivätkä kokeneet asian olevan ongelma. Euroopassa ja Amerikassa usein vaaditaan sanavapautta kiinalaisille. Harvoin vaatijat ovat ymmärtäneet mitalin toisen puolen: Yhteiskuntaa ravistelevat muutokset, joiden seuraukset voivat olla hyvin arvaamattomia. Pahimpana on tietenkin suunnitelmatalouden loppuminen ja kansainvälisten sijoitusten kotiuttaminen. Tästä taasen on seurauksena ennen näkemätön maailmantaloutta ravisteleva rahoituskriisi. Siispä, myös sinun elintasosi voi joutua vaaran alle.

Kun kyselin matkailijoilta heidän ensivaikutelmiaan Kiinasta, vastasivat lähes kaikki olleensa yllättyneitä kuinka siistejä ja hyvin hoidettuja ovat kaupunkien kadut ja talot. Aivan. Ero Venäjään oli kuin ero kissalla ja koiralla. Ensimmäinen kun aina pitää huolta turkin siisteydestä ja puhtaudesta kun taasen jälkimmäinen on hieman suurpiirteinen. Eipä tuolla suuremmalti ole merkitystä vaikka tassut ovat hieman kuraisia – näyttää koira tuumivan.

Toinen silmiinpistävä piirre on tavaton ylpeys omasta historiasta. Syytä onkin. Maailman vanhin yhtäjaksoisesti kestänyt sivilisaatio, jonka juuret ulottuvat siihen aikaan kun Egyptissä faaraot teetättivät pyramideja. Muistomerkeistä on todella pidetty hyvää huolta ja ihmiset näyttivät tuntevan niiden historian.

Kysyt: Kannattaako Kiinassa käydä? Aivan varmasti. Olet melko köyhä jos et ole nähnyt maata. Jos aikaa on vähän niin kannattaa matka suunnitella huolellisesti. Metsissä, luostareissa ja vuorilla vaeltaja valitsee varmaan ChengDun ympäristöineen (koko Sichuanin maakunnan), puistoissa viihtyvä valitsee Sanghain ympäristön (Nanjing, Suzhou, Hangzhou ja muut läheiset kaupungit) ja historiasta kiinnostunut matkailija aloittaa Pekingistä, poikkeaa Datongiin ja Pingyaoon päätyen Xi'aniin, etnisistä vähemmistöistä kiinnostunut varmaan valitsee Yunanin maakunnan jne.

Makaan sängyssäni ja tuijotan kattoa. Luin juuri blogiani. Hävettää. Miten monin paikoin olen voinut kirjoittaa niin typerästi ja pintapuolisesti. Näin se varmaan aina on. Jos oma teksti tuntuu puolen vuoden kuluttua hyvältä, niin se on varmaan kelvollista muutoin ei. Niin tavallista. Korjaan joitakin blogitekstejä. Joskus. Erityisesti Peking ja Xi'an blogi vaativat uudelleen kirjoittamisen. Kuva-animaatioista en liiemmälti pitänyt. Näissä kun niksauttaa suurta kolmiota niin Picassa vie suoraan albumien sivulle eikä käynnistä animaatiota uudelleen. Albumien sivuilla taasen on kuvia vaikka millä mitalla ja tavallinen kävijä ihan varmasti tukehtuu kun ei näe asiayhteyttä. Niksauttamalla pientä sinisellä aleviivattua tekstiä niin animaatio käynnistyy uudelleen. Juuri päinvastoin kuin pitäisi olla. Kuvien transitiotkaan eivät ole aina ihan sellaisia kun halusin. Ongelma on oikeastaan filosofinen. Picassan suunnittelijat varmaan ajattelivat käyttäjän haluavan esitellä kuvia sinänsä, mutta minulla taasen kuvat täydentävät tekstiä. Esittävät sellaista mihin vajavaiset sanani eivät riitä.

Niinpä tein uudet kuva-animaatiot. Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi koodasin. Olikin aika homma. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että Adobe on julkaissut flex kääntäjän open sourcena ja Eclipseen on saatavissa ihan asiallinen liitännäinen. Mahtaakohan olla syynä se, että koodaajat eivät ihan täysin ole ihastuneita HTML 5:een joten Actionscript tulee elämään vielä pitkään, vaikka Android vermeisiin joutuu hieman kikkailemaan jotta flash toimisi kunnolla. Joka tapauksessa Ubuntussa voi siis tänään kehittää Actionscriptejä ihan hyvin. Suurin ongelma oli se, miten saa Picassasta ongittua albumien kuvat.

Animaatioita tein 3 erilaista, joista käytin tässä kahta. Animaation vasemmassa ylänurkassa on kuvalaskuri ja alanurkassa kaksi painonappia. Toinen on stop/start nappi ja toinen on uudelleen kelaus alusta (kaksi kolmiota). Painonappipaneeli nousee ylös kun asetat hiiren kuvan päälle tai animaation loputtua.

Karsin myös jonkin verran kuvia. Niissä olikin aika paljon turhaa toistoa. Jos asiaansa ei pysty esittämään 10:llä kuvalla, niin ei varmaankaan ole itsekkään selvillä siitä mitä haluaa sanoa.

Ehkä hieman korjaan tekstejäkin - myös myöhemmin. Korjatuissa teksteissä on otsikon vieressä pieni sulkeisiin laitettu p kirjain.

Olen matkannut pitkään läpi Venäjän, läpi Siperian, läpi Kiinan, päätyen Tonkinin lahteen. Olen nähnyt paljon ihmisiä, puistoja, luostareita, vuoria, vanhoja metsiä ja ikiaikaisia muistomerkkejä. Lähdin etsimään onnen satumaata. No, löysinkö sen? Kenties.

Ha Long Bay - missä lohikäärme menetti suomunsa ja minä hattuni

Aikojen alussa kun maata asutettiin, pohtivat jumalat mihin maankolkkaan kukin kansa piti sijoittaa. Yksin ja metsässä viihtyvät suomalaiset asutettiin Suomeen. Lumi ei näitä liiemmälti haitannut. Kuria ja järjestystä rakastavat germaanit sijoitettiin nykyisen Saksan ja Itävallan alueelle. Huolettomat latinalaiset sijoitettiin Italiaan. Tämä oli hyvä kun alpit eristivät germaanit heistä. Aina niin puheliaat ja kekseliäät slaavit sijoitettiin Uralin ja Puolan väliselle alueelle. Täällä oli toisinaan hieman kylmä. Se taasen ei haitannut kun slaavit viihtyivät hyvin sisätiloissa höpöttämässä ystävilleen ja lipittämässä vodkaa. Mallasjuomiin mieltyneet britit piti sijoittaa omalle saarelleen, silloin ei heistä ollut suremmalti häiriöksi. Hollantilaiset sijoitettiin hyvin alavalle maalle, kun eivät juuri kotona olleet vaan matkustivat alvariinsa ympäri tunnettua maailmaa. Hurjille ja kuumaverisille paimentolaisille annettiin Mongolia. Jumalat kun toivoivat Siperian kylmän talven jäähdytelevän heidän tunteitaan. Ahkera ja hedelmällinen Han kansa oli jo paisunut suureksi. Heille keksittiin keltaisen joen laakso, Kiinassa. Jumalten joukossa eleli Jade-keisari, joka kovasti oli mieltynyt Viet kansaan. Kansa rakasti rauhaa, olivat ahkeria maanviljelijöitä, vaatimattomia ja säästäväisiä. Eivätkä juuri koskaan toraisia kenenkään kanssa. Jade-keisari sijoitti heidät luonnonkauneudesta tunnettuun Vietnamiin.

Näin kansat elelivät tyytyväisinä pitkiä aikoja kukin oman luonteenlaatunsa ja taipumustensa mukaisilla alueilla. Maanpäällä vallitsi tyytyväisyys ja onni. Kunnes, paljon myöhemmin, aavan meren tuolla puolella elelevissä sotaisissa kansoissa penseys kukoisti. Penseyden ja nyreyden syynä oli se, että elannokseen joutuivat tekemään töitä. Pohtivat mitä pitäisi tehdä, kunnes joku keksi Viet-kansan. Tyytymättömät kansalaiset lähettivät lähetystön kuninkaalle ja kysyivät häneltä: ” Miksi meidän täytyy tehdä näin paljon työtä. Eikö olisi helpompaa valloittaa Vietnam, alistaa sen asukkaat ja hyödyntää heidän työnsä hedelmät?” Lähetystön päättäväisyys ja valta oli siinä määrin suuri, että kuningas ei oikein voinut vastustaa heitä (menettämättä henkeään, kuten paljon myöhemmin erään maan presidentille kävi). Kuningas varusti suuren laivaston, jonka määränpäänä oli valloittaa Viet-kansan asuttamat alueet. Maihinnousun piti tapahtumaan pohjoisessa.

Nähdessään tämän vihamielisen kansan varustaman laivaston hurjistui Jade-keisari. ”Viet-kansa rakastaa rauhaa eikä millään tavalla osaa puolustaa itseään ”- huusi keisari. Jumalat kokoontuivat miettimään mitä pitäisi tehdä. Viet-kansaa pitäisi auttaa jollain tavalla. Pohdittiin ja pohdittiin kunnes joku keksi lähettää lohikäärmeen heidän avuksi. Mutta lohikäärme oli raskaana. Kysyttiin kuitenkin sen mielipidettä. Tämä vastasi: ”Helppo juttu, yks' pieni laivasto. Sen pystyisi häätämään nyt kuka tahansa.” Niin lohikäärme lähti matkaan ja saapui juuri parahultaisesti kun laivasto oli jo rannikon tuntumassa.

Laivaston amiraali myhäili tyytyväisenä. Onpa helppo saalis. Ei ketään puolustamassa rannikkoa ja kansakin on kuin aropuput, loikkimassa heti pakoon kun vain näkee laivastomme mahtavuuden. Käski jo miehistöä valmistautumaan maihinnousuun. Valtauslippu nostettiin amiraalilaivan salkoon. Kaikissa muissa laivoissa oli jo odotettu merkkiä. Sotilaat olivat tyytyväisiä pitkän merimatkan jälkeen helposta valloituksesta. Kukaan ei osannut odottaa mitään yllätystä. Tuulikin oli myötäinen, leuto ja kevyt. Kohta pääsemme hyvin ansaitsemaan lepoon tuumivat sotilaat ja merimiehet. Suunnittelivat jo vapaa-ajan tekemisiä.

Näissä tunnelmissa Viet-kansalle ylivoimainen laivasto saapui rannikon tuntumaan. Yht'äkkiä, kuin meteori kirkkaalta taivaalta ilmestyi metsän takaa taivaalta suuri lohikäärme syösten suustaan suuria kiviä ja tulta. Taivas synkkeni. Sotilaat ja merimiehet pelästyivät. Yllätys oli suuri. Lohikäärme viuhkoi äkäisesti häntänsä, vasemmalle, oikealle ylös ja alas.. Huis hais, ilmavirta keinutti pienempiä laivoja, jotka lopulta upposivat. Keskellä kirkasta päivää syntyi suuri myrsky. Kehittyi suuria aaltoja, joiden tyrskyt huuhtoivat kaiken irtonaisen laivojen kansilta. Hännästä irtosi suuria jade suomuja, teräviä kuin veitset. Suomut heijastivat auringonsäteitä. Näytti siltä kuin palavia suuren suuria keihäitä olisi heitetty ilmaan kaikkialle. Suomut puhkoivat alusten purjeita ja katkoi mastoja. Suomut ja kivet levittäytyivät ylt'ympäriinsä muodostaen suuren saariston vihollisten laivojen eteen. Näin muodostui tiheä suuri puolustusmuuri pitkin koko aiottua maihinnousulahtea. Ne laivat, jotka eivät vielä olleet uponneet törmäsivät saariin ja toisiinsa ja lopulta upposivat. Lohikäärmeen suusta sinkoava tuli poltti monet laivat, joiden ruutivarastot räjähtivät. Sekasorto oli suunnaton ja meteli korvia huumava. Koskaan aikaisemmin oltu nähty eikä koskaan myöhemminkään tulla näkemään yhtä tuhoisaa meritaistelua. Voitonvarman amiraalin laiva upposi vieden inhan amiraalin mukaansa. Vain muutama merimies ja sotilas selvisi lohikäärmeen hyökkäyksestä. Nämä loikkivat pakoon pitkälle matkalle takasin kotiin avaan meren tuolle puolen. Näin rauha oli saavutettu. Lohikäärme oli tyytyväinen vaikka menetti suomunsa. Iloitsi voitosta. Tuhansien vuosien ajan suomuista ja kivistä kehittyi saaristo jonka luonnon kauneutta voimme yhä vielä ihailla.

Taistelun jälkeen uupunut lohikäärme nukahti. Lepopaikakseen valitsi syrjäisen poukaman, jossa voisi levätä rauhassa. Rannikolla asuneet Viet-kansalaiset ilahtuivat kovasti lohikäärmeen puuttumisesta taistelun kulkuun. Kiitollisena sille kantoivat he joka päivää ruokaa ja juomaa lohikäärmeen luokse aina silloin kuin tämä lepäsi. Arkoina ihmisinä eivät oikein uskaltaneet kohdata sitä silmästä silmään. Lohikäärme vahvistui ja kovasti tykästyi maanpäällä olemiseen. Mikäs siinä, ilmasto lämmin ja ihmiset kilttejä ja auttavaisia.

Suuri lohikäärme oli raskaana ja synnytyksen aika koitti. Lapsilleen se kaivoi suuren luolan, jonne monta jälkeläistä syntyi. Jälkeläisten määrää emme tiedä kun lohikäärmeen pentueen kokoa ei kukaan ole laskenut. Monta niitä kuitenkin oli.

Lapset kasvoivat ja lohikäärme oli tyytyväinen kuten kaikki äidit yleensä ovat. Lopulta lohikäärmeiden piti palata takaisin taivaaseen. Nähdessään ihmisten avuttomuuden pyysi äitilohikäärme suurelta Jade-keisarilta luvan jäädä maan päälle auttamaan ihmisiä. Tästä pyynnöstä Jade-keisari ilahtui kovasti kun arveli lohikäärmeestä olevan suurempaa hyötyä arkisissa töissä Viet ihmisille kuin maata laiskana taivaassa. Lohikäärme vielä pyysi että se ja lapset voisivat saada ihmisen hahmon. Näin ihmiset eivät myöskään pelästyneet outoa otusta. Jade-keisari suostui tyytyväisenä pyyntöön. Yhtenä yönä lohikäärmeet saivat ihmisen hahmon. Päivän valjetessa he matkustivat ihmisten luokse auttaen peltotöissä, karjanhoidossa, kalastuksessa, rakentamassa taloja, kaupunkeja ja kyliä.

Aikojen kuluessa ihmishahmoiset lohikäärmeet sekoittautuivat Viet-kansalaisten kanssa. Niistä päivistä lähtien ovat ahkerat, vaatimattomat ja rauhaa rakastavat Viet ihmiset olleet myös urheita ja pelottomia, maastaan ja menneisyydestään ylpeitä ihmisiä. - Valitettavasti myöhempinä aikoina eivät monet aavan meren tuolta puolen saapuneet valloittajat ole tunteneet tätä legendaa. Syytä olisi ollut.

Muistona lohikäärmeen uroteoista ovat ihmiset alkaneet kutsua paikkaa ”Vinh Ha Long”:ksi, joka suomeksi tarkoittaa ”laskeutuneen lohikäärmeen lahti”. Englanninkielinen nimi Ha Long Bay on myös monen matkailijan mieleen syöpynyt.

Hanoi, kauppiaita, maria, moottoripyöriä ja kuolettavan typerä matkustajakoti

Vietnam, kokonaan uusi maa ja uusi kulttuuri. Ero Kiinaan kuin ero Suomen ja Venäjän välillä. Kun Kiinassa on kaikki rationaalista, sosiaalista ja organisoitua – kenties valvottua – niin Vietnamissa on olennaisesti sekavampaa kuin kosken kuohunta, hyörinää ja pyörinää sinne tänne näennäisesti ilman määränpäätä. Kiina teki suuren vaikutuksen, jonka omaksumiseen menee pitkä tovi, joten Hanoissa ensimmäinen ja melkein ainoa ongelma oli: Jatkaako matkaa vai palaisiko kotiin. Kotona odottaa liiterin katon tervaus, rakennuksen maalaus, auton katsastus, vuoden polttopuiden tekeminen ja blogin valmiiksi saattaminen ja lukuisa joukko muita tehtäviä. Vietnamissa taasen uudet nähtävyydet, uusi kulttuuri. Jaksanko enää omaksua uusia virtauksia ja tapoja. Ostaisinko siis moottoripyörän ja jatkaisin Saigoniin. Kauas, kauas. Vai palaisinko kotiin. Näin kuljin pitkin Hanoita hieman uupuneena päivästä toiseen. Olemassaolo kuin puusta pudonnut, kuten koko Hanoi on. Hanoita ei voi ihmetellä, 150 vuotta raakaa historiaa mutta omaani voi, vaurasta elämää hyvinvointi Suomessa.

Saavuin siis aamulla Hanoihin. Asemalla odottivat taksit kuten aina. Lailliset ja laittomat kyydin tarjoajat asemien liepeillä ovat yhtä varma ilmiö kuin, että aurinko nousee aina aamuisin. Osoite kouraan hipaisuvempeleestäni ja saavuin majapaikkaan. Kun oli aamu eikä juuri mitään liikehdintää tapahtunut heitin repun sisälle ja menin kävelylle. Kahvia piti saada. Kysyin muutamalta tytöltä kahvilan paikkaa. Keittivät kahvin siinä kadun nurkassa. Saapui toinenkin ja istahti oikealle puolelle. Vasemmalla puolella taasen istuva oli kovasti kiinnostunut kameralaukun sisällöstä. Kinusi ja kinusi mutten avannut. Toinen taasen yritti hitaasti hivuttaa lompakkoani taskustani. Lompakko taasen oli narulla kiinni vyössäni, eikä siis poistunut luotani yrityksistä huolimatta. Sanoin: Tsot, tsot eipäs nyt innostuta liikaa. Illat ja yöt heillä on työnä koko vartalo hierontaa aamut ja päivät muuta. Miten voisin tuomita, rankkaa elämää, köyhää kansaa. Elää hekin haluavat, kiihkeästi, kuten kaikki muut joilla on jonkinlaista verenkiertoa ja hermotoimintaa. Kun huomasivat, että olen turha taloudellinen tapaus, syntyi ystävyys, neuvoivat ja opastivat kun olin eksyksissä monena päivänä, hätistelivät monia kauppiaita pois. Kaikki sympatiat Hanoin huorille ja muille pikkurikollisille. Muistan teidät aina lämmöllä.

Kun ilta laskeutuu Hanoin vanhaan kaupunkiin, niin kuuluu kaikkialta: Moto, massage, puck-puck ja kuiskaten lausuttuna marihuana. Et voi välttää. Ainoa listasta kiinnostava oli viimeksi mainittu, joka osoittautui yhtä hallusinogeeniseksi ja huumaavaksi kuin R-kioskista ostettu piipputupakka. Ostaminen oli suuri prosessi: Ilmoitat kiinnostuksesi (päästäksesi takin liepeessä roikkuvasta kaiken kauppaajasta) ja sovit alustavan hinnan. Myyjän kaveri menee moottoripyörällä hakemaan. Palaa. Oli pakannut tavaran tyhjään tupakka-askiin ja liuttaa askin pitkin asvalttia, myyjälle. Et voi tarkistaa ostostasi kun myyjä väittää ohikulkijoiden olevan poliiseja. Maksat. Myyjä hyppää kaverin moottoripyörään ja häipyvät. Totaalinen huijaus oli tehty niin salaperäiseksi kuin vain voi olla. Hyvä näin. Aine ei ainakaan ollut marihuanaa, tosin en voi olla täysin varma siitä kun edellisen kerran pössäytin 40 vuotta sitten. - Huumeiden salakuljettamisesta ja myynnistä on maassa säädetty ankaraakin ankarimmat rangaistukset (kuolemantuomio mukaan lukien). Tämä on kaikkien turistien hyvä muistaa aina ja kaikkialla. Monissa maissa henki voi mennä halvalla. Ja kehitysmaiden vankilat tuskin ovat siistejä täyshoitoloita, joissa pizzan ja kokiksen saa kotiovelle puhelinsoitolla.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Indokiinaa (Vietnamia, Kambodzaa, Laosia ja Burmaa) ei voi käsitellä ilman sanoja oopium, morfiini ja heroiini. Ranskan vallan aikana oopium oli merkittävä viranomaisten hallitsema vientiartikkeli. Osa tuli suoraan Vietnamista osa taasen mutkikkaiden reittien kautta Yunanin maakunnasta Kiinasta, Iranista, Laosista ja Burmasta. Se mikä kotimarkkinoilla ei tullut kulutettua levisi yli maailman sinne missä ranskalaisilla oli kauppasuhteita. Aineet eivät millään tavalla jääneet unohduksiin itsenäisyystaistelun (eli ensimmäisen Vietnamin sodan) jälkeen. Satunnaisesti valitusta n. 950 amerikkalaisesta Vietnamissa palvelleesta sotilaasta löytyi virtsanäytteistä runsaat 450:llä opiaattijäämiä (ooppium unikosta peräisin olevia luonnollisia alkaloideja). Joten aineiden käyttö oli melko runsasta sotilaiden joukossa. Vietnamin sodan päättyessä arvellaan 10 – 15 % amerikkalaisista sotilaista olleen riippuvia heroiinista. Narkkareita, kuten on tapana sanoa. Hieman samaan tapaan kuin toisen maailman sodan jälkeen merkittävä osa sotilaista, myös Suomessa, oli amfetamiiniriippuvia. Vaiettuja epidemioita.

Tänään Vietnamissa on huumeiden käyttö melko vähäistä. Noin 0.1 % väestöstä on huumeriippuvia eli about 150 000 tapausta. Vertailun vuoksi Suomessa arvellaan olevan 20 000 huumeriippuvaa eli 0.4 % väestöstä. Vietnamissa riippuvien määrä on laskeva trendi (päinvastoin kuin Suomessa). Osittaisena syynä on kansan kasvava elintaso, ankarat rangaistukset (esimerkiksi vuosittain 130 kuolemantuomiota tai elinkautista vankeutta, 500 kpl 15 – 20 vuoden vankeusrangaistuksia jne) ja mahdollisuus hakeutua sekä avo- että laitoshoitoon. Myös oopiumpeltoja tuhotaan järjestelmällisesti. Vielä toisen indokiinan sodan aikana Vietnamin kautta kulki suuria määriä heroiinia sekä yhdysvaltain markkinoille että muualle. Nykyään tuonti maahan on olennaisesti suurempi kuin vienti maasta. Ilahduttavan nopeasti, 40 vuodessa, on maassa päästy tästä vitsauksesta eroon vaikka monin paikoin elinolot ovat tosi kurjat. Sopii vain ihmetellä miksi Suomessa riippuvuus on kasvava trendi.

Hyvin kauan sitten, 80-luvulla, vierailin New Yorkissa. Tapasin siellä erään narkomaanin. Tämä kivenkovaa väitti amerikkalaisten viranomaisten, erityisesti CIA:n, tavalla tai toisella edistävän huumekauppaa. Väitti näin saatavan suuret massat hiljaiseksi ja kunnon ihmiset voivat aina osoittaa sormella: Katsokaa Nuo, jos ette käyttäydy kunnolla käy teille samalla tavalla. Väitti valtion varastoissa säilytettävän kymmeniksi vuosiksi heroiinia. Pidin juttua hieman salaliittoteorioiden kaltaisena höpö höpö teoriana. Niin. Yleensä jollain tavalla pitäisi järjestää rahoitusta niille kapinallisille jotka vastustavat Neuvostoliitolle myötämielistä sosialistista hallintoa ja sissiliikkeitä. Ehkei höpö höpöä, kuten Taiwanilaisen kuommitang armeijan kenraali Tuan Shi-wen on joskus todennut:

"We have to continue to fight the evil of Communism, and to fight you must have an army, and an army must have guns, and to buy guns you must have money. In these mountains the only money is opium."

Aatteet ovat aatteita, sodat sotia ja ihmiset ihmisiä. Kukapa näistä viimeksi mainituista välittää?

Aikoinaan Vietnamin sodan kestosta on esitetty sellainenkin teoria, että Vietnam oli kauttakulkumaa ns. kultaisesta kolmiosta (Burma, Laos ja Kampodza) lähtevälle oopiumille ja heroiinille. Väitetään CIA:n toimineen aktiivisesti huumeiden kuljetuksessa ja välityksessä ympäri maailmaa. Tässä toiminnassa Air America ja sotilaslentokoneet ovat olleet ensiarvoisen tärkeässä roolissa. Näin Vietnamin sota olisikin sota, joka mahdollisti laajamittaisen huumekaupan eikä tätä bisnestä kannattanut lopettaa heti alkuunsa. Totta tai ei niin itse kukin voinee tutustua lukuisten lehtiartikkeleiden ja kirjojen joukosta esim. professori Alfred W. McCoyn erinomaiseen kirjaan The Politics of Heroin - CIA Complicity in the Global Drugs Trade, Harper & Row 1972, (em.kenraali Tuanin lainaus on suoraan ko. kirjasta) tai vaikkapa Davis Guyatin laatimaan artikkeliin Cia Drug Traffickin http://www.deepblacklies.co.uk/cia_drug_trafficking.htm. Vm. sivustoon pitää suhtautua hieman kriittisesti. Kenties New Yorkissa tapaamani narkkari oli hieman oikeassa.

Siinä vanhan kaupungin katujen pölyjä potkiessani ja päämääräämättömästi tallustellessa tuli vastaan eräs lippuluukku. Täällä myytiin lippuja Vietnamilaiseen kansanmusiikkiesitykseen. Kun itse kuulun siihen väestönosaan jolle musiikki on elämän ilon lähde,tietty kinostuin kuin vietnamilaista musiikkia ei juurikaan pääse Suomessa kuulemaan. Monista genreista konsertti kuului ns. Ca Tru alalajiin. Tässä lajissa esiintyjiä on yleensä kolme. Laulaja, luutun soittaja ja rumpali. Laulaja säesti itseään lyömällä puukapuloita (pach) yhteen, luutun (dan dayn) soittaja soitti melodian ja rumpali on itse asiassa jonkinlainen kapellimestari ja tuomari. Rumpali on musiikkilajiin hyvin perehtynyt ja arvostelee rummutuksellaan laulajan taitoja. Esityksen aikana tai kappaleiden välillä hän rummullaan esityksen soljuessa hyvin säestää aika ajoin laulajaa, mutta jos esitys menee rumpalin mielestä huonosti hän rummuttaa kiivaasti kappaleiden välillä yhtymättä sen enempää soitantoon.

Luutun soittaja aloittaa soittamalla intron. Kappale oli melkomelankolinen. Johdanto oli tuskainen ja surullinen. Ääni kuin teljetty, suljettu pieneen tilaan, kaivaten vain pääsyä vapauteen, ulkoilmaan. Ääni kertoo suuresta surusta, jota ei voida ilmaista muulla kuin soittamalla. Tähän suruun yhtyy laulaja lyömällä puukapuloita yhteen. Kapuloiden ääni leikkaa kuin terävä veitsi luutun surun. Rytmi kuin parvi lintuja laulullaan pyytäisi apua, jotta luuttu pääsisi vapauteen. Laulu jatkaa kertoen suuresta surusta, mahdottomasta rakkaudesta.

Konsertin yleisösuosio ei ollut järin suuri, itseni lisäksi yksi amerikkalainen tyttö ja kaksi vietnamilaista. Sinänsä vähäistä yleisösuosiota ihmettelen koska Vietnamissa on musiikilla ollut erittäin suuri osuus kansan sielussa. Konsertin jälkeen kovasti halusi Vietnam Pictorialin toimittaja haastatella meitä ja vaikutelmiamme. Omahyväisyyttäni pistän linkin tähän:  http://vietnam.vnanet.vn/vnp/vi-vn/13/6/6/48938/default.aspx , josta vietnamin kielen taitoiset voivat lukea haastattelun ja kuvauksen musiikkilajista. Genreä voi myös kuunnella kotoisesti tietsikan äärellä antamalla You Tube:ssa hakusanan ca tru (tosin hakusanan alla löytyvistä näytteistä eivät kaikki ole Ca Truta). Aiheesta pintaa syvemmin kiinnostuneet voivat ne, joilla on pääsy JSTOR tietokantaan (korkeakoulujen ja yliopistojen kirjastojen kautta), lukea Barley Nortonin hienon artikkelin: Singing the Past: Vietnamese Ca Tru, Memory and Mode (Asian Music: Summer 2005: Vol 36).

Vietnamilainen musiikki on saanut vaikutteita Kiinasta (kuinkas muutenkaan), sävelasteikko on yleensä pentatoninen eli viisijakoinen meidän kaksitoistajakoisen sijasta. Eri musiikkigenret olivat suunnattu joko kansalle tai hoville. Kuuntelemani esitys oli hovimusiikkia. Laji syntyi 1100 luvulla ja ranskalaisten saapuessa maahan 1800 luvulla alkoi genren kuihtuminen. Musiikkilaji elvytettiin rauhan saapuessa maahan ja sille ollaan myös hakemassa UNESCOn kirjaus tärkeästä maailman perintöön kuuluvasta kulttuurilajista. Kuihtumiseen yhtenä syynä oli myös kun toisen maailmansodan jälkeen Ca Trun katsottiin olevan hyvin elitistinen eli hyvin pienen älykköjen ja muiden kulttuurisnoppailijoiden muodostaman piirin suosima virtaus. Sikäli totta, että monet menneet Vietnamin suurista runoilijoista kirjoittivat tekstejä Ca Tru:lle. Toiseksi siksi, että laji ei kovin helposti avaudu maalikolle. Kolmanneksi Ca Truta esitettiin keskiajalla vain hoville. Vuonna 1945 toukokuun vallankumouksessa pyrittiin laji systemaattisesti tukahduttamaan, esityspaikkoja suljettiin ja esittäjät joutuivat hakeutumaan muualle. Väitettiin Ca Trun suosivan jossei suoraan prostituutiota niin kuitenkin elvyyttävän geisha perinnettä ja näin alentavan naisten arvoa. Menneinä aikoina Vietnamissa miehillä saattoi olla, varallisuudesta riippuen, useita vaimoja ja avioliiton ulkopuolisia rakastajattaria. Tämä oli maan tapa eikä tässä ollut juurikaan mitään hämmästeltävää. Ca Tru laulajat (poikkeuksetta naisia) olivat usein näitä rakastajattaria. Syynä tähän ei kuitenkaan ollut ammatinharjoittaminen Ca Tru;n laulajana vaan muut seikat. Ca Tru esityksiin usein liittyy myös musiikin säestämiä tanssiesityksiä. Tanssijattaret loivat myös hyvin laajan suhdeverkoston esityksiä kuulemassa oleviin miehiin. Suhteiden luominen syntyi helposti kun esittäjät olivat yleensä hyvin perehtyneitä runouteen ja muihin taidelajeihin, jolloin keskustelu sivistyneiden asiakkaiden kanssa syntyi melko helposti. Tätä kautta syntyi syvempiä henkilökohtaisia suhteita. Ca Tru korkeintaan loi puitteet muttei ollut syynä intohimoiseen helmenkalastukseen.

Kerran aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, säteiden tunkeutuen suoraan sieluun, kun tutustuin Kahden Tunnin Ystävään, säteilevään nuoreen vietnamilaiseen tyttöön. Matkustajakodin rappusilla join aamuista pikakahviani ja polttelin uneliaana piippuani. Siinä seisoi kaksi etsivän näköistä ranskalaista. Heräsi uteliaisuus, ovatko nämä vielä enemmän eksyksissä kuin minä – tuumailin. Kun kuulun niihin maan hiljaisiin, jotka eivät juuri pukahda sanaakaan juuri missään sukeutui keskustelu näiden kanssa. Olivat netissä tutustuneet johonkin vietnamilaiseen, joka lupasi toimia oppaana heille. Tyttöä ei kuulunut, ei näkynyt. Odottivat puoli tuntia ja lopulta päättivät tutustua kaupunkiin omin nokkinensa. Annoin heille yhden saamistani ”Hanoin nähtävyydet” - kartoista. Päättivät aloittaa kiertokäyntinsä Hanoi Hiltonista eli ranskalaisten perustamasta inhasta vankilasta (jossa voi tutustua yhtä toimintakuntoiseen ranskalaisen insinööritaidon mestariluomukseen – päänkatkaisukoneeseen - giljotiiniin). Join toisen kupillisen ja paikalle saapui nuori n. 18 vuotias vietnamilainen tyttö, taasen hyvin etsivän näköisenä. Lopulta selvisi, että hän etsi näitä kahta ranskalaista. Harmitteli myöhästymistään. Koska tiesin minkä näköisiä nämä etsityt turistit olivat, lupauduin oppaaksi oppaalle. Menimme bussilla Ho Tsi Minh museoon, kun nuori opas oli täysin vakuuttunut, heidän tulevan sinne. Ihmetteli vain miksi joku halusi nähdä vankilan.

Ho Tsi Minh, tiedättehän tämän laihan valkopartaisen miehen, joka hymyilee lasten kanssa kaikissa kuvissa. Vähän niin kuin joulupukki, tosin parta on pieni pujoparta, punainen nuttu on varmaan pesulassa ja mies on olennaisesti laihempi. Hän itse toivoi , että kuolemansa jälkeen tuhka levitettäisiin pitkin Pohjois Vietnamia. Mutta neuvostoliittolaisten aloitteesta ruumis palsamoitiin ja neukut rakensivat jäämistölle mahtavan laatikkomaisen pylväin koristetun pyhätön aivan kuin Ateenan Pantheon. Neuvostoarkkitehtuurin ylväs saavutus. Tämän viereen rakennettiin museo, jossa selvitettiin hänen koko henkilöhistoriansa. Setä Ho:lla on aivan erityinen merkitys vietnamilaisten sielussa, vähän kuten Lenin oli neuvostosielussa aina 1980 luvun alkuun saakka tai Jeesus katolisille (yhä vieläkin). Viimeksi mainittu ei tosin ole balsamoitu missään, sen sijaan säteileviä käärinliinoja sentään väitetään olevan jossain. Ehkä jokainen maa tarvitsee oman Suuren Johtajan. Meille hän on Mannerheim, saksalaisille Konrad Adenauer, englantilaisille Churchill, ranskalaisille deGaulle, amerikkalaisille Rosewelt, neuvostoliittolaisille Lenin ja vietnamilaisille Ho Tsi Minh. Ei esikuvista ainakaan mitään haittaa ole, vaikka aikanaan jalustalta tiputtaminen voi olla hieman kivuliasta yhdelle jos toiselle.

Myös setä Ho:lla oli Kahden Tunnin Ystävälleni aivan erityinen merkitys. En ilennyt mainita, että hän teki merkittävän virhearvion Kian Tsai Tsekin joukkojen läsnäolosta Yuannin maakunnassa ja siksi pyysi ranskalaisia maahan. Tosin ranskalaiset olisivat, vaikkei pyyntöä olisikaan ollut, voineet tehdä hollantilaiset eli tunkeutua maahan ja perustaa oman nukkehallituksen sinne. Aivan kuten hollantilaiset tekivät itsenäisyyttä janoavalle Indonesialle japanilaisten lähdettyä toisen maailmansodan jälkeen. - Hollantilaiset luopuivat Indonesiasta vain siksi, että amerikkalaiset ilmoittivat jäädyttävän Marshall avun, mikäli Indonesialle ei anneta itsemääräämisoikeutta. ­ Jee, money talks.

Kahden Tunnin Ystäväni oli jollain tavalla apean oloinen. Syykin selvisi kun kävelimme pitkin Hanoita etsien ranskalaisia opastettavia ja jutellen niitä näitä. Pari vuotta aikaisemmin oli tämä syvästi rakastunut erään australialaisen yhtyeen 54 vuotiaiseen rumpaliin. Olivat usein olleet kirjeenvaihdossa. Rumpali oli usein luvannut saapua, mutta aina oli viime tingassa tullut este. En oikein ilennyt kertoa, että turhaan tyttökulta odotat. Muusikot tulevat ja menevät, elävät omaa elämäänsä, johon ei vakiintuminen oikein sovi.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Vietnamilaiset ovat hieman totisia kuten Kahden Tunnin Ystäväni oli myös. Kun saavuimme suurelle kivetylle torille, pyrin astumaan kunkin neliömäisen kiven keskikohtaan aina yhdellä jalalla. Kivien ollessa hieman suuria joutuu tässä hieman hyppimään kun samaan kiveen ei saa osua kahteen kertaan ja kukin kivi oli varattu vain yhdelle jalalle. Kahden Tunnin Ystävä ihmetteli mitä tein. Kerroin säännöt. Hän oli sitä mieltä etteivät aikuiset tee noin. Kysyin: Miksei ? Vastasi: Ei vaan tee.

Kahden Tunnin Ystävän kautta pääsin hieman sisään Vietnamilaisen nuorison maailmaan. Aivan toisenlainen kuin meillä Suomessa vastaavan ikäisillä on. Yleinen asenne näyttää olevan se että huomenna on paremmin kun teemme tänään ahkerasti töitä. Sellaista sitoutumista rooleihin hikareihin, nörtteihin, suosikkipoikaan – tyttöön, kovikseen, poppariin tms. ei samassa mittakaavassa ole kuin Suomessa. Jonkinlaisen kuvan kouluopetuksen keskeisestä osuudesta elämässä saa jo siitä, että köyhinkin kaupustelija osaa englannin kieltä. Yleensä melko tyydyttävästi. Koululintsareita ei juuri näy. Maa ei halua olla isoloitunut millään tavalla ja toivo on nuorisossa (aivan kuten meilläkin oli 60 – 70 luvulla). Sitä paitsi kuinka moni suomalainen teini haluaa viettää puolipäivää vanhan kaukaa tulleen vieraan äijän kanssa hyötymättä tästä millään tavalla. Tuskin kukaan.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Nukuin yöni Hanoi Backbacker Hostelissa, typerässä ja meluisassa paikassa. Vieraat olivat valtaosin kansainyhteisöstä tulleita teinejä, jotka selvästi kuvittelivat olevansa Ibitzalla. Ympäri päissään kuten siinä iässä kuuluukin olla, ensimmäisenä omana lomamatkana paikassa, jonne rahat juuri ja juuri riittävät. Niinpä matkustajakoti teki kaikkensa omien tulojen maksimoimiseksi eli klassiset keinot: Happy hour kello seitsemästä puoliyhdeksään. Musiikki pidettiin niin lujalla ettei omia ajatuksiakaan voi kuunnella eikä kenenkään kanssa voinut sen suuremmin rupatella. Tietenkin, kun paikan omistajien mielestä ainoana ajatuksena pitäisi olla viinan juonti ja rahojen tuhlaaminen. Itseäni ei suuremmalti lienyt kiinnostusta moiseen harrastukseen, seikka jonka matkustajakodin omistajat harmikseen huomasivat. Kävi nimittäin niin, että päättämättömyyttäni olin pidempään Hanoissa kuin olin suunnitellut. Muutama lisäpäivä on aina onnistunut, varsinkin kun parin yön ennakkomaksu on sisällä. Olinkin ehtinyt pari lisäpäivää sopia mutta nämäkin menivät. Saavuin Kahden Tunnin Ystäväni kanssa Ho Zhi Minhin mausoleumista takasin matkustajakotiin hieman puolen päivän jälkeen. Jo oven suussa muutama virkailija totesi johtajan haluavan puhua kanssani. Menin vastaanottotiskille ja totesin johtajan haluavan tavata itseni. Nämä totesivat, että minun pitää lähteä välittömästi pois. Kysyin, että minne. Vastasivat: ”Hotelimme on täysin varattu kun on huippusesonki, eikä täällä ole tilaa”. Ja vitut oli. Myöhemmin kun sain kuulla, että ei se ihan täynnä ollutkaan, mutta minusta varmaan haluttiin päästä eroon, kun en ryypännyt, enkä osallistunut heidän järjestämiin retkiin enkä millään muullakaan tavalla tuonut lisärahoitusta. Pakkasin tavarani. Kahden Tunnin Ystäväni kovasti ihmetteli tapahtunutta, ei ollut juuri koskaan kuullut vastaavaa vaikka oli toiminut oppaana lukuisia kertoja jo parin vuoden ajan. Hän johdatteli minut toiseen matkustajakotiin nimeltä May de Ville, joka oli vieläpä halvempi (5 €/yö), rauhallisempi ja aamiainen oli buffet (syö niin paljon kuin maha vetää).

May de Villessä tapasinkin yhden hiukkasfyysikon, jonka kanssa sukeutui hieno keskustelu säieteoriasta ja Higsin hiukkasesta. Säieteoria on olevaisuuden selittäjänä hyvä hypoteesi, mutta kuluneena 50 vuonna ei ole oikein päästy sinä eteen eikä taaksepäin (lieneekö ongelma matemaattisissa malleissa, säikeiden topologiassa ?). Higsin hiukkanen (eli Higgs-Englert teoria) taasen on hyvä selittäjä sille miten hiukkaset saavat massansa. Samoin tapasin yhden porukan jonka olin tavannut jo Sanghaissa, puhuttavaa riittikin Kiinasta myöhään yöhön.

Hanoi Backbacker Hostel:n tyly käytös johti vain siihen, että päätin käydä Holong Bayssa ja sen jälkeen kotiin kunhan lentolippu vain järjestyisi mahdollisimman nopeasti ja edullisesti. Sainkin lipun Finnairin puolityhjään koneeseen. - Palaan Hanoihin - vielä joskus.

Lao Cai, pitkä odotus sunnuntaina

Raja ylitetty. Kävellen kuten monet muutkin. Pölyisen asema-aukion poikki kuljeksii yksinäinen kulkukoira, kenenkään häiritsemättä. Parkkiruudut tyhjiä autoista. Vain muutama jalankulkija, siellä täällä. On kuuma, paahtava ilma sunnuntaina pienessä pohjois-vietnamilmaisessa rajakaupungissa. Sunnuntai ihan kouriintuntuvasti. Olin kokonaan unohtanut, että sellaisiakin päiviä on olemassa. Tiedäthän viikon seitsemännen päivän, jolloin nukutaan pitkään ja mitään ei oikein tehdä, bussitkaan ei kulje kotona Helsingissä kuin harvoin. Lepopäivä lamaantuneessa Euroopassa, jossa poliitikot kinastelevat eläkeiän nostamisesta myös ikääntyneille ihmisille, jotka rakennemuutoksen ja ulkoistusten seurauksena turhaan kirjoittelevat työpaikkahakemuksia kerrasta toiseen. Mistäköhän nykyään sunnuntaina oikein levätään? Kenties toivutaan lauantain krapulasta? Kiinassa puuhakas toimeliaisuus näkyy joka päivä. Sunnuntaita ei ollut. Täällä taasen oltiin omaksuttu ranskalaisen kulttuurin valo: kaupat, pankit olivat kiinni ja ihmiset kotona. Kello lähenee kymmentä ja jään odottamaan kirkonkellojen ääntä kuten niin monesti olen tehnyt pienessä syrjäisessä kylässä, Satakunnassa. Mummon kanssa kirkkoon pellon poikki, kauan sitten sunnuntaina. Kellojen ääntä ei kuitenkaan kuulunut.

Vasta kovin myöhään iltapäivällä alkoi jonkinlainen toimeliaisuus: Asema-aukiolle kerääntyi väkeä, torille myyjiä kuten myös asiakkaitakin. Hämmästyttävää toreilla olikin, että tavarat olivat kyllä esillä muttei myyjiä eikä asiakkaita eikä varmaankaan varkaita mailla halmeilla. Mietin millainen kaupunki tämä voisi olla arkisin. En koskaan saa sitä selville kun matkustan illalla pois.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kun astuin tullirakennuksesta ulos niin tavalliseen tapaan joukko miehiä taasen hyökkäsi kimppuuni kuten aina aikaisemminkin: Taksia, nähtävyyksiä ja hotelleja. Mitäs muutakaan voisi tarjota. Uutena ilmiönä rahanvaihtajat, jotka yrittivät vaihtaa rahaa huonommalla kurssilla kuin pankkiautomaatista voi saada. Istahdin portaille, josta hyökkääjät hämmästyivät kovin. Eihän kukaan nyt yleensä vain jää istumaan ja odottamaan jotain. Katselin uutta maata varttitunnin poltellen piippuani ja mietin mitä pitäisi tehdä. Kävelin avobussille ja kysyin kelpaisiko kiinan raha, määränpäänä rautatieasema. Kelpasihan se, vastaus tuli vielä selvällä englannin kielellä. Tosin hinta oli moninkertainen, siihen nähden mitä Kiinassa joutui maksamaan parin kilometrin matkasta. Ensi kosketus vietnamilaiseen kuvitelmaan turistin rikkaudesta. Tai ei tämä ihan kuvitelma taida ollakaan kun Vietnamissa keskimääräinen bruttokansantuote kuukaudessa per henkilö on 94.54 euroa (ostovoimalla korjattuna tuplasti enemmän). Lao Cain provinssi on vieläpä yksi Vietnamin köyhimmistä, jossa 70 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Mikä lienee köyhyysraja Vietnamin mittakaavassa ?

Voi Vietnam miten paljon oletkaan kärsinyt. Ensin oli Ranskan kolonialismi, japanilaisten miehitys, itsenäisyystaistelu ranskalaisia miehittäjiä vastaan, amerikkalaisten invaasio ja lopulta Kiinan hyökkäys. Yhä vielä sodista on jäljellä märkiviä haavoja kuten amerikkalaisten kylvämä kasvintuhoaineen Orange-D:n osuus epämuodostuneiden lasten syntymään. Kuten erä englantilainen sairaanhoito-opiskelija kertoi.Tarvitset todella apua. - Mutta ei. Lupasin olla kirjoittamatta sanaakaan Vietnamin sodista. En myöskään voisi kirjoittaa siitä ilman kyyneleitä tai raivon tunnetta.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Lao Cai on pieni rajakaupunki, asukkaita runsaat 80 tuhatta. Se on kautta aikojen ollut tärkeä markkinapaikka, jonka merkitys ranskalaisten rakentaman Hanoi-Kunming rautatien myötä kasvoi merkittäväksi Pohjois-Vietnamilaiseksi kaupungiksi. Vuonna 1463 vietnamilainen kuningashuone perustui kaupungin pohjoisen provinssin pääkaupungiksi. Provinssin nimi on sama kuin sen pääkaupungin (eli Lao Cai). Tänään metsäteollisuuden ja maanviljelyn lisäksi turismi on muodostunut kaupungille merkittävän tulolähteen. Syynä on lähellä sijaitsevat Sapan riisivainiot, jonne turistit sangoin joukoin ryntäävät. Itse tein sen virheen, että heti kaupunkiin tultuani menin ostamaan junalipun suoraan Hanoihin. Tietenkin olisi pitänyt matkustaa Sapaan ja viipyä päivä jos toisenkin. Sapan merkitys selvisi kuitenkin vasta kun menin syömään yhteen erinomaiseen ravintolaan. Täällä tarjoilija vuolaasti kertoi turismista: kiinalaiset matkustavat suoraan Halong Bayhin merta katsomaan ja muun maalaiset käyvät vaeltamassa Sapassa. Yunnanin riisivainioiden jälkeen alue on kuitenkin hieman vaatimattomampi – ainakin näin selitän itselleni poissaoloani.

Harva Halong Bayhin matkustava kiinalainen kuitenkin tietää,  että Kiina menetti Vietnamin Bach Dang joen taistelussa jo vuonna 938. Joki on kokolailla liki turistien suosimaa paikkaa. Vietnamilaisen Ngo Quenin taktiikka oli vertaansa vailla. Kas kun kiinalaiset saapuivat alueelle suuren ylivoimaisen laivaston kanssa tarkoituksena purjehtia Bach Dang jokea pitkin ja suorittaa maihinnousu pidemmällä sisämaassa. Vietnamilaiset ymmärsivät tämän. Mitä tekevät ? Upottavat jokeen pitkiä teroitettuja terässeipäitä, siten että nousuveden aikana niiden yli voitiin purjehtia ja ovat näkymättömiä. Laskuveden aikana joko laivojen pohjat murskautuivat tai alukset jäivät satimeen. Vietnamilaiset houkuttelivat kiinalaiset joelle provosoimalla näitä pienillä kevyt kulkuisilla aluksilla. Kun alukset olivat saapuneet joelle ei tarvittu muuta kuin odottaa laskuvettä. Kiinalainen laivasto jäi satimeen keskelle jokea ja vietnamilaisille oli melko helppoa tuhota pitkän merimatkan uuvuttama Kiinalainen laivasto.Laivaston tuhoutuminen oli suuri järkytys Kiinan keisarille ja päätti vetää muutkin joukot pois maasta. - Kun me aina rehvastelemme talvisodasta ja Raatteen tiestä, niin on rehellisyyden vuoksi kuitenkin todettava muuallakin olleen nokkelia sotapäälliköitä.

Ranskalaisen arkkitehtuurin vaikutus näkyy kaikkialla. Asemakaava on totaalisen sekava (pahempi kuin Pariisin). Talot ovat kapeita, pitkiä ja korkeita. Viisi metriä leveässä ja kymmenen pitkässä talossa saattaa olla 4 – 5 kerrosta. Kuten kuvista näkyy, ovat sangen hauskoja. Vierivieressä eri tyylejä, aivan kuten olisivat nukketaloja. Kuorrutettu marsipaanilla ja kermavaahdolla. Näitä katsoessa tulee hyvälle tuulelle. Eikö muka arkkitehtuurissa voida harrastaa huumoria ja leikkiä? Mielelläni lähettäisin Helsingin Rakennusvalvonnan ryppyotsaisia tuhahtelevia virkamiehiä tänne opintomatkalle. Kas kun Helsingin monet uudet ja vanhat alueet ovat totaalisen tylsiä. Eivätkä ole mitään muuta kuin jättimäisiä keskiolutmainoksia. Kas kun niissä ei voi tehdä muuta kuin kitata kaljaa ja katsoa tylsistyneenä televisiota. - Ehkä se on tarkoituskin: leipää ja sirkushuveja - kansa pysyy hiljaisena.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Ostin junalipun. Maksoi 245 000 dongia (VND). Oli kolmas luokka, hard seat. Lähti iltapäivällä ja on vasta aamulla perillä. Kylläpä on hidas. Ei, vaihdetaan tämä nukkumapaikkaan: 350 000 VND:tä. Siis mitä ? Kiinassa tottui laskemaan hinnat siten, että jaettiin yani luku kymmenellä ja lisättiin 30 prosenttia. Jotkut taasen laskivat jakamalla yani luku kahdeksalla. Täällä taasen joudutaan laskemaan hinta seuraavasti: jaetaan ilmoitettu hinta 20 000:lla saadaan hinta dollareissa (siis 20 000 VND = 1 $). Euroihin päästään ottamalla neljännes pois. Kätevää ja näppärää, ainakin insinöörille.

Hyvä, että vaihdoin. Hard seat on todella ihan kirjaimellisesti hard seat: Puupenkit. Kyllähän niissä muutaman tunnin päiväsikaan voisi viihtyä, mutta koko yö. Junan viimeisenä vaununa oli tavaravaunu. Täällä taasen matkustivat kaikkein köyhimmät lattialla istuen. En tiedä mitä liput maksoivat siihen. Ehkäpä olisi ollut elämys matkustaa sellaisessa. Turistille elämys, paikallisille kurjuus.

No hyvä. Kolmas luokka, kolme sänkyä päällekkäin. Vanha sääntö sanoo, että kannattaa aina pyrkiä toiseen kerrokseen. Alimassa istuvat kaikki ja ylimpään on hieman hankala kiivetä. Omani oli kolmannessa. Kun vaunu oli melko tyhjä kysyin konnarilta voisinko vaihtaa alempaan. Ei käy. Kesken matkaa tarjoutui kuitenkin vaihtamaan mikäli maksaisin 50 dollaria eli kolme kertaa koko matkan hinnan. Tietty kieltäydyin, alensi 30 dollariin. Ei tämäkään kelvannut itselleni. Käski unohtaa koko asian. Osastoon astui kolme rouvaa, jotka taasen yrittivät kaupata omaa paikkansa minulle sopivasta hinnasta. Ei tullut kauppoja. Juna saapui Hanoihin viideltä aamulta. Nukuin ja nukuin. Vasta kun vaunua oltiin siirtämässä varikolle klo 6 – 7 välillä havahduin ja hyppäsin pois. Näin saavuin Hanoihin.

Ovi suljetaan lähtiessä, Hekou

Ja niin yksinäinen karhun kansan jälkeläinen Lopun Maasta jatkoi matkaansa kohti Vietnamin rajaa, kohti pienen pientä Hekoun kaupunkia Luvattu määränpää lähestyy. Viimeinen matka Kiinassa. Oli nähnyt ja kokenut paljon, myös sellaista mitä kirjat eivät kerro ja jotka jäävät elämään pitkään takaraivossa kunnes muisti ne sieltä häivyttää pois.

Kiina, olet nousemassa kukoistukseen, kun muu maailma on taantumassa. Näin on käynyt monesti aikaisemminkin. Tang dynastian aikana elit loiston kautta kun Eurooppa kärsi Rooman vallan rappeutumisen jälkikaikuja. Myöhemmin Euroopassa vahvisti Rooman kirkko valtansa, suuremman kuin voi vain kuvitella. Paavi oli jumalasta seuraava. Kaikki henkinen, aineellinen ja valtiollinen alistettiin katoliselle kirkolle kunnes tuli uskonpuhdistuksen aika 1500 luvulla. Kirkko vastasi tähän ennen näkemättömällä terrorilla, noitavainoilla. 1200 luvulla taasen Kiinan valloitti ja yhdisti mongolivalta. Tuli uusi dynastia Yun. Henkilöristiriitojen kautta katosi mongolivalta elettyään vain 100 vuotta.

Kun Euroopassa historiaa kirjoitetaan vuosilukujen ja hallitsijoiden mukaan niin Kiinassa kirjoitetaan dynastioiden mukaan. Kussakin dynastiassa voi olla useampiakin peräkkäisiä keisareita, jumalan poikia tai tyttäriä. Sen enempää asioiden syitä ja seurauksia miettimättä todetaan dynastiassa asioiden vain sattuvan näin tietyllä tavalla. Ehkä tämä on parempi tapa suhtautua tapahtumien virtaan kun kärvistellä mutkikkaiden syys-seuraus suhteiden verkostossa kuten eurooppalaisessa historiankirjoituksessa usein tehdään. Nyt elämme vain uutta dynastiaa (kansantasavallan Kiina).

Kun ns. BRIC maat (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) kehittyvät taloudellisesti huimaa vauhtia ja vanhan rahan maat (Eurooppa ja Yhdysvallat) ovat kovaa vauhtia taantumassa niin kannattaako muuta tehdä kuin todeta: näin vain on, talouden ja teollisuuden keskipiste vain muuttuu toisaalle. Kukoistus siirtyy BRIC maille ja Euroopalle jää oma loistelias historiansa ja Yhdysvalloille ei edes sitä. Näin maailmanhistorian painopisteet vain siirtyvät poolista toiseen, jälleen kerran. Suomelle olisi vain edullista suunnata katseensa Keski-Euroopan sijasta Venäjään ja Kiinaan, hyväksyä asiat sellaisina kun ne ovat. - Eipä taida Suomen poliitikoissa olla näin kauaskatsoisia ja viisaita ihmisiä, vaikka J.K. Paasikivi jo aikoinaan totesikin: ”Tosiasioiden tunnistaminen on viisauden alku”.

Mieleni on apea, kuten on myös maisema, jota halkoo kiemurtelevaa hiekkatietä kulkeva täpötäysi bussi jättäen jälkeensä vain pölyvanan. Katson ikkunasta ulos ja näen yksinkertaisia bamburuoista kyhättyjä mökkejä siellä täällä. Muutama pihapiiri, joita reunustaa pari taloa. Varakkaampaa väkeä, kukaties. Ei juuri huonekaluja näy, ruokakin valmistetaan pihalla. Yhdessä talossa yksi loppuun ajettu moottoripyörä: Mistä lie rahat siihen saanut. Tämä on henkisesti ja taloudellisesti kaukana siitä marmorilla ja graniitilla silatusta glooriasta mitä Pekingissä, Sanghaissa ja monissa muissa kaupungeissa näin. Täällä temmeltää paljon lapsia pihoilla ja ihmiset yrittävät ylläpitää elämän jatkuvuutta. Kuka paremmin, kuka huonommin, jollain tavalla kuitenkin. Varsinaista nälänhätää ei ole (ollut aikoihin). Mutta ei myöskään ole turhuuden markkinoita. Tiedäthän ne markkinat, joissa pääosan näyttelevät taulutelevisiot, läppärit, stereot, kamerat ja muut vermeet, joiden kuvittelemme olevan elämälle välttämättömiä ja lopulta kuitenkin täysin turhia. Silti toivon näille ihmisille mahdollisuuden osallistua näihin markkinoihin.

Nämä ihmiset ovat maanviljelijöitä, hedelmätarhoja silmänkantamattomiin, banaaneja, papaijoja ja monia joiden nimeä en edes tunne. Bussi pysähtyy keskelle tietä kyhättyjen kojujen viereen. Menen ja tutkin suuria terttuja. Ostan kolme banaania, voisivat maistua. Tarjoan 10 yania. Myyjä nauraa röhötti tarjoukselleni. Menin hämilleni, jopas on kalliita – tuumasin - ja tarjoisin 20 yania. Tästä jo naapurikin alkoi nauraa. Lopulta selvisi, etteivät näin pienestä määrästä halua maksua. Kolme ylikypsää banaania ja joku viitsii maksaa sellaisesta. Jopas nämä ulkomaalaiset ovat hauskoja tyyppejä. Vähän kuin yrittäisi ostaa lapiollisen lunta keskellä Suomen talvea ja maksaa siitä euron kaks'. - Eräs rouva työnsi käteen suuren muovikassillisen papaijoja ja kun yritin maksaa kieltäytyi ottamasta rahaa vastaan. Sen sijaan kirjoitti jonkun lapun ja lisäsi siihen numerosarjan. Ilmeisesti puhelinnumeron. En koskaan saanut selvää mitä lapussa luki kun kadotin sen. Ehkäpä eivät olleet tyytyväisiä hedelmätukkuriin ja halusivat myydä kauttani suoraan. En tiedä.

Eteenpäin. Bussi pysähtyy yht'äkkiä ja poliisimies astuu bussiin. Tarkistaa ihmisiltä jonkun kortin, kenties henkilöllisyys- tai kotipaikkatodistuksen. Itse otin passin esiin, jos tämä auttaisi tapauksessani. Poliisi otti passin ja silmäili sitä vähän aikaa. Poistui bussista passini kanssa. Tunsin olevani alaston. Meni katoksen alle, soitti jonkun puhelun, silmäili tietokonetta ja näppäili siihen jotain. Onko matkani koko Kiinan maassa seurattu tarkkaan? En tiedä. Sen tiedän, että Kiinassa on blogiani seurattu runsaat 20 – 30 kertaa kiinalaisin IP osoittein, vaikka pääsy siihen ilman ulkomaista proxyä on lähes mahdotonta (muilta kuin viranomaisilta). No, joka tapauksessa rajaseudulla ollaan ja kaikkia pitää seurata tarkkaan, varsinkin kun rajan ylittäminen soutamalla joen yli on kohtalaisen helppoa – vai onko? Passi palautettiin hymyillen, kuinkas muutenkaan. Papereiden tarkastukseen voi olla yhtenä syynä myös, että rajaseudun asukkailta ei vaadita puolin ja toisin viisumia.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Matka jatkuu ja lopulta saavuttiin Hekouhin, pieneen rajakaupunkiin. Lämpötila oli runsaat 35 ja ihmiset olivat kiiltäviä hiestä. Tavalliseen tapaan taksit ryntäävät päälleni. Yksi kanssa matkustaja kehotti seuraamaan häntä. Päädyttiin julkiseen bussiin ja sillä kaupungin keskustaan ihan rajanylityspaikan tuntumaan. Etsin hotellia. Ensimmäinen oli kallis, siispä kysymään hintaa seuraavasta. Tärppäsi, 80 yania yö. Yli 30 neliön huone parisänky, kylpyhuone ja sohvaryhmä nurkassa. Luksusta paikassa, jossa ei ole muuta tavoitetta kuin kirjoittaa blogia, matkata Vietnamiin ja toipua lähtemisen alakulosta.

Painuin hotellissa syömään ja kas, täällähän pelataan korteilla uhkapeliä keskellä päivää. Kyllähän muualla pelattiin rahallakin, muttei ihan näin suurilla summilla. Kenties kielletty harrastus. Muualla panokset olivat kolikoita korkeintaan yani tai kaksi. Täällä taasen minimi korotus näytti olevan 100 yania. Jännitys tarttui ja ruoka melkein unohtui seuratessani loppukliimaksia, missä kaikki muut paitsi kaksi pelaajaa jatkoivat. Panokset olivat ja nousseet 1000 yaniin, puolet maakunan kuukauden keskipalkasta. Voittaja ilme oli paljonpuhuva kun sulloi saaliinsa suureen muovikassiin. Häviäjän ilme ei värähtänytkään.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Pääkadun varrella on suuri kauppahalli. Täällä myytiin tietty kahvia kun vietnamilaiset sitä juovat, lompakoita, paikallisia hedelmiä, sytyttimiä, hajuvesiä, pornografiaa sekä Viagraa. Itse menin sanattomaksi kun yhdeltä nuorelta 20 vuotiaalta myyjättäreltä ostin pari sytytintä ja kauppojen lopuksi tarjosi vielä Viagraa ostettavaksi. Kehotti ostamaan ja testaamaan yläkerran bordellissa. Kyllähän Kiinassa on bordelleita, ilotyttöjä ja sutenöörejä. Hieman piilossa vain. Sutenöörit olivat kauttaaltaan miehiä mutta nyt kuvankaunis nuori tyttö kehotti vierailemaan laitoksessa. En oikein tiedä mitä pitäisi sanoa ja ajatella. Tuote jäi kuitenkin ostamatta ja mukavuuslaitoksessa vierailematta.

Toinen silmiinpistävä piirre Hekoussa oli huonekalukauppojen suuri määrä. Lähempi tarkastelu osoitti, että mööbelit oli huolella ja ammattitaidolla valmistetut. Liitokset huolellisesti sovitettu ja materiaalissa ei juuri oltu fuskattu. Ei mitään Ikean lastulevy-kertakäyttö-mitään kestämätöntä-itse kasattavaa-turhaketta. Design tietty perinteistä Kiinalaista. Olisin ostanut mutta myyjä valitteli rahtauksen hankaluutta Suomeen. 

Kaksi yötä nukuin kaupungissa ja sitten rajalle. Rajamuodollisuudet olivat melko mutkattomia. Jonon hännille vain. Ystävällinen virkamies ohjasi sivuun täyttämään maasta poistumiskorttia. Edelleen ohjasi passiluukulle ohi varsinaisen jonon. Ohitin monet, jotka olivat ennen minua astuneet alkuperäiseen jonoon. Etuilua kenties, mutta minkäs teet kun rajavartija ohjaa. Passiin leima ja kävelyksi rajasillalle. Näin saavuttiin Vietnamiin, jossa läpivalaistiin reppu ja ohjatiin sille tiskille missä tarkistetaan viisumin kelvollisuus. Täytettiin maahantulokortti ja sillä sipuli. Ei mitään sellaista sekavuutta johon törmäsin Venäjän rajalla. Ei ääkkösetkään häirinneet virkailijaa millään tavalla kuten häiritsi Manzhoulissa.

Näkemiin Kiina, teit vaikutuksen.

Hanien maassa

Kaukaisen Kiinan maan syrjäisessä kolkassa, etelässä, lähellä Vietnamin rajaa asuu pieni Hani-kansa. Ei heitä paljoa ole. 758 600, siinä kaikki, Kiinan mittakaavassa heitä on vähän eli yksi kahdestuhannesosa. Vietnamissa heitä oli 17 535, kuten Wikipedia viisasti tiesi. Tosin on huomattava, että lukumäärästä on hieman ristiriitaisia tietoja, lähteestä riippuen. Toisissa lasketaan kaikki ihmiset, jotka kuuluvat heidän enemmän tai vähemmän autonomisiin alueisiin toisissa vain ne jotka ovat geneettisesti Haneja tai katsovat kuuluvansa Haneihin. Ota tästä sitten selvää. Suuremmissa lukuarvoissa heitä on myös vielä sangen vähän eli 1 439 673. Heitä myös kutsutaan Ho kansaksi, monien muiden nimien ohella. Ovat yksi Kiinan 56 vähemmistökansallisuudesta ja ovat levittäytyneet moniin kyliin ja autonomisiin piirikuntiin Yunnanissa.

Kukaan ei oikein tiedä mistä he ovat tulleet. Kirjakieli heille kehitettiin vasta 1947 - 1950. Eurooppalaisin kirjaimin, tietty, kun kiinan kielen kaltainen merkkikieli on ylen määrin hankalaa. Monet viisaat, monia kieliä osaavat kielitieteilijät ovat minulle kertoneet, syvällisissä artikkeleissaan, heidän puhuvan tiibetti-burmalaista kieltä ja kielen kuuluvan Yi kielten haaraan. Kieltä puhuu äidinkielenään n. 450 000 hania. Suullinen perimätieto kertoo heillä olleen kirjoituksia, mutta nämä hävisivät heidän vaeltaessaan Sichuanista etelään. Välttämättömät muistiinpanot tehtiin ennen kovertamlla lovi puuhun.Vielä 2000 luvun alussa lukutaito ei ollut kovin yleistä.

Monet ihmisen eroja, alkuperää ja kulttuuria tutkineet antropologit uskovat vahvasti heidän eriytyneen Yi kansasta. Seikka, jota myös suullinen perimätieto vahvistaa. Tämän mukaan eriytyminen tapahtui 50 sukupolvea sitten eli jotakuinkin 1000 – 1500 vuotta sitten. Monet taasen uskovat heidän polveutuvan Qiang kansasta, joka siirtyi etelään kolmannella vuosisadalla tiibetin ylängöltä tai Sichiuanista. Kuva sopii sikäli yhteen, että he ovat maanviljelijöitä ja kolmannella vuosisadalla pohjoiset paimentolaisheimot tunkeutuivat pitkälle Yunnaniin Sichuanin kautta työntäen paikallista asutusta pois. Ehkäpä muuttoon oli syynä ikuinen pellon ja aron välinen ristiriita.

Mutta on heidän alkuperästään toinenkin versio. Taivaan jumala Abo-Momi lähetti puhvelin maahan. Tämän tehtävän oli opettaa ihmisille, että ruohoa ja puita pitää kylvää jotta viljaa voitaisiin viljellä muualla. Jos ihminen tekisi näin niin hän voisi syödä joka toinen päivä. Valitettavasti puhvelilla oli huono muisti ja kertoi, että viljaa pitää kylvää. Se myös kertoi, että puiden ja ruohon pitää antaa kasvaa muualla. Jos he näin tekisivät, kertoi puhveli, heidän voivan syödä kahdesti päivässä. Ihmiset ottivat puhvelin viestistä vaarin mutta huomasivat, ettei heidän elämänsä mitenkään näin parantunut. Kun puhveli palasi takaisin taivaaseen oli Abo-Momi tyytymätön siihen ja lähetti tämän takaisin maahan auttamaan Hani-ihmisiä maanviljellyksessä. Vesipuhvelia kunnioittavat Hanit vielä tänäänkin. Kun ihminen kuolee, niin hänen puhvelinsa teurastetaan ja haudataan kuolleen kanssa.

Täällä Yunnanin maakunnassa ja Vietnamin Sapassa he ovat asustaneet ja viljelleet riisiä, teetä ja muita kasveja jo 1300 vuoden ajan. Kauniita paikkoja ovat valinneet itselleen: siintäviä vuoria ja vehmas tuottoisa maaperä, punaisen mullan aluetta. Alueet eivät kuitenkaan ole yhtä tuottoisia kuin monilla alavammilla mailla. Näillä voi saada vuodessa 2 satoa kun taas täällä vain yhden. Tämä taasen johtuu viileästä, korkeammasta ilmanalasta, jossa ei koskaan ole liian kylmä eikä liian kuuma. Suotuisat olosuhteet ihmisen syntyä, elää ja kuolla.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Riippuen katsantokannasta niin miehet ovat täällä kuninkaita tai paikkansa menettäviä luusereita. Kun kerroin hotellissani meneväni huomenna kyliin katsomaan ihmisiä ja paikkoja kertoi hotellia pitävä, itsekin Hani rouva, minun näkevän aamuilla naisia menevän joko laitumelle tai viljelysmaille ja iltapäivällä palaavan sieltä. Kysyin:

- Yksinomaan naisiako, eikö miehiä yhtään

- Vain naisia, miehet eivät tee juuri yhtään mitään.

- Mutta kai miehet sentään tekevät taloja, meillä Suomessa, miehet tekevät talon ja naiset kodin.

- Kyllä he hieman osallistuvat, istuvat kattotuolilla kun naiset nostavat heille raskaita valmiiksi sahattuja lautoja.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

En oikein voinut uskoa tällaisen saamattoman väestönosan olevan olemassa. Kun seuraavana päivänä menin yhteen kylään ja kuljin yhden keskeneräisen talon ohi. Siellä oltiin täyttämässä alapohjaa vettä läpäisevällä soralla. Niin vain perheen emäntä kantoi raskaita soraämpäreitä ja lykki painavaa kotikärryä. Perheen mies istui tikapuilla. Palatessani parin tunnin kuluttua oli sorakasa pienentynyt huomattavasti ja mies istui yhä edelleen samassa asennossa tikapuilla.

Kun poistuin bussilla kohti Vietnamin rajaa, sattui tapahtuma, joka ehkä kuvaa miesten asemaa Hanien joukossa. Kerron tämän vaikkakin yleistykset ovat vaarallisia ja usein harhaanjohtavia. Asemalle saapui kolmipyöräinen auto. Ensin poistui mies ja nousi aseman rappusille istumaan. Sitten nousi hani nainen (pukeutumisesta päätellen) kantoi painavia matkatavaroita ajoneuvosta rappusille, meni edes takasin kunnes kaikki oli siirretty (kymmenkunta nyyttiä, laukkua ja laatikkoa). Mies ei tehnyt elettäkään. Nainen kysyi jotain mieheltä. Varmaan oliko tällä jano. Nainen meni ostamaan pullon juomavettä. Ojensi tämän miehelle. Tämä katsoi pulloa, eikä tehnyt elettäkään kun pullon korkki oli kiinni. Hän ei tee töitä kuten juoma-astian avaamista. Nainen yritti avata korkin, oli hieman tiukassa. Ei saanut auki ja meni odotushalliin, jotta joku vahva mies voisi avata. Kun pullon korkki oli avattu, ojensi pullon miehelle ja mies joi. Antoi tämän jälkeen pullon takaisin ja nainen sulki korkin. Mies istahti rappusille ja kaivoi kännykän taskustaan. Tuijotti sitä ja ojensi naiselle jotta tämä voisi näppäillä numeron. Kännykkä takaisin miehelle ja tämä puhui siihen. Johan tässä miehen lihakset rappeutuvat.

Toinen kuvaava tapahtuma sattui bussissa. Bussiin astui mies, nainen ja 7-vuotias tyttö. Millään tavalla ei ilmennyt, että mies kuuluisi samaan perheeseen. Vasta matkan aikana tytön ilmeestä saatoin päätellä miehen olevan hänen isänsä. Kun aikamme olimme matkanneet, pysähtyi bussi ja tyttö pyysi äidiltään rahaa juomapullon ostamiseen. Osti. Korkki oli yhä tiukassa. Antoi pullon isälleen, jotta tämä voisi avata sen. Tämä mies katsoi tyttöä siihen malliin, en kyllä palvele naisia. Tyttö ojensi jollekin toiselle matkustajalle, joka avasi pullon. Jos itselläni olisi ollut pullo niin varmaan olisin ottanut tytön pullon ja tyhjentänyt sen äijän päälle ja antanut tytölle omani tilalle. Täydestä sydämestäni toivoin osaavani kiinaa jotta olisin lausunut jonkun ikimuistettavan kohteliaisuuden. Itse jäin kyllä miettimään mitä tällä turhalle väestönosalle tulee käymään kun ajat muuttuvat ja naiset alkavat kysellä miksi heidän pitää tehdä kaikki työt. Varsinkin kun lapsia tehdään vaikka kunka monta kunnes tulee poika. Jos edeltäviä tyttöjä ei pystytä elättämään itse niin ne annetaan naapureiden hoidettavaksi. Hyvät Hani-miehet, tietäkää aikojen tulevan muuttumaan ja sääliksi käy teitä kun menetätte asemanne.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Sanotaan Haneilla olevan 100 erilaista tapaa pukeutua. Helposti tämän uskoo kun katsoo värikkäitä pukeutumistyylejä. Dominoiva väri on tummansininen ja päähine on yleensä jonkinlainen turbaani. Vaikka itselleni ei oikein selvinnyt vaatetuksen viestejä niin eri heimoilla ja klaaneilla on oma tyylinsä. Naisilla on pitkät housut, varmaan ihan käytännöllisistä syistä. Selvästi pukeutuminen on osa identiteettiä kuten Suomessa asuvilla romaaneilla on laita (ja monilla teineillä).

Hanit ovat erittäin köyhiä jopa Kiinan mittakaavassa. Erään kaupungissa tapaamani opettajan kanssa keskustelimme kouluopetuksesta, kehityksestä ja Haneista. Totesin heillä varmaan olevan julkinen terveydenhuolto. Tämä vastasi: ”Julkinen ja julkinen. Ei Haneilla ole siihen juurikaan varaa, kun terveyskeskus ja sairaalamaksut ovat suuria. Eräskin vanhempi rouva kuoli vain siksi, että kuukauden sairaalahoito hänen tapauksessaan olisi vaatinut 3000 yania (390 euroa)”. Niinpä. - Varhaislapsuuden kuolleisuus on myös suurta, 1000 lasta kohden kuolleisuus on 107. Eliniän odotus ei myöskään päätä huimaa, ollessaan 58 vuotta. Köyhyys näkyy matkailijalle esimerkiksi siinä, että jos otat valokuvan naisista tai lapsista niin vaativat mallina olemisesta maksun. Joissakin kylissä maksu on suurempi toisissa taasen pienempi. Eräässä kylässä olivat tyytyväsi vasta pulittaessani 10 yania kuvasta. Miehet taasen olivat mallina ilmaiseksi. Jokin yhteisesti sovittu taksa olisi ollut hyväksi ja tämä taksa olisi hyvä ilmoittaa etukäteen vaikkapa matkailuesitteissä. Itselläni ainakin lompakko tyhjeni heti. Ihan hyvä – eivät ainakaan mitään diivoja supermalleja ole ja näin saavat pientä taskurahaa.

Kohti Hanien maata

Mitä tekee kielitaidoton matkamies umpikiinalaisessa kaupungissa halutessaan löytää linja-autoaseman ? Tietty yrittää saada kartan. Omassa hipaisuvempeleeni, ankka-padini, Route 66 oli hieman tasapaksu, kaikki tiet samanarvoisia eikä erikseen ole mitenkään mainittu erityispaikkoja kuten bussi- tai rautatieasemia ja kadunnimet joko Pinyiniä tai translitteroitua kiinaa. Sinänsä sovellus osoittautui melko hämmästyttäväksi, esimerkiksi Suzhoussa pienimmätkin kujat oli tarkkaan kuvattu. En tiedä mistä moiset sähkökartat olivat peräisin. Nyt tarvitaan siis kiinankielinen paperikartta. Paperikartan hankkiminen olikin oma lukunsa. Yritin kysellä hotellin vastaanotosta piirtämällä prototyyppikartan. Ei ymmärtänyt (en olisi minäkään ymmärtänyt). Vasta sanakirja, Hanping pro, auttoi. Tosin hän ymmärsi, että halusin Kiinan kartan. Onneksi eräs hotelli vieras oli poikkeuksellisen välkky ja ymmärsi haluavani kaupungin kartan. Annoin hipaisuvempeleeni virkailijalle ja hän kirjoitti Pinyin tekstillä (kaikki kiinalaiset osaavat Pinyiniä eli kiinaa latinalaisin aakkosin) jotain, jonka hieno sanakirja ohjelma käänsi: Bookstoreksi. Sinne siis ostoksille ja kartta käteen. Illalla tutkin karttaa ja löysinkin linja-autoaseman. Aamulla näytin taksikuskille karttaa ja kohtaa: linja-autoasema. Vielä lisäsin Yuanyang. Hienoa. Kyytiin vaan, mennään ihan minne vaan. Jännittävää. Hämmästys olikin suuri kun päädyin paikkaan josta olin kaupunkiin tullut. Asemalla eräs ystävällinen täti, tietty aseman virkailija, neuvoi seuraamaan perässä, kun oli saanut selville minne menen. Varmaan repustani arvasi olevani turisti ja matkaavani sinne minne kaikki muutkin eli riisiterassille. Ohjasi lippuluukulle, selitti lipunmyyjälle vuolaasti jotain ja myyjä kyseli kaikennäköistä. Minä vain nyökkäsin ja hymyilin (enkä ymmärtänyt mitään). Ja kas ihme tapahtui: Lippu seuraavaan bussiin, vieläpä oikeaan paikkaan. Kiitos ja ylistys taivaan valloille. - Bussimatka olikin ikimuistoinen, enkä varmaan tule yhtä vauhdikasta ja elämäntäyteistä makaa tekemään, halki Yunnanin maakunnan huikaisevan kaunista eteläistä maisemaa, koskaan enää. Snif.

Asemalaiturilla odotti rivi vastapestyjä puhtaita busseja. Toinen täti näytti jotain bussia, yritin tavata nimikylttiä ja verrata lippuun kirjoitettua. Muutama merkki näytti samalta. Puoli tuntia aikaa. Heitin repun sisään omalle paikalle. Ulos tupakalle. Kun bussin lähtöaika tuli, lähtikin naapurista toinen bussi. Nyt tulikin hätä käteen olenko sittenkin väärässä bussissa. Kuljettaja vain totesi että oikeassa olet. Täällä ei nyt mitenkään kiirehditä, 15 minuuttia sinne tai tänne, kuka siitä välittää. Venäjällä tämä oli maan tapa, mutta Kiinassa, jossa ollaan saksalaisen täsmällisiä, asia kummastutti. Toisaalta ollaanhan Yunnanin maakunnassa, rotujen ja heimojen sulatusuunissa. Bussin mahanalus täytettiin kaikenlaisilla matkatavaroilla, samoin katolle sidottiin kiinni laatikoita ja nyyttejä. Sisälle tuli vähemmän varakkaan oloista väkeä. Yhdellä oli syli täynnä ruohosipulia, toisella taasen hedelmiä, jotkut olivat käyneet ostamassa taulutelevision jne. Bussin keskikäytävä täyttyi kaikenlaisella matkatavaralla. Nyyttiä, säkkiä ja laatikoita. Yhteen laatikkoon kiinnittyi huomio: Siinä oli reikiä, kuin ilmastointia varten. Mitäköhän siellä on? Myöhemmin pisti tuuletusaukoista esille kanan pää. Matkustajat varmaan elättivät itseään maanviljelyksellä.

Matka jatkui esikaupunkiin, jonne oli rakennettu huviloita kaupungin varakkaammille ihmisille. Yht'äkkiä varakuljettaja ja yksi matkamies poistuivat. Bussi kaarsi parkkipaikalle ja kuljettaja hyppäsi pois ja meni johonkin virastoon muutaman paperin kanssa. Miksiköhän? Pidetäänkö täällä lukua matkustajien määrästä vai tarvitseeko bussi ajoluvan? En tiedä. Bussi jatkoi matkaa pari sataa metriä ja varakuljettaja sekä matkamies astuivat takaisin bussiin. Onko täällä tapana tarkistaa henkilöllisyyspaperit ja siltä varalta että tarkastaja olisi astunut bussiin poistuivat nämä kaksi kun heillä ei ehkä ole validia henkilöllisyystodistusta? Kuka tietää. Ainakaan nämä kaksi eivät käyneet millään asioilla. Ollaan kyllä lähestymässä raja-alueita, jotka aina ja kaikkialla ovat hieman arkoja paikkoja. Täällä erityisesti, kun Kiina ja Vietnam sopivat asiansa, rajansa, lopullisesti vasta vuonna 2009.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Täpötäyteen bussiin tuli lisää matkustajia. Takapenkkien alta otettiin muovisia 20 senttiä korkeita palleja. Tavaroita siirrettiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja uudet matkustajat istuivat näihin muovituoleihin keskelle käytävää. Näin matka jatkui pitkin kiemurtelevaa serpentiinitietä. Matkustajat huojuivat oikealle ja vasemmalle sen mukaan mihin suuntaan bussi kääntyi, vain pysyäkseen penkillä. Aina välillä kana nosti päänsä tuuletusaukosta aivan kuin kysyäkseen: Vieläkö on pitkä matka perille? Tosin se ei varmaan tiennyt, että perillä odotti pata ja nälkäiset syöjät. Bussi pysähtyi tauolle. Tankattiin ja lisättiin vettä. Matkustajat menivät puskan taakse asioille, tosin jotkut menivät käymälään, jonka haju helteellä ei ehkä ollut kaikkein miellyttävämpiä. Eräs Hani äiti riisui lapsensa housut ja kurotti pienokaisen ikkunasta, jotta tämä voisi tehdä asiansa. Seikka, josta muutamat matkustajat (ehkäpä han kiinalaisia) olivat hieman närkästyneitä.

Matka jatkui Yuanyangiin. Itse asiassa Yuanyang on jakautunut kahdeksi kaupungiksi. Uutta kaupunkia kutsutaan Nanshaksi ja vanhaa Xinjieksi. Bussi saapui ensin uuteen kaupunkiin, yritin tässä nousta pois mutta apukuljettaja osoitti eleellä: Minun pitää jäädä, bussi jatkaa vielä. Lopulta tunnin ajomatkan jälkeen saapui pölyinen, kuoppaisia hiekkateitä kulkenut, väsynyt bussi Xinjieen.

Yhteensä Yuanyangin alueella sekä kumassakin kaupungissa että kylissä asuu 365 000 asukasta (2002). Tänään oletettavasti enemmän. Syynä mahdolliseen kasvamiseen onkin väestön rakenne: 88 % väestöstä kuuluu vähemmistökansoihin (erityisesti Hani- ja Yi-kansaan). Näillä ei ole rajoituksia lasten määrään, tyypillinen perhekoko on 3 lasta joskus lapsia on kuusi, joista viimeinen on kauan kaivattu poika. Alueen pääasiallinen toimeentulo on maanviljelys, erityisesti riisin viljely. Tätä tärkeää kasvia ovat Hanit ja Yit viljelleet perimätiedon mukaan jo yli 1300 vuotta. Nykyään enenevissä määrin toimeentulo kasvaa turismin myötä. Tosin mikään varsinainen massaturismikohde tästä tuskin koskaan tulee. Syynä on hankala kulkuyhteys, vaikka Kunmingista lähtevä eteläinen valtatie lyhensi matka-aikoja 10 tuntiin entisen 12 tunnin sijaan. Yleensä tänne matkustavat innokkaat valokuvaajat. Usein miten silloin kun riisiterassit ovat veden valtaamia eli lokakuusta maaliskuuhun. Myöhemmin riisin orastaessa terassit ovat vihreitä, eikä kontrastiero ole kovin suuri ja näin eivät myöskään ole kovin valokuvauksellisia. Olet varmaan nähnyt alueella kuvattuja auringonlasku ja -nousu kuvia: Näissä vedenpinnasta heijastuu kauniisti auringonvalo vasten jylhiä pilven peittämiä kukkuloita ja terassit muodostavat viivaleikin kuin abstraktissa maalauksessa. Kuvia näkee monissa maantiedon kirjoissa, julisteissa, kalentereissa sun muussa ja ovat levinneet ympäri maailman. Itse vierailin alueella kun riisi jo orasti. Sitä paitsi en ole kovin kiinnostunut maisemakuvista - liian hankala taiteen laji: etsiä sopiva paikka, kytätä sopivaa valaistusta ja kun lopulta kaikki on kohdallaann, ryntää näyttämölle tuulipukuihin sonnustautunut meluisa turistilauma juuri siihen pisteeseen, jonka piti olla kuvauksellinen juuri siinä ainoana hetkenä jolloin tuuli, pilvet ja aurinko ovat kohdallaan.

Jos jokin paikka rujoudessaan on kaunis, niin sitä Xinjie on. Hieman rähjäinen ja silmin nähden köyhä. Teollisuutta ei juurikaan ole. Aikoinaan kaupunki oli pieni Hani kylä. Vuosien varrella se kasvoi kaupungiksi. 1570 metrin korkeudella talot on rakennettu rinteisiin, yhtä jyrkkiin kuin tapaa Euroopan alpeilla. Täällä on hauska poiketa pienille sivukujille ja kävellä ruokatorilla. Kaupungin keskustassa on muutama ruokapaikka, joissa tarjoillaan sitä mitä jääkaapissa sattuu löytymään. Jääkaappi on kuitenkin kohtalaisen hyvin varusteltu kun noin 60 % ruokalistan aterioista on saatavissa. En tiedä ovatko Hanit ja Yi persoja makealle mutta täällä löysin ensimmäistä kertaa koko Kiinan maassa kaupan jonka pääasialliset myyntiartikkelit olivat limonadit ja monenlaiset makeiset. Kun tarjosin makeisia lapsille kelpasivat ne kyllä aikuisillekin ja kilon pussista sain maistaa vain yhden vaivaisen konvehdin.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kaupungin keskustan merkittävin paikka on suuri aukea. Tänne ihmiset kokoontuvat nähdäkseen ja tullakseen nähdyksi. Tänne saavutaan katsomaan suurta taulutelevisiota jos omaa ei satu olemaan, tanssimaan, pelaamaan korttia ja ihailemaan auringonlaskua. Yllättävää kyllä monet Haneista osaavat englantia. Syynä varmaan on se, että turismia pyritään kehittämään alueella ja turismi taasen vaatii kielitaitoisia matkaoppaita. Joten koulutukseen on kiinnitetty hieman huomiotakin. Helposti pääsee kuulemaan seikkoja, joita ei Lonely Planet ja wikipedia tunne. Esimerkiksi kun keskustelu kääntyi maakunnan, toista maailmansotaa edeltävään, oopiumi ongelmaan. Ilmeni monień vanhempien syrjäkylissä asustavien miesten käyttävän ja viljelevän sitä omaan tarpeeseensa. Poliisi ei juuri puutu asiaan jos ei myy. Mitäpä rankaisemaan vanhempia miehiä kun ovat niin köyhiä, ettei sakkoja voi periä, eikä vankilassa jaksa kuitenkaan tehdä mitään.

Tavalliseen tapaan bussin saapuessa perille hyökkää hotellien ja matkustajakotien edustajat kimppuusi tarjoten mitä parhaimmat yösijat. Kaikilla kuvat ja esitteet käsissä. Vaikea on siinä valita. Kun tietää, että monet ovat köyhiä niin tekisi mieli valita kaikki. Valitsin yhden, ehkei kovin siisti vastaanottoaulaltaan, mutta erittäin kodikas ja huoneet olivat ihan mukavia, vieläpä eurooppalainen wc-pönttö. Paikkaa piti yksi perhe, joka osoittautui hyvin sydämelliseksi. Täällä pääsi hieman raapimaan eteläkiinalaisen perhe-elämän pintaa ja kurkistamaan sisälle.

Huolimatta matkustamisen vaatimasta vaivannäöstä niin alueella kannattaa vierailla. Joko silloin kun muutenkin matkailee eteläisessä Kiinassa tai piipahtaa Vietnamista tänne. Vietnamin raja kun on 50 kilometrin päässä.