Hyvin kauan siten kaukana Kiinan maassa eli tyttö Nanxiang. Hän asui isoäitinsä kanssa ja ansaitsi vähäisen elantonsa poimimalla teenlehtiä Qingchen vuoren rinteen viljelmillä. Tyttö oli sievä kuin nukke. Pukeutui aina huolitellusti. Vaikka kuinka teki töitä niin vaatteet olivat aina huolitellusti paikallaan. Aivan kuin kaikki vaatteet olisivat taiottuja, haluten vain tytön olevan aina kaunis ja sydämellinen. Hän auttoi kaikessa missä voi isoäitiään ja muita kyläläisiä. Pesi pyykkiä , hoiti naapureiden lapsia, huolehti sairaista. Vapaa aika oli työntäynteistä. Teki kaiken valittamatta aina iloisin mielin. Kaikki halusivat hänen seuraansa. Todellinen valopilkku, päivänsäde, koko kylälle. Isoäiti oli ylpeä.
Naapuri kylässä eli poika Shinan. Oli
kylän paimen. Huolellinen, luotettava ja tarkkaavainen. Huolehti
karjasta niin hyvin kuin vain voi. Hän oli niin suosittu, että
lähes kaikki talot halusivat hänen hoitavan omia eläimiään.
Ajavan aamulla niitylle ja palauttamassa illan tullen eläimet
isännilleen. Auttoi kaikissa raskaimmissa töissä. Kaikkeen mihin
ryhtyi selviytyi aina erinomaisesti. Älykäs, ahkera ja urhea. Poika
josta kaikki voisivat vain sanoa: Loistava tulevaisuus edessään.
Kerran työpäivän jälkeen meni
Nanxiangin keräämään villejä ruusunkukkia isoäidin iloksi.
Niityllä, polun varrella tapasi hän Shinanin. Jo ensisilmäyksellä
tuhannet kukat puhkesivat kukkaan ja linnut lauloivat Nanxiangin ja
Shinanin ylistykseksi. Päivä toisensa jälkeen tapasivat he samalla
niityllä ja viettivät aikansa illan hämärään saakka. Yöllä
tapasivat he toisensa unisaan kävellen kuun siltaa pitkin. Kaikki
kyläläiset olivat onnellisia nuoren parin ilosta.
Kerran päättivät mennä naimisiin.
Koko kylä osallistui häävalmisteluihin. Yksi talo lainasi
härkävankkurin toinen auttoi vaatteiden tekemisessä ja kaikki
varustivat parille ruuat häitä varten. Häät tulevat pidetyksi
tytön vanhempien kotikylässä muutaman virstan päässä.
Lähtivät matkaan. Mutta
maantierosvot, jotka näkivät hyvin varustellun härkävankkurin
päättivät ryöstää sen. Shinan puolusti urheasti. Haavoittui
vakavasti ja jäi makaamaan tien vierelle. Rosvot ryöstivät
mukaansa Nanxiangin. Yön tullen Nanxiang pakeni. Saapui aamun tullen
paikalle missä muisti Shinan maanneen. Löysi hänet. Kaikki mistä
Nanxian oli unelmoinnut oli hävinnyt, makasi kuolleena maassa.
Nanxianin sydän oli surusta ja murheesta musta ja raskas. Nanxian
hirtti itsensä läheiseen puuhun.
Illan tullen, auringon laskettua,
näkivät peikot nämä kaksi ruumista. Salaa, kateellisina, ihmisten
onnesta olivat he iltaisin seuranneet pariskunnan iloa poluilla ja
lehdoissa. Liikuttuneena heidän kohtalostaan hautasivat he
nuorenparin polun viereen. Illalla alkoi ankara rankkasade, ikään
kuin taivaskin olisi olut surusuissaan heidän kohtalostaan. Aamun
tullen oli hautojen paikalle kasvanut kaksi puuta. Toinen pörröinen
kuin Shinanin tukka ja toinen uurteinen kuin Nanxianin suru.
Keijukaisten kuningattaren kuultua
peikkojen liikutuksesta. Puhkesi hän kyyneliin ja määräsi
tyttärensä ja suuren joukon keijukaisia vartioimaan ja huolehtimaan
puista ja ympäristöstä. Paikasta kehittyi satumaisen kaunis.
Paljon myöhemmin taolaisen munkkien
kuultua paikan kauneudesta ja surullisesta legendasta perustivat he
paikalle luostarin ja asettivat kaksi leijonapatsasta vartioimaan
puita. Näin piti ihmistenkin vaalia Nanxianin ja Shinanin muistoa.
Vielä tänään satoja vuosia myöhemmin voivat ihmiset kävellä
paikalla ja ihailla satujen maata.
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti