Hyvin kaukana Kiinan maassa Tiibetin juurella Sichuanin maakunnan pohjoisosassa sijaitsee Yhdeksän Kylän Laakso, Jiuzhaigou. Laaksoa reunustavilla vuorten rinteillä syntyvät kesäiset puhtaan valkoiset, kimmeltävät pilvenhattarat. Ne purjehtivat kaukaisille maille kaikkien ihmisten ihailtavaksi: Ne matkaavat pitkin sinistä taivaankantta kuin puuvillakehrät tuulessa antaen maan asukkaan haaveilla ilosta, rauhasta ja onnesta. Iltaisin auringon laskiessa ja aamuisin auringon noustessa värjäytyvät ne lyhyeksi aikaa punertaviksi, kertoen asukkaille yön lähestyvän tai aamun valkenevan. Ja ihminen nähdessään tämän punertavan kajon voi hän vain todeta kuinka kaunis taivaankansi onkaan. Usko minua - kaukana Kiinan maassa ovat nämä pilvenhattarat syntyneet ja vaeltaneet kautta maailmain. Ne ovat syntyneet metsissä, joissa taiat muuttuvat todeksi ja sadut ovat arkipäivää.
Vuorien rinteet ovat täynnä
ikiaikaisia metsiä. Näissä on ihmisen hyvä kulkea kevein mielin.
Metsissä virtaavat pienet purot, jotka yhtyvä vuolaiksi joiksi.
Jyrkillä rinteillä joet taasen muodostavat putouksia. Veden solina
näissä saa ihmisen unohtamaan arkiset huolensa. Ainakin niillä,
jotka pysähtyvät kuunteleman solinan ja pulinan musiikkia. Ääni
laulaa yhtä ainoata laulua: Tyhjennä mielesi kaikesta turhasta ja
keskity kuuntelemaan. Näin kulkijan mieli kirkastuu ja kokee
kuuluvansa tähän satujen maailmaan. Syvänteissä jokien vedet
yhtyvät pieniksi turkoosinvärisiksi lammiksi. Kysyt varmaankin
miksi lampien väri on sellainen kun on ja mikä tekee täällä
syntyneet pilvenhattarat niin ihmeellisiksi. Se on pitkä tarina
keijuista. Kerron tämän nyt. Enkä voi unohtaa perhosta, joka
sattumalta tuli tänne etsimään rauhaa ja iloa. Uutta suuntaa
elämälleen. Löysi sen juuri ennen kuolemaansa.
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Metsissä ovat asustaneet jo
sukupolvien ajan keijut. Pienen pienet tuskin vaaksan mittaiset
kevyen kevyet olennot. Ne asustavat pensaiden ja puiden juurakoiden
alle rakennetuissa taloissa. Ovikäytävät ja ikkunat ovat niin
hyvin piilossa, että tarkkasilmäisinkin kulkija ei niitä hevin
huomaa. Päivisin, kun leikiltään kerkiävät, keräävät keijut
marjoja, yrttejä, pähkinöitä, korsia ja sieniä varastoon talven
varalle tai valmistetavaksi keijujen keittiössä kaikkien yhteiseksi
iloksi maittavaa ja ravitsevaa ruokaa. Juomiksi keräävät
aamukasteen kostuttamaa kukkien mettä, joista sitten panevat
herkullista simaa. Vaatteinaan heillä on silkinohuesta kankaasta
kudottuja väritykseltään hyvin vaaleita asusteita: valkoisia,
sinertäviä, punertavia ja kellertäviä. Mekot ja koltut on
tiivistetty sadetta ja kylmää vastaan siitepölystä ja pihkasta
valmistetusta vahasta. Vaha on tahmeaa, johon puhalletaan koristeeksi
kimmeltävää tomua, joka on täynnä toivoa, iloa ja onnea. Tähän
tomuun on tiivistynyt kaikki se elämänilo ja toivo mitä keijuilla
on koko olemus täynnä. Lampien väri ja pilvenhattaroiden kimallus
on peräisin tästä tomusta kuten tuonnempana käy ilmi. Kaikki
jotka asusteita ovat pystyneet, edes hetkeksi, näkemään
huudahtavat ilosta: ”Miten kauniita ovat ja aistikkaasti pukevat
kantajiaan”. Auringon valo heijastuu kankaista kuin tuhansista
pienen pienistä timanteista, kirkkaina ja kimmeltävinä.
Hetkeä ennen auringonlaskua, ihmisten
mentyä jo koteihinsa, kerääntyvät Yhdeksän Kylän Laakson keijut
pieniksi ryhmiksi leikkiäkseen ja kertoakseen päivän tapahtumista.
Kertovat toisilleen hauskoja tarinoita: perhosista, karhuista,
oravista, linnuista ja kaikista muista jotka metsissä kulkevat
unohtamatta lehdoissa kulkevien rakastavaisten tekemisiä. Kertovat
puiden ja pensaiden kuulumisia. Auringon jo laskettua menevät kukin
omaan kotiinsa ja unelmoivat uudesta hienosta päivästä. Juuri
ennen auringonnoustua kerääntyvät he tanssimaan uuden päivän
iloksi. Yksi ottaa käsiinsä huilun, toinen luutun. Ja niin käy
musiikin tahti. Pyörivät ja hyörivät kuin vuolas alas vuorilta
virtaava vuoksi. Milloin piirissä milloin yksittäin. Vasen jalka
ylös, polvi taittuen lähes lantion korkeudelle. Jalkaterä eteen.
Askel alas. Oikea jalka ylös. Askel sivulle. Yks', kaks',
vaihtoaskel, yks', kaks'. Taitavimmat pyörähtävät paikallaan kuin
hyrrä nousten ylös korkealle. Tanssin tahti on niin kiivas, että
keijuista pöllähtää vaatteista tomua ylt' ympäriinsä tarttuen
kaikkialle sammaliin, pensaisiin, korsiin ja lehtiin. Päivän
saapuessa tämä aamukasteen kostuttama tomu haihtuu nousten pilviin.
Toisinaan sateen sattuessa huuhtoutuu tomu puroihin. Näin lampien
vesi muuttuu turkoosin väriseksi.
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Aamuisin, auringon noustessa. Yhdeksän
Kylän Laakson liepeillä olevilla vuorilla, pilven hattarat
syntyvät. Imevät maasta, puroista ja lammista kosteuden. Hattarat
matkaavat yli vuorten kaukaisille maille. Olethan näitä kesällä
nähnyt. Katsot vain auringonpaisteella siniselle taivaalle. Nämä
ovat niitä valkoisia upeita palleroita, joita taivaankannella näet.
Muodoltaan ihan mitä vain. Voi, näetkö
tuon pilven aivan kuin norsu tai tuon aivan kuin puu, tai tuon kukan
muotoisen, vuoren muotoisen ja monen muun muotoisen - saattavat
ihmiset sanoa. Pilvien kauneuden ja muodon syytä eivät monet vain
tiedä: Kas kun hattaroihin on noussut kosteuden myös keijujen
vaatteista varissut tomu. Siksi ovat niin mielikuvituksellisen
muotoisia, valkoisia ja kimmeltäviä.
Tarkkaavainen kuulija voi kuulla
hattaroiden keskustelevan keskenään. Eräs korkealle noussut sanoi
toverilleen:
”Minä matkustan
kaakkoon. Haluan niin kovasti nähdä Polynesian saariston ja näkisin alkuasukkaiden asuvan kylissään
palmusaarilla ja toivon heidän olevan onnellisia paratiisissaan.”
Toinen sanoi tälle:
”Mitä vielä.
Heillä on syysmyrskynsä ja joutuvat piileksimään luolissaan, ei
heidän elämä ole täysin huoletonta ja helppoa. Minä taasen
matkustan pohjoiseen. Olisi mukava tuoda iloa Siperian
paimentolaisille. Kesäisin he paimentavat poronsa korkeille
paikoille sääskiä pakoon ja asustavat porontaljoista tehdyissä
teltoissa. Kevään tullen heidän elämä täytyy toivosta.
Muutenkin heidän elämänsä on täynnä maagisia asioita joita
shamaanit kertovat heille.”
Kolmas totesi sille:
”Niin mutta
heillä on ankara talvi, joka tunkeutuu kaikkialle jäädyttäen
kaiken elollisen paikallaan pysyvän. Onhan kyllä kuningas Pakkasen
jäädyttämä lumilakeuksien taivas ikimuistoinen näky. Sitä ei
voi kieltää. Siellä on hyvä purjehtia ja kimallella. Minä taasen
matkustan länteen Venäjälle ja Eurooppaan. Vaikka ihmiset ovat
usein surullisia ja onnettomia niin silti voin keijukaistomun avulla
tuoda heille vähän iloa ja toivoa paremmasta huomisesta.”
Mutta voi neljättä raukkaa. Oli niin
humaltunut keijukaistomusta, että imi ja imi sitä lopulta tuli
kovin raskaaksi:
”Voi olen niin
paksu ja painava etten voi edes lentää vuorten yli. Miten selviän
tästä.”
Tähän muut yhteen ääneen sanoivat:
”Mitä olit niin
ahne, että humalluit keijukaistomun kyllästämästä kosteudesta.
Olet niin painava ettet voi lentää maailman ääriin. Et voi muuta
kuin sataa alas ja syntyä uudestaan.”
Ja niin neljäs pilvi satoi alas.
Tästäpä vesipisarat innostuivat. Saivat lentää lujaa vauhtia
maahan. Tuulen heitellessä niitä sinne tänne pyörien ja hyörien
huusivat iloissaan: ”Hei, me lennetään”. Niin pisarat
törmäsivät metsiin, poluille, teille ja talojen kattoon. Rips, rops, lits ja läts
kuului kaikkialla. Tauoton sateen rummutus kuin uudenlainen rytminen
musiikki. Pisarat kerääntyivät noroiksi. Norot puroiksi ja purot
joiksi huuhtoen mukanaan keijukaistomua. Valuen lampiin ja muodostaen
vesiputouksia sinne tänne kaikkialle keskelle lumottua metsää ja
alas laaksoon.
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Saapui kerran tänne satujen maahan
pieni perhonen kaukaa Lopun Maasta. Katseli ja kuunteli. Päihtyi
virtaavista puroista, koskien pauhusta ja putousten jylystä,
lumotuista metsistä ja turkoosin värisistä lammista. Tänne halusi
se jäädä. Puhutteli keijujen prinsessaa näin:
”Hyvä
prinsessa, sieltä mistä tulen käyttäytyvät monet ihmiset kovin
huonosti. Ovat yleensä huonolla tuulella. Laskevat aina omat
tekemisensä etteivät vaan millään tavalla tekisi enemmän kuin
muut. Päin vastoin haluavat vain teettää kaikki työt muilla
antamatta mitään tilalle. Haluavat omistaa kaiken, käyvät sotia
ja kiusaavat muita. Heillä täytyy kaikessa olla määräyksiä,
jotta edes vähän voisivat tulla toimeen toistensa kanssa. Eivät
millään voi harrastaa yhteistoimintaa saamatta korvausta siitä.
Ovat kateellisia ja toraisia. Aamuisin ovat kiukkuisia kun pitää
tehdä sellaista mistä eivät pidä. Ovat ikäviä ja tylsiä.
Kovasti haluaisin muuttaa tänne teidän luokse sillä täällä
näyttää vallitsevan rauha ja tyyneys.”
Johon prinsessa vastasi:
”On totta, että
monet ihmiset eivät tiedä miten pitäisi elää. Monilla on
ympäristönsä ja sukunsa rasite, vieraantuneita omasta itsestään.
Tavoittelevat valtaa, kunniaa ja rikkauksia. Kuitenkin melko turhia
asioita. Mutta on myös paljon sellaisia, kuten varmaan olet
huomannut, jotka ymmärtävät maailmaa syvemmin. Osaavat nauttia
kauneudesta ja toisten läheisyydestä. Pilvien avulla, niihin
takertuneen tomun kautta, yritämme kovasti kertoa kaikille maan
olevaisille sen kuinka hauska paikka maailma on. Jotkut ymmärtävät
sanoman toiset taasen eivät.
Hyvä perhonen
olet siiviltäsi kovasti kaunis ja hauska katsella. Kovasti olet
tervetullut meille. Niin ikävää kuin se onkin tiedän kuitenkin
ettet voi asua täällä pitkään. Olet luotu vapaaksi menemään
minne haluat. Me keijut taasen olemme sidottu tähän metsään.
Voisimme toki matkustaa muuallekin, mutta matka on kovasti pitkä,
mutkikas ja vaarallinen. Et ehkä tiedä mutta tänne Yhdeksän Kylän
Laakson rinteille tulee myöhemmin talvi. Joutuisimme rakentamaan
talon sinulle, jotta olisit säätä vastaan suojassa. Tiedän että
silloin ikävöisit vapauteen etkä voisi asua sisällä. Ulkona
olisi tavattoman kylmä, kohmettuisit ja kuolisit silloin. Mene siis
etelään. Löydät paljon paikkoja joissa elää hyviä olentoja.
Sellaisia jotka elävät huoletonta yksinkertaista elämää ovat
tavalla tai toisella sulautuneet ympäristöönsä. Ovat ymmärtäneet
sen sanoman mitä putoukset laulavat.”
Niin perhonen lähti hieman
alakuloisena Songpanin kylään, kymmenien virstojen päähän.
Matkallaan se mietti kaikkea mitä oli nähnyt ja kuulut: Mietti
kesäisiä niittyjä ja järviä Lopun Maassa, paikalla missä oli
syntynyt. Pohti kuinka rauhallisia järvet ovat auringon noustessa ja
laskiessa. Mietti suuria kaupunkeja ja niiden kiireisiä ihmisiä.
Mietti rikkaita ja köyhiä. Tunsi suurten jokien hiljaisen kulun
omanaan. Muisti ihmiset, jotka elivät köyhää ja vaatimatonta
elämää Baikalin rannoilla. Muisti Mongolian suuret hevoslaumat ja
Kiinan lukuisat ylängöt. Muisti niitä maanviljelijöitä, jotka
päivästä toiseen iloitsivat yksinkertaisesta ja kiireettömästä
elämästä sekä nauttivat maan hedelmästä. Ja muisteli monia
muitakin asioita. Huomasi kuinka paljon hienoja asioita oli lyhyen
elämänsä aikana kokenut ja nähnyt. Kun saapui illalla Songpanin
kylään oli päivällä satanut. Kulki pitkin kylän katuja. Ihmiset
olivat jo menneet nukkumaan. Yhdessä liikkeessä istui kauppias.
Kaupan valaistuksena oli johdon päähän kytketty hehkulamppu ilman
varjostinta. Kauppias lämmitteli itseään lattialla olevan
keittolevyn avulla. Kuunteli musiikkia, jossa huilun säestyksellä
lauloi nainen haikeata laulua. Laulu kertoi sumuisista vuorista,
kaipauksesta, rakastetusta, joista, kukista ja metsästä. Perhonen
kuunteli ja ahmi kuulemaansa. Kauppa suljettiin yöksi ja musiikki hiljeni. Perhonen lensi läheisen joen törmälle tyytyväisenä.
Oli kylmä. Perhonen kohmettui ja kuoli autuaana. Paikkaan mihin
kuoli kasvoi ihmeen kaunis kukka. Kaikki, jotka sen näkivät tulivat
hyvälle tuulelle ja kevein mielin jatkoivat arkeaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti