Hanien maassa

Kaukaisen Kiinan maan syrjäisessä kolkassa, etelässä, lähellä Vietnamin rajaa asuu pieni Hani-kansa. Ei heitä paljoa ole. 758 600, siinä kaikki, Kiinan mittakaavassa heitä on vähän eli yksi kahdestuhannesosa. Vietnamissa heitä oli 17 535, kuten Wikipedia viisasti tiesi. Tosin on huomattava, että lukumäärästä on hieman ristiriitaisia tietoja, lähteestä riippuen. Toisissa lasketaan kaikki ihmiset, jotka kuuluvat heidän enemmän tai vähemmän autonomisiin alueisiin toisissa vain ne jotka ovat geneettisesti Haneja tai katsovat kuuluvansa Haneihin. Ota tästä sitten selvää. Suuremmissa lukuarvoissa heitä on myös vielä sangen vähän eli 1 439 673. Heitä myös kutsutaan Ho kansaksi, monien muiden nimien ohella. Ovat yksi Kiinan 56 vähemmistökansallisuudesta ja ovat levittäytyneet moniin kyliin ja autonomisiin piirikuntiin Yunnanissa.

Kukaan ei oikein tiedä mistä he ovat tulleet. Kirjakieli heille kehitettiin vasta 1947 - 1950. Eurooppalaisin kirjaimin, tietty, kun kiinan kielen kaltainen merkkikieli on ylen määrin hankalaa. Monet viisaat, monia kieliä osaavat kielitieteilijät ovat minulle kertoneet, syvällisissä artikkeleissaan, heidän puhuvan tiibetti-burmalaista kieltä ja kielen kuuluvan Yi kielten haaraan. Kieltä puhuu äidinkielenään n. 450 000 hania. Suullinen perimätieto kertoo heillä olleen kirjoituksia, mutta nämä hävisivät heidän vaeltaessaan Sichuanista etelään. Välttämättömät muistiinpanot tehtiin ennen kovertamlla lovi puuhun.Vielä 2000 luvun alussa lukutaito ei ollut kovin yleistä.

Monet ihmisen eroja, alkuperää ja kulttuuria tutkineet antropologit uskovat vahvasti heidän eriytyneen Yi kansasta. Seikka, jota myös suullinen perimätieto vahvistaa. Tämän mukaan eriytyminen tapahtui 50 sukupolvea sitten eli jotakuinkin 1000 – 1500 vuotta sitten. Monet taasen uskovat heidän polveutuvan Qiang kansasta, joka siirtyi etelään kolmannella vuosisadalla tiibetin ylängöltä tai Sichiuanista. Kuva sopii sikäli yhteen, että he ovat maanviljelijöitä ja kolmannella vuosisadalla pohjoiset paimentolaisheimot tunkeutuivat pitkälle Yunnaniin Sichuanin kautta työntäen paikallista asutusta pois. Ehkäpä muuttoon oli syynä ikuinen pellon ja aron välinen ristiriita.

Mutta on heidän alkuperästään toinenkin versio. Taivaan jumala Abo-Momi lähetti puhvelin maahan. Tämän tehtävän oli opettaa ihmisille, että ruohoa ja puita pitää kylvää jotta viljaa voitaisiin viljellä muualla. Jos ihminen tekisi näin niin hän voisi syödä joka toinen päivä. Valitettavasti puhvelilla oli huono muisti ja kertoi, että viljaa pitää kylvää. Se myös kertoi, että puiden ja ruohon pitää antaa kasvaa muualla. Jos he näin tekisivät, kertoi puhveli, heidän voivan syödä kahdesti päivässä. Ihmiset ottivat puhvelin viestistä vaarin mutta huomasivat, ettei heidän elämänsä mitenkään näin parantunut. Kun puhveli palasi takaisin taivaaseen oli Abo-Momi tyytymätön siihen ja lähetti tämän takaisin maahan auttamaan Hani-ihmisiä maanviljellyksessä. Vesipuhvelia kunnioittavat Hanit vielä tänäänkin. Kun ihminen kuolee, niin hänen puhvelinsa teurastetaan ja haudataan kuolleen kanssa.

Täällä Yunnanin maakunnassa ja Vietnamin Sapassa he ovat asustaneet ja viljelleet riisiä, teetä ja muita kasveja jo 1300 vuoden ajan. Kauniita paikkoja ovat valinneet itselleen: siintäviä vuoria ja vehmas tuottoisa maaperä, punaisen mullan aluetta. Alueet eivät kuitenkaan ole yhtä tuottoisia kuin monilla alavammilla mailla. Näillä voi saada vuodessa 2 satoa kun taas täällä vain yhden. Tämä taasen johtuu viileästä, korkeammasta ilmanalasta, jossa ei koskaan ole liian kylmä eikä liian kuuma. Suotuisat olosuhteet ihmisen syntyä, elää ja kuolla.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Riippuen katsantokannasta niin miehet ovat täällä kuninkaita tai paikkansa menettäviä luusereita. Kun kerroin hotellissani meneväni huomenna kyliin katsomaan ihmisiä ja paikkoja kertoi hotellia pitävä, itsekin Hani rouva, minun näkevän aamuilla naisia menevän joko laitumelle tai viljelysmaille ja iltapäivällä palaavan sieltä. Kysyin:

- Yksinomaan naisiako, eikö miehiä yhtään

- Vain naisia, miehet eivät tee juuri yhtään mitään.

- Mutta kai miehet sentään tekevät taloja, meillä Suomessa, miehet tekevät talon ja naiset kodin.

- Kyllä he hieman osallistuvat, istuvat kattotuolilla kun naiset nostavat heille raskaita valmiiksi sahattuja lautoja.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

En oikein voinut uskoa tällaisen saamattoman väestönosan olevan olemassa. Kun seuraavana päivänä menin yhteen kylään ja kuljin yhden keskeneräisen talon ohi. Siellä oltiin täyttämässä alapohjaa vettä läpäisevällä soralla. Niin vain perheen emäntä kantoi raskaita soraämpäreitä ja lykki painavaa kotikärryä. Perheen mies istui tikapuilla. Palatessani parin tunnin kuluttua oli sorakasa pienentynyt huomattavasti ja mies istui yhä edelleen samassa asennossa tikapuilla.

Kun poistuin bussilla kohti Vietnamin rajaa, sattui tapahtuma, joka ehkä kuvaa miesten asemaa Hanien joukossa. Kerron tämän vaikkakin yleistykset ovat vaarallisia ja usein harhaanjohtavia. Asemalle saapui kolmipyöräinen auto. Ensin poistui mies ja nousi aseman rappusille istumaan. Sitten nousi hani nainen (pukeutumisesta päätellen) kantoi painavia matkatavaroita ajoneuvosta rappusille, meni edes takasin kunnes kaikki oli siirretty (kymmenkunta nyyttiä, laukkua ja laatikkoa). Mies ei tehnyt elettäkään. Nainen kysyi jotain mieheltä. Varmaan oliko tällä jano. Nainen meni ostamaan pullon juomavettä. Ojensi tämän miehelle. Tämä katsoi pulloa, eikä tehnyt elettäkään kun pullon korkki oli kiinni. Hän ei tee töitä kuten juoma-astian avaamista. Nainen yritti avata korkin, oli hieman tiukassa. Ei saanut auki ja meni odotushalliin, jotta joku vahva mies voisi avata. Kun pullon korkki oli avattu, ojensi pullon miehelle ja mies joi. Antoi tämän jälkeen pullon takaisin ja nainen sulki korkin. Mies istahti rappusille ja kaivoi kännykän taskustaan. Tuijotti sitä ja ojensi naiselle jotta tämä voisi näppäillä numeron. Kännykkä takaisin miehelle ja tämä puhui siihen. Johan tässä miehen lihakset rappeutuvat.

Toinen kuvaava tapahtuma sattui bussissa. Bussiin astui mies, nainen ja 7-vuotias tyttö. Millään tavalla ei ilmennyt, että mies kuuluisi samaan perheeseen. Vasta matkan aikana tytön ilmeestä saatoin päätellä miehen olevan hänen isänsä. Kun aikamme olimme matkanneet, pysähtyi bussi ja tyttö pyysi äidiltään rahaa juomapullon ostamiseen. Osti. Korkki oli yhä tiukassa. Antoi pullon isälleen, jotta tämä voisi avata sen. Tämä mies katsoi tyttöä siihen malliin, en kyllä palvele naisia. Tyttö ojensi jollekin toiselle matkustajalle, joka avasi pullon. Jos itselläni olisi ollut pullo niin varmaan olisin ottanut tytön pullon ja tyhjentänyt sen äijän päälle ja antanut tytölle omani tilalle. Täydestä sydämestäni toivoin osaavani kiinaa jotta olisin lausunut jonkun ikimuistettavan kohteliaisuuden. Itse jäin kyllä miettimään mitä tällä turhalle väestönosalle tulee käymään kun ajat muuttuvat ja naiset alkavat kysellä miksi heidän pitää tehdä kaikki työt. Varsinkin kun lapsia tehdään vaikka kunka monta kunnes tulee poika. Jos edeltäviä tyttöjä ei pystytä elättämään itse niin ne annetaan naapureiden hoidettavaksi. Hyvät Hani-miehet, tietäkää aikojen tulevan muuttumaan ja sääliksi käy teitä kun menetätte asemanne.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Sanotaan Haneilla olevan 100 erilaista tapaa pukeutua. Helposti tämän uskoo kun katsoo värikkäitä pukeutumistyylejä. Dominoiva väri on tummansininen ja päähine on yleensä jonkinlainen turbaani. Vaikka itselleni ei oikein selvinnyt vaatetuksen viestejä niin eri heimoilla ja klaaneilla on oma tyylinsä. Naisilla on pitkät housut, varmaan ihan käytännöllisistä syistä. Selvästi pukeutuminen on osa identiteettiä kuten Suomessa asuvilla romaaneilla on laita (ja monilla teineillä).

Hanit ovat erittäin köyhiä jopa Kiinan mittakaavassa. Erään kaupungissa tapaamani opettajan kanssa keskustelimme kouluopetuksesta, kehityksestä ja Haneista. Totesin heillä varmaan olevan julkinen terveydenhuolto. Tämä vastasi: ”Julkinen ja julkinen. Ei Haneilla ole siihen juurikaan varaa, kun terveyskeskus ja sairaalamaksut ovat suuria. Eräskin vanhempi rouva kuoli vain siksi, että kuukauden sairaalahoito hänen tapauksessaan olisi vaatinut 3000 yania (390 euroa)”. Niinpä. - Varhaislapsuuden kuolleisuus on myös suurta, 1000 lasta kohden kuolleisuus on 107. Eliniän odotus ei myöskään päätä huimaa, ollessaan 58 vuotta. Köyhyys näkyy matkailijalle esimerkiksi siinä, että jos otat valokuvan naisista tai lapsista niin vaativat mallina olemisesta maksun. Joissakin kylissä maksu on suurempi toisissa taasen pienempi. Eräässä kylässä olivat tyytyväsi vasta pulittaessani 10 yania kuvasta. Miehet taasen olivat mallina ilmaiseksi. Jokin yhteisesti sovittu taksa olisi ollut hyväksi ja tämä taksa olisi hyvä ilmoittaa etukäteen vaikkapa matkailuesitteissä. Itselläni ainakin lompakko tyhjeni heti. Ihan hyvä – eivät ainakaan mitään diivoja supermalleja ole ja näin saavat pientä taskurahaa.

Kohti Hanien maata

Mitä tekee kielitaidoton matkamies umpikiinalaisessa kaupungissa halutessaan löytää linja-autoaseman ? Tietty yrittää saada kartan. Omassa hipaisuvempeleeni, ankka-padini, Route 66 oli hieman tasapaksu, kaikki tiet samanarvoisia eikä erikseen ole mitenkään mainittu erityispaikkoja kuten bussi- tai rautatieasemia ja kadunnimet joko Pinyiniä tai translitteroitua kiinaa. Sinänsä sovellus osoittautui melko hämmästyttäväksi, esimerkiksi Suzhoussa pienimmätkin kujat oli tarkkaan kuvattu. En tiedä mistä moiset sähkökartat olivat peräisin. Nyt tarvitaan siis kiinankielinen paperikartta. Paperikartan hankkiminen olikin oma lukunsa. Yritin kysellä hotellin vastaanotosta piirtämällä prototyyppikartan. Ei ymmärtänyt (en olisi minäkään ymmärtänyt). Vasta sanakirja, Hanping pro, auttoi. Tosin hän ymmärsi, että halusin Kiinan kartan. Onneksi eräs hotelli vieras oli poikkeuksellisen välkky ja ymmärsi haluavani kaupungin kartan. Annoin hipaisuvempeleeni virkailijalle ja hän kirjoitti Pinyin tekstillä (kaikki kiinalaiset osaavat Pinyiniä eli kiinaa latinalaisin aakkosin) jotain, jonka hieno sanakirja ohjelma käänsi: Bookstoreksi. Sinne siis ostoksille ja kartta käteen. Illalla tutkin karttaa ja löysinkin linja-autoaseman. Aamulla näytin taksikuskille karttaa ja kohtaa: linja-autoasema. Vielä lisäsin Yuanyang. Hienoa. Kyytiin vaan, mennään ihan minne vaan. Jännittävää. Hämmästys olikin suuri kun päädyin paikkaan josta olin kaupunkiin tullut. Asemalla eräs ystävällinen täti, tietty aseman virkailija, neuvoi seuraamaan perässä, kun oli saanut selville minne menen. Varmaan repustani arvasi olevani turisti ja matkaavani sinne minne kaikki muutkin eli riisiterassille. Ohjasi lippuluukulle, selitti lipunmyyjälle vuolaasti jotain ja myyjä kyseli kaikennäköistä. Minä vain nyökkäsin ja hymyilin (enkä ymmärtänyt mitään). Ja kas ihme tapahtui: Lippu seuraavaan bussiin, vieläpä oikeaan paikkaan. Kiitos ja ylistys taivaan valloille. - Bussimatka olikin ikimuistoinen, enkä varmaan tule yhtä vauhdikasta ja elämäntäyteistä makaa tekemään, halki Yunnanin maakunnan huikaisevan kaunista eteläistä maisemaa, koskaan enää. Snif.

Asemalaiturilla odotti rivi vastapestyjä puhtaita busseja. Toinen täti näytti jotain bussia, yritin tavata nimikylttiä ja verrata lippuun kirjoitettua. Muutama merkki näytti samalta. Puoli tuntia aikaa. Heitin repun sisään omalle paikalle. Ulos tupakalle. Kun bussin lähtöaika tuli, lähtikin naapurista toinen bussi. Nyt tulikin hätä käteen olenko sittenkin väärässä bussissa. Kuljettaja vain totesi että oikeassa olet. Täällä ei nyt mitenkään kiirehditä, 15 minuuttia sinne tai tänne, kuka siitä välittää. Venäjällä tämä oli maan tapa, mutta Kiinassa, jossa ollaan saksalaisen täsmällisiä, asia kummastutti. Toisaalta ollaanhan Yunnanin maakunnassa, rotujen ja heimojen sulatusuunissa. Bussin mahanalus täytettiin kaikenlaisilla matkatavaroilla, samoin katolle sidottiin kiinni laatikoita ja nyyttejä. Sisälle tuli vähemmän varakkaan oloista väkeä. Yhdellä oli syli täynnä ruohosipulia, toisella taasen hedelmiä, jotkut olivat käyneet ostamassa taulutelevision jne. Bussin keskikäytävä täyttyi kaikenlaisella matkatavaralla. Nyyttiä, säkkiä ja laatikoita. Yhteen laatikkoon kiinnittyi huomio: Siinä oli reikiä, kuin ilmastointia varten. Mitäköhän siellä on? Myöhemmin pisti tuuletusaukoista esille kanan pää. Matkustajat varmaan elättivät itseään maanviljelyksellä.

Matka jatkui esikaupunkiin, jonne oli rakennettu huviloita kaupungin varakkaammille ihmisille. Yht'äkkiä varakuljettaja ja yksi matkamies poistuivat. Bussi kaarsi parkkipaikalle ja kuljettaja hyppäsi pois ja meni johonkin virastoon muutaman paperin kanssa. Miksiköhän? Pidetäänkö täällä lukua matkustajien määrästä vai tarvitseeko bussi ajoluvan? En tiedä. Bussi jatkoi matkaa pari sataa metriä ja varakuljettaja sekä matkamies astuivat takaisin bussiin. Onko täällä tapana tarkistaa henkilöllisyyspaperit ja siltä varalta että tarkastaja olisi astunut bussiin poistuivat nämä kaksi kun heillä ei ehkä ole validia henkilöllisyystodistusta? Kuka tietää. Ainakaan nämä kaksi eivät käyneet millään asioilla. Ollaan kyllä lähestymässä raja-alueita, jotka aina ja kaikkialla ovat hieman arkoja paikkoja. Täällä erityisesti, kun Kiina ja Vietnam sopivat asiansa, rajansa, lopullisesti vasta vuonna 2009.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Täpötäyteen bussiin tuli lisää matkustajia. Takapenkkien alta otettiin muovisia 20 senttiä korkeita palleja. Tavaroita siirrettiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja uudet matkustajat istuivat näihin muovituoleihin keskelle käytävää. Näin matka jatkui pitkin kiemurtelevaa serpentiinitietä. Matkustajat huojuivat oikealle ja vasemmalle sen mukaan mihin suuntaan bussi kääntyi, vain pysyäkseen penkillä. Aina välillä kana nosti päänsä tuuletusaukosta aivan kuin kysyäkseen: Vieläkö on pitkä matka perille? Tosin se ei varmaan tiennyt, että perillä odotti pata ja nälkäiset syöjät. Bussi pysähtyi tauolle. Tankattiin ja lisättiin vettä. Matkustajat menivät puskan taakse asioille, tosin jotkut menivät käymälään, jonka haju helteellä ei ehkä ollut kaikkein miellyttävämpiä. Eräs Hani äiti riisui lapsensa housut ja kurotti pienokaisen ikkunasta, jotta tämä voisi tehdä asiansa. Seikka, josta muutamat matkustajat (ehkäpä han kiinalaisia) olivat hieman närkästyneitä.

Matka jatkui Yuanyangiin. Itse asiassa Yuanyang on jakautunut kahdeksi kaupungiksi. Uutta kaupunkia kutsutaan Nanshaksi ja vanhaa Xinjieksi. Bussi saapui ensin uuteen kaupunkiin, yritin tässä nousta pois mutta apukuljettaja osoitti eleellä: Minun pitää jäädä, bussi jatkaa vielä. Lopulta tunnin ajomatkan jälkeen saapui pölyinen, kuoppaisia hiekkateitä kulkenut, väsynyt bussi Xinjieen.

Yhteensä Yuanyangin alueella sekä kumassakin kaupungissa että kylissä asuu 365 000 asukasta (2002). Tänään oletettavasti enemmän. Syynä mahdolliseen kasvamiseen onkin väestön rakenne: 88 % väestöstä kuuluu vähemmistökansoihin (erityisesti Hani- ja Yi-kansaan). Näillä ei ole rajoituksia lasten määrään, tyypillinen perhekoko on 3 lasta joskus lapsia on kuusi, joista viimeinen on kauan kaivattu poika. Alueen pääasiallinen toimeentulo on maanviljelys, erityisesti riisin viljely. Tätä tärkeää kasvia ovat Hanit ja Yit viljelleet perimätiedon mukaan jo yli 1300 vuotta. Nykyään enenevissä määrin toimeentulo kasvaa turismin myötä. Tosin mikään varsinainen massaturismikohde tästä tuskin koskaan tulee. Syynä on hankala kulkuyhteys, vaikka Kunmingista lähtevä eteläinen valtatie lyhensi matka-aikoja 10 tuntiin entisen 12 tunnin sijaan. Yleensä tänne matkustavat innokkaat valokuvaajat. Usein miten silloin kun riisiterassit ovat veden valtaamia eli lokakuusta maaliskuuhun. Myöhemmin riisin orastaessa terassit ovat vihreitä, eikä kontrastiero ole kovin suuri ja näin eivät myöskään ole kovin valokuvauksellisia. Olet varmaan nähnyt alueella kuvattuja auringonlasku ja -nousu kuvia: Näissä vedenpinnasta heijastuu kauniisti auringonvalo vasten jylhiä pilven peittämiä kukkuloita ja terassit muodostavat viivaleikin kuin abstraktissa maalauksessa. Kuvia näkee monissa maantiedon kirjoissa, julisteissa, kalentereissa sun muussa ja ovat levinneet ympäri maailman. Itse vierailin alueella kun riisi jo orasti. Sitä paitsi en ole kovin kiinnostunut maisemakuvista - liian hankala taiteen laji: etsiä sopiva paikka, kytätä sopivaa valaistusta ja kun lopulta kaikki on kohdallaann, ryntää näyttämölle tuulipukuihin sonnustautunut meluisa turistilauma juuri siihen pisteeseen, jonka piti olla kuvauksellinen juuri siinä ainoana hetkenä jolloin tuuli, pilvet ja aurinko ovat kohdallaan.

Jos jokin paikka rujoudessaan on kaunis, niin sitä Xinjie on. Hieman rähjäinen ja silmin nähden köyhä. Teollisuutta ei juurikaan ole. Aikoinaan kaupunki oli pieni Hani kylä. Vuosien varrella se kasvoi kaupungiksi. 1570 metrin korkeudella talot on rakennettu rinteisiin, yhtä jyrkkiin kuin tapaa Euroopan alpeilla. Täällä on hauska poiketa pienille sivukujille ja kävellä ruokatorilla. Kaupungin keskustassa on muutama ruokapaikka, joissa tarjoillaan sitä mitä jääkaapissa sattuu löytymään. Jääkaappi on kuitenkin kohtalaisen hyvin varusteltu kun noin 60 % ruokalistan aterioista on saatavissa. En tiedä ovatko Hanit ja Yi persoja makealle mutta täällä löysin ensimmäistä kertaa koko Kiinan maassa kaupan jonka pääasialliset myyntiartikkelit olivat limonadit ja monenlaiset makeiset. Kun tarjosin makeisia lapsille kelpasivat ne kyllä aikuisillekin ja kilon pussista sain maistaa vain yhden vaivaisen konvehdin.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kaupungin keskustan merkittävin paikka on suuri aukea. Tänne ihmiset kokoontuvat nähdäkseen ja tullakseen nähdyksi. Tänne saavutaan katsomaan suurta taulutelevisiota jos omaa ei satu olemaan, tanssimaan, pelaamaan korttia ja ihailemaan auringonlaskua. Yllättävää kyllä monet Haneista osaavat englantia. Syynä varmaan on se, että turismia pyritään kehittämään alueella ja turismi taasen vaatii kielitaitoisia matkaoppaita. Joten koulutukseen on kiinnitetty hieman huomiotakin. Helposti pääsee kuulemaan seikkoja, joita ei Lonely Planet ja wikipedia tunne. Esimerkiksi kun keskustelu kääntyi maakunnan, toista maailmansotaa edeltävään, oopiumi ongelmaan. Ilmeni monień vanhempien syrjäkylissä asustavien miesten käyttävän ja viljelevän sitä omaan tarpeeseensa. Poliisi ei juuri puutu asiaan jos ei myy. Mitäpä rankaisemaan vanhempia miehiä kun ovat niin köyhiä, ettei sakkoja voi periä, eikä vankilassa jaksa kuitenkaan tehdä mitään.

Tavalliseen tapaan bussin saapuessa perille hyökkää hotellien ja matkustajakotien edustajat kimppuusi tarjoten mitä parhaimmat yösijat. Kaikilla kuvat ja esitteet käsissä. Vaikea on siinä valita. Kun tietää, että monet ovat köyhiä niin tekisi mieli valita kaikki. Valitsin yhden, ehkei kovin siisti vastaanottoaulaltaan, mutta erittäin kodikas ja huoneet olivat ihan mukavia, vieläpä eurooppalainen wc-pönttö. Paikkaa piti yksi perhe, joka osoittautui hyvin sydämelliseksi. Täällä pääsi hieman raapimaan eteläkiinalaisen perhe-elämän pintaa ja kurkistamaan sisälle.

Huolimatta matkustamisen vaatimasta vaivannäöstä niin alueella kannattaa vierailla. Joko silloin kun muutenkin matkailee eteläisessä Kiinassa tai piipahtaa Vietnamista tänne. Vietnamin raja kun on 50 kilometrin päässä.

Jianshui, jonne sattumalta törmättiin

Kevyesti huokaisten jatkoin matkaa kohti riisiterasseja. Matka olisi hyvä jakaa kahteen osaan. Kas kun yksi matka päästä päähän olisi ollut kohtalaisen pitkä. Olisihan niitä ollut nukkumabusseja. Tiedäthän sellaisia joissa on ainakin kolme sänkykerrosta päällekkäin. Kuulemma tuskaista matkustaa vuoristoteillä. Jianshui oli pelkkä päähänpisto kun katsoin karttaa. Jo heti bussista poistuessani tiesin tulleeni lähes kotiin, toisen kerran koko Kiinan maassa. Ensimmäinen oli Harbin. Siinä määrin kodikkaan oloinen, Kiinan mittakaavassa,pieni kaupunki.

Paikka ei ole kovin kaukana Kunmingista (220 km) mutta kun tiet ovat mutkikkaita kestää matka useamman tunnin ja bussi pysähtyy kerran kauppapuodin ulkopuolelle. Matkailijat voivat ostaa täältä kaikkea tarvitsemaansa evästä. Täällä myös pestään pahimmat pölyt pois bussista ja halukkaat tupakkariippuvaiset voivat saada helpotusta tuskaansa.

Jianshuissa asustaa 490 000 asukasta ja sen pinta-ala on 3940 km². Näppärä ottaa laskimen käteensä ja laskee asukastiheyden ja saa tulokseksi 124 asukasta per neliökilometri. Kertooko tämä lukuarvo nyt mitään. Eipä juuri. Mutta kun otamme vertailuksi Helsingin: 605 523 asukasta kulkee 213.75 km² alueella. Joku nokkela voisi sanoa, että pinta-ala lukuarvo on väärä. Niin se onkin. Helsingin kokonaispinta-ala on 715.49 km² mutta tästä onkin vettä n. 501.74 km² ja koska helsinkiläiset keskimäärin asuvat maalla saadaan asukastiheydeksi 2833 asukasta per neliökilometri. Eli asukastiheys on 22 kertainen Jianshuin nähden. Mielikuvamme Kiinan asukastiheydestä ja väen paljoudesta on toisinaan väärä. Väkeä ei ole vielä niin paljon, että syödessä toisen kyynärpää on omassa suussa. Sitä paitsi väkimäärä on alkanut vuoden 2012 jälkeen pienentyä. Aivan kuten yhden lapsen politiikassa kuuluukin tapahtua. Kiina tosin alkaa harmaantua ja tämä voi olla hieman ongelmallista.

Tietty motorisoidut riksakuskit halusivat tarjota palvelujaan eli kyytiä hotelliin. Tiedäthän näitä kolmipyöräisiä moottoripyöriä, joissa on kuomu matkailijan pitämiseksi kuivana ja moottori on luokkaa kevari.. Kävelin muutaman metrin toivoen, että antaisivat minun valita rauhassa. Lonely Planet käteen ja tavasin majapaikkaa. Ainakaan Lonely Planetin toimittaja ei kovin tarkkaa kuvausta hotelleista ole kirjoittanut. Hotelleja oli vaikka millä mitalla. Riksankuljettajilla oli vieläpä iso nippu eri majapaikkojen käyntikortteja. Hyvä että kouraan mahtui. Miten niistä voisi valita kun kaikki kiinaksi. Näytin Lonely Planetista osoitetta ja kuljettaja luuli ymmärtäneensä. Kyytiin vain ja mentiin johonkin hotelliin. Ei kuitenkaan siihen mitä Lonely Planetin kuvausten mukaan piti olla. Melkein käännyin ympäri kun näin paikan, siinä määrin luksusta. Hinnasto seinällä, kallein huone hieman yli 400 ja halvin 80 paikallista rahaa. Koristeellisia puuleikkauksia ja kieltävää kiveä siellä täällä. Jos valitsisin halvimman - tuumin. Katsotaan mitä saan. Kukaties siivouskomeron tai päivähuoneen.

No hyvä. Näytin kiltille ja ystävälliselle virkailijalla hinnaston halvinta. Nyt syntyi ongelma: Kuinka monta yötä. Pyysin paperia ja kynän. Piirsin auringon ja kuun kuvan, sängyn ja hattupäisen miehen makaamassa sängyssä. Virkailija ymmärsi hattupäisen äijän olevan minä. Piirsin toisen sarjan ja kolmannen. Piirsin lukuarvon 240 ja Yanin kuvan. Siis kolme yötä. Summa ei oikein kelvannut. Hän kirjoitti viereen 400 yania. Olin kokonaan unohtanut, että Kiinassa on tapana maksaa ainakin kaksi yötä enemmän etukäteen. Tämän lisärahan sitten saisi takasin. Suuri ongelma kun toinen selitti ja selitti. Enkä silti ymmärtänyt. Paikalle tuli kolme putkimiestä (hotelli oli viittä vaille valmis ja miehet tekivät viimeisiä vetoja). Yhdellä oli kännykkä jossa käännösohjelma. Asia valkeni. Piirsin tytön kuvan ja 4 sadan yanin seteliä. Piirsin kuvan, missä tyttö otti nämä ja palautti kolmen yön jälkeen 160 hattupäiselle miehelle. Hyvä näin. Olin kaupungissa 4 yötä vaikka Kunmingissa mietiskelin viipyväni paikassa korkeintaan 2. Kuitenkin olin siellä aivan liian lyhyen aikaa.

No millainen oli 80 yanin huone. Tilava kaakeloitu kylpyhuone, kaksin maattava leveä sänky. Taulutelevisio ja internet yhteys. Tosin yhteys ei ollut WiFi vaan langallinen. Ystävälliset putkimiehet avustivat piuhan saamisessa vastaanottovirkailijalta. Loistavaa. Ei pätkiviä yhteyksiä kuten Kunmingissa ja parasta kaikessa käyttäjiä ei juuri ollut muita kuin minä. Nopeudet huikeat 100 Mbit/s. Asia josta voin vain unelmoida kotimaassa. Ensimmäinen ilta tulikin sitten käytettyä kotimaisen nettitelevision ja radion seuraamiseen. - Hotellissa kaikki oli uutta ja kiiltävää. Tunsi elävänsä herroiksi. Sinänsä retkeilymajoissa viihdyn vallan mainiosti, mutta silloin tällöin on hyvä päästä omaan rauhaankin. Neljäs kerta koko matkan aikana kun nukun hotellissa: ensimmäinen oli Datongissa (ankeat huoneet ja kova patja), Tayanissa (hyvä hotelli, tosin 26 euroa yö aamiaisen kanssa), Xiannanissa (yksi yö, ankea huone mutta mukava mies pitää majataloa, 6.5 euroa yö) ja sitten tämä luksushotelli (10.4 euroa yö).

Ehkäpä kaupungin pienuus ja harvaan asutus teki kaupungista niin kotoisen. Talot olivat melko matalia. Toisin antoivat hieman rähjäisen vaikutelman. Yhtenä syynä tähän on se, että vielä 2000 luvun alussa rakennusten pinnoitemateriaali oli melko huokoista. Tämä huokoisuus imi sitten likaista sadevettä. Ilman saasteet värjäävät talot. Toinen syy rähjäiseen vaikutelmaan on se, että eri teräsrakenteet ovat galvanoimattomia tai maalaamattomia, jolloin ruostevesi värjää rakennusten ulkopintoja. Esimerkiksi parvekkeiden rautarakenteet ovat vuosien saatossa päässeet ruostumaan joten seinissä näkyy ruosteisia vanoja. Uudemmissa rakennuksissa on opittu käyttämään joko galvanoituja tai maalattuja teräsosia. Pinnoitemateriaalitkin eivät nykyään ole yhtä huokoisia. Silti ilman saasteet ovat suuri ongelma maassa, jossa pikavauhtia halutaan kasvattaa tuotantolukuja. Tämä näkyy helposti rakennusten ulkovaipoissa.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kun riksa kuljetti linja-autoasemalta ohi vanhan kaupungin muurin uusvanhaan keskustaan pääsi suustani: Vau. Matkattuani Kiinassa siellä sun täällä, niin vihdoinkin tulin paikkaan, joka vastasi mielikuviani kiinalaisesta kaupungista. Paikkaa, jota olin etsimällä etsinyt, löytämättä sitä sittenkään. Olinhan käynnyt Pinqyaossa ja Tayanin lähellä olevassa Yuci kylässä. Mutta nämä olivat museoita melkein kokonaan. Tosin Pinqyaon vanhassa keskustassa asui paljon paikallista väkeä. Jianshuin uusvanhassa keskustassa oli sekaisin vanhoja taloja sekä uusia vanhaa tyyliä mukailevia taloja. Keskusta oli sangen elävä. Toivoo vain sopii, että Datongin uusvanha keskus myös tulee yhtä eläväksi kiinalaista elämänmenoa huokuvaksi kaupungiksi. Kaupunki oli myös sopeutunut tämän päivän sykkeeseen. Myymälöitä, autoja, ulkoilmakonsertteja ja mainioita ravintoloita. Eli vanha kaupunki myös nykyaikaistuu. Pinqyaossa matkamuistomyymälöitä vieri vieressä, täällä ei niinkään.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kuljet pitkin suoria kivettyjä katuja pitkin ja poikin ihaillen rakennusten fasadeja. Eksyt ahtaille sivukujille. Näet kiinalaisia nojaamassa ovenpieliin, pieniä ryhmiä keskustelemassa keskenään ja kukaan ei hämmästele muukalaista, joka tännekin on eksynyt. Kävelet ylös rappusia pienelle kukkulalle. Törmäät yht'äkkiä teehuoneeseen. Astut sisään ja huomaat että paikalla myydään lippuja johonkin tilaisuuteen. Virkailija ojentaa englanninkielisen esitteen, josta selviää tilaisuuden mukailevan vanhoja paikallisia lauluesityksiä. Kotimaassa olin lukenut, että Pekingin oopperan juuret olivat teehuone-esityksissä. Ostin lipun, kun kovasti kiinnosti mikähän esitys on tulossa. Lippu maksoi 150 yania. Alkoi kello 20.30 ja kesto puolitoista tuntia. En oikein ymmärtänyt kun virkailija kysyi halusinko olutta vai teetä. Kun luulin tästä perittävän lisähintaa. Tarjoilu sisältyikin lipun hintaan ja otin teetä. Tilaisuus olikin hauska ja miellyttävä. Ei kuitenkaan sellainen perinnetaiteenlajien esitys kun ChengDu:ssa näkemäni Sichuanin ooppera. Jollain tavalla modernisoitu, sanoisinko show.

Kun astut ulos teehuoneesta, palataksesi hotelliin törmäät isolle aukiolle, jossa puisia penkkejä, olut ja tee tarjoiluja. Lavalla trubaduuri laulaa haikeaa laulua. Juuri tällaista kaupunkia olen koko maassa etsinyt. Paikka, jota yksinäinen matkamies Lopun Maasta voi käsittää: ei suuri eikä liian pieni, ei rähjäinen eikä ylettömän siisti. Paikka, jossa tavallisia kiinalaisia elää ja asustaa. Tänne törmäsin päähänpistosta, sattuman oikusta, aivan kuten aikoinaan törmäsin Olhonin saareen kaukana Baikalilla.

Jianshui on hyvin vanha kaupunki, historian ulottuessa 1200 vuoden taakse Nanzhao valtion aikaan (738 - 937). Sen muinainen nimi oli Lin'an. Vuonna 810 Nanzhao valtio perusti Huili nimisen kaupungin tänne. Aluetta asusti Yi kansa joille nimi Huili tarkoitti ”valtavaa merta”, Han kielelle käännettynä nimeksi tuli Jianshui. Mongolidynastian, Yuan dynastian (1271 – 1368), aikana nimeksi tuli Jianshui Zhou, Ming dynastian (1368 – 1644) aikana nimeksi tuli Lin'an. Lopuksi Qing dynastian (1644 – 1911) keisari Qianlong muutti nimeksi Jianshuin piirikunnaksi. Kiinassa monien vanhojen kaupunkien nimet vaihtuvat tuhkatiehään aina sen mukaan kuka hallitsee aluetta – maalikkojen ja historioitsijoiden harmiksi. Ei tämä kuitenkaan vielä mitään. Joskus kun Kiinassa tehtiin palatsivallankumouksia, vallankaappauksia, niin uusi keisari pyhitti isänsä, isoisänsä ja myös joskus myös isosetänsä keisariksi, osoittaakseen oman jumalallisen alkuperän. Esi-isät olivat varmaan haudassaan tyytyväisiä vaikkeivät luut tästä paljoa kostuneetkaan. Mutta myöhempien aikojen maallikot ovat hieman hämillään kun ei aina tahdo saada selvää kuka kukin on.

Jianshuin vanha keskusta noudattaa suurelti vanhaa Ming kauden perinteistä tyyliä. Vanhassa keskustassa on vielä 15 rakennusta joiden historia ulottuu 12 vuosisadalle. Tunnetuimpia ovat Konfutselainen temppeli, suurin Kiinassa, pinta-ala 7, 2 hehtaaria. Toinen vierailemisen arvoinen paikka on Zhu perheen puisto ja talot. Taloissa kävellessä voi hyvin asettua kiinalaisen klassisen kirjallisuuden merkkiteoksen Honglou Men (Punaisen Huoneen Uni) tapahtumapaikoille. Kirjoittajana Cao Xueqin (1724 -1763). Vaikka kirja ei olekaan kirjoitettu Jianshuissa mutta perheen talot ja asemakaava huokuu vanhemman ajan henkeä. Valitettavasti kirjasta on käännetty suomeksi rankasti typistetty versio (vaivaiset 600 sivua 2400 sivun sijasta). Tietenkään ahkera kulkija ei voi välttyä törmäämästä kaupungin vanhoille muureille (niihin mitä vielä on jäljellä) ja Chaoyang torniin.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Elämän menon lisäksi kaupungissa on paljon uudempikin nähtävyyksiä. Yksi mielenkiintoisimmista on edellä mainittu Zhu perheen puisto. Alue on valtava rakennuskokonaisuus, jonka tekeminen kesti 30-vuotta viimeisen eli Qing-dynastian (1644 – 1911) aikana. Sen rakennutti Zhu Chengzao ja hänen poikansa Zhu Chaoying. Nämä elivät Jianshuissa ja vaurastuivat kaupankäynnillä. Rakentaminen aloitettiin dynastian toiseksi viimeisen keisarin Guanxun (1871 – 1908) hallitessa maata ja päätyi vuonna 1910 viimeisen keisarin Xuantonging valtakaudella. Poika Zhu Chaoying ylennettiin kenraaliluutnantiksi kun hän ansioitui suuresti Xhianhai vallankumouksessa eli viimeisen keisarinvallan kukistamisessa 1911.

Koko puisto rakennuksineen kattaa 20 000 neliömetriä, joista rakennusten osuus on noin 5000 neliömetriä. Kokonaisuus sisältää asuinhuoneita, pihoja, puistoja sekä suuria halleja. Voit vaellella huoneesta toiseen ja ihailla taidokkaasti kaiverrettuja ovien ja huonekalujen puuleikkauksia, pysähtyä tutkimaan lukuisia klassista tyyliä edustavia seinämaalauksia, huokailla pienissä pihapiireissä ja haltioitua puutarhoissa. Rakennukset on aseteltu ristikkoasemakaavaksi, joka muodostuu neljästä poikkitiaisesta linjasta ja kolmesta rivistä. Nämä muodostavat 42 erikokoista pihapiiriä ja 214 erillistä rakennusta. Rakennukset on tehty vanhalla kiinalaisella tyylillä ja pohjapiirustuksilla. Eli rakennuksissa on kolme suurta huonetta, joissa yhteensä kuusi siipeä, kolme suurta hallia sekä yksi suuri ja neljä pientä pihapiiriä. Tarkkaavainen katselija huomaa puutarhan edustavan hieman toisenlaista tyyliä kuin muualla Kiinassa. Tapa miten istutukset, kivet, puut ja lammet on järjestetty kutustaan kiinalaisessa puutarhakirjallisuudessa Yunnanin tyyliksi.

Tuhansien kotimaisten ja ulkomaalaisten turistien lisäksi myös televisio ja elokuvateollisuus on löytänyt paikan sopivaksi kuvauspaikaksi. Onhan sopivasti ajan hammas syönyt paikkaa ja kuitenkin taidokkaasti, perinteitä kunnioittaen, on rakennuksia ja pihoja restauroitu. Alueella oli myös vähän aikaa ylihinnoiteltu hotelli (ilmeisesti ei enää).

Kiinassa on muutama kaupunki, jossa mieluusti asustaisin hieman pitempään. Shanghai ja Peking ei todellakaan ole niitä. Mutta Jianshui, Emei ja Suzhou voisi olla niitä. Edellä mainittujen syiden vuoksi Jianshui olisi tällainen, Emei taasen ihmisten savolaisen luonteen laadun vuoksi ja Suzhoussa olisi mukava herätä kanavan rannalla.

Kunming, ikuisen kevään kupunki

Kaupungin lempinimi johtuu siitä, että se sijaistee Kravun kääntöpiirin läheisyydessä (siis Saharan korkeudella) ja siellä pitäisi olla jo subtrooppinen ilmasto mutta kun se sijaistee lähes kahden kilometrin korkeudella niin ilmasto on myös viileämpää kuin muualla vastaavalla leveyspiirillä. Talvea ei juuri näy ja kesätkin ovat kotimaisen viileitä.

Saavuin junalla Kunmingiin. Ensimmäistä kertaa sain olla ihan rauhassa koko junamatkan kenenkään häiritsemättä. Väki on hieman varautuneen oloista. Eikä mikään ihme kun vierasmaalaiset ovat kohdelleet kansalaisia hieman tylysti. Monin paikoin muistellaan ranskalaisten hilpeää käyttäytymistä junarata työmaalla ja estottomasta raaka-aineiden rahtaamisesta Ranskaan. Muistellaan vähän samaan tapaan kun yhä vielä Lapissa muistutetaan siitä, että saksalaiset vetäytyessään polttivat maakunnan.

Itse Kunmingissakin on paljon nähtävää. En kuitenkaan vaivautunut menemään juuri muualle kuin katsomaan kukka- ja lintutoria. Nimi oli kyllä harhaan johtava kun paikalla ei myyty nykyään muuta kuin koruja ja lemmikkejä. Kaupunkia pitää nykyaikaistaa, leventää katuja ja rakentaa uusia liiketaloja, jolloin vanhat rakennukset saavat väistyä ja näin kaupunki menettää juurensa ja oman luonteensa. Kaupungilla saattaa olla selkeä arkkitehtoninen rakenne, asemakaava kukaties. En tiedä. Itse tavalliseen tapaani vain eksyin siellä, vaikka oli kartta, kompassi ja muut vermeet. Pitäisi varmaan kysyä sveitsiläisiltä kaupunkisuunnittelijoilta kun nämä ahkerasti konsultoivat kaupungin keskustan rakentamisessa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa.

Kävin katsomaan keskustassa sijaitsevaa järveä enkä oikein tiedä miksi. Nanjingin jälkeen alue tuntui melko vaisulta. Siellä tehtiin sitä samaa mitä muuallakin: Pelataan mahjongia, lauletaan ja tanssitaan. Eikä näyttänyt olevan yhtä hyvin hoidettua kuin pohjoisemmissa varakkaimmissa maakunnissa. Johtuukohan sitten etelän laiskuudesta vai köyhyydestä. Itse kukin voi pohtia johtuuko köyhyys laiskuudesta vai päinvastoin tai lieneeköhän syy jossain muualla.

Lieneeköhän syy matkaväsymys vai mikä, niin kaupunki ei oikein innostanut suuremmalti. Retkeilymajalla ihmettelin monien matkailijoiden puhuvan posket punaisina Dalin luonnonsuojelualueesta, kivimetsästä ja vaikka mistä. Innostunutta ja uteliasta nuorta väkeä ranskasta, saksasta, muista maista ja yksi umpikyyninen matkamies Lopun Maasta.

Jos Kiinassa haluaa ostaa jadekoruja, niin Kunming on se oikea paikka. Alueella on paljon käsityöteollisuutta. Korupajoja, huonekaluteollisuutta, vaatetehtaita ja pienempiä räätäliverstaita. Kun poikkeat johonkin lukuisista korukioskeista, niin on se melkoinen ihme jos tulet ulos ostamatta mitään. Ei niinkään siksi, että myyjät hyökkäisivät päälle kuten Sanghaissa vaan siksi, että myyjä innokkaasti etsii sinulle sopivan korun runsaasta valikoimasta. Lopulta myyjän vaivannäkö saa sinut heltymään. Eihän sitä voi kieltäytyä kun niin ahkerasti toinen näkee vaivaa.

Lemmikkieläintorille mennessäni olin varautunut näkemään hirvittävää eläinrääkkäystä. Hakattuja koiria, kissoja jotka on teljetty liian lyhyeen liekaan jne. Mutta ilokseni en tällaista nähnyt. Sen sijaan perheitä tutkimassa laarista toiseen itselleen sopivaa koiran tai kissan pentua. Samoin siellä myytiin kaikkea sitä mitä kotimaisessa eläinkaupassa on saatavissa: koreja, talutushihnoja, erilaisia kuivamuona pakkauksia. Eläimet olivat usein hauskoja ja hellyttäviä. Viittä vaille etten hankkinut koiraa täältä. Mitenköhän olisin sen kuljettanut kotiin – jäin vain miettimään.

Vaikka Kunmingin historia ulottuu kauas ennen Kristuksen syntymää, niin varsinainen moderni kaupunki siitä kehittyi vasta 1800-luvulla. Syynä on se, että tiestö oli parantunut huomattavasti. Reitit tänne olivat ennen vaikeakulkuisia ja pitkiä. Sekä idässä että lännessä vuoristot hidastavat matkantekoa. Siksi hallitsijoiden epäsuosioon joutuneita karkotettiin tänne. Vähän kuten Kiinan Irkutsk. Sivistyselämä virisi myös näiden kautta. Kas kun karkotetut olivat usein hyvin koulutettua väkeä. Kaupunki varsinaisesti perustettiin vuonna 765, jolloin sitä kutsuttiin Tudongiksi. Myöhemmin se liitettiin osaksi Dalin kuningaskuntaa (937 -1253). Mongolien perustaessa Yuaninn dynastian vallattiin kaupunki vuosina 1252 – 1253. Mongolit nimittävät kaupungin Kunmingiksi ja asettivat sen Yunnanin pääkaupungiksi. Täällä kauppa kukoisti sen hyvän sijainnin vuoksi.

Kumingin kautta on kulkenut kaksi silkkitietä: eteläinen tie Burman läpi Intiaan ja toinen Tiibetin yli Afganistaniin ja edelleen Turkkiin. Siksipä mongolien jälkeen syntynyt Ming-dynastian hallitsijat olivat kiinnostuneita alueesta. Kas kun verot ja tullit kiinnostivat eikä maantierosvoille haluttu jakaa murustakaan.Väitetään Marco Polon matkustaneen tietä pitkin ja pysähtyneen Kunmingiin. Ainakin hän kertoo täällä ihmisten syövän raakaa lihaa ja käyttävän maksuvälineenä kotiloita. Totta tai ei. Varmaa on kuitenkin, että kotiloita käytettiin laajasti maksuvälineinä Afrikassa ja kiinan rahaa merkitsevä kirjain merkki on malediivin kotilon abstrakti kuvan näköinen.

Kun Shanghaissa ja Shenzenissa on helpotettu muualta muuttaneiden ihmisten oikeuksia saada julkista terveydenhuoltoa, lasten koulutusta ja pysyvää oleskelulupaa niin Kunmingissa on astuttu aimo harppaus taaksepäin. Täällä on julkaistu suunnitelmat kieltää kaikki työllistäminen sellaisilta, joilla ei ole tilapäistä oleskelulupaa sekä ovat eläneet ja työskennelleet kaupungissa vähintään vuoden. Jotta ihminen voisi saada tilapäisen tai pysyvän oleskeluluvan pitää hänellä olla työpaikka. Näin kaupunki suunnittelee estävänsä kaikkien uusien työntekijöiden saapumisen sinne. Menevät muualle töihin ja asuntojen hinnat laskevat. Niin, ja kaikki ne jotka ovat työskennelleet vähemmän kuin vuoden ovat melko suoraan työnantajien armoilla. Voidakseen jatkaa täyteen vuoteen, joutuvat he hyväksymään kehnotkin työolot ja palkat. Suunnitelmaa on kritisoitu kylläkin laajalti kiinalaisessa lehdistössä ja suunnitelman viimeaikaisista käänteistä ei itselleni ole kovin selkeää kuvaa. Asia on vähän samanlainen myös Suomessa: Saamme silloin tällöin lukea lehdistä kuinka kehnosti on kohdeltu pienten urakointiliikkeiden erityisesti sellaisia vierasperäisiä työntekijöitä, jotka eivät saavu Senzhen maista. Erona on vain se, että Suomessa ammattiliitot ja usein viranomaiset puuttuvat räikeimpiin ilmitulleisiin tapauksiin. Kunmingissa vierastyöläisten määrä on olennaisesti pienempi kuin Shanghainssa tai Senzhenissa eli määrä on n. 20 %.

Kaupunki on kuitenkin kehittymässä hyvää vauhtia. Jos itselläni olisi rahaa ja olisin kiinnostunut sijoittamaan Kiinaan niin parhaimmat tuotot voisin varmaan saada sellaisesta teollisuudesta, joka toimii Kunmingissa ja tämän ympäristössä. Syitä on itse asiassa neljä. Kun teollisuus ponnistaa köyhyyden tasolta on absoluuttinen kehitys tietty nopeaa. Toiseksi Kunmingissa on merkittävä infrastruktuuri ja logistiikka. Tiestöt ja rautatiet toimivat hyvin lähes kaikkiin ilman suuntiin: Pohjoiseen ChengDuhun, itään Hong Kongiin ja Senzheniin sekä etelään Vietnamiin jne. Kolmas syy on se, että Kiina-ASEAN vapaakauppa-alueella Kunming toimii aktiivisena partnerina. Lyhenne ASEAN tulee nimestä Association of Southeast Asian Nations. Neljäs syy on tietenkin korkealle kehittynyt opetus- ja tutkimustoiminta.

Matka Yunnaniin, karkotettujen maahan (p)

Ja niin poistui yksinäinen Lopun Maan matkamies 28 toukokuuta Emein kaupungista monia kokemuksia rikkaampana. Kun lähti Helsingistä, 9 maaliskuuta, oli vielä talvi. Kaupunkilaiset värjöttelivät omissa kodeissaan mielessä vain yksi ainoa toivo: tulisipa kevät ja kesä. Ne jotka ulos rohkenivat, liukastelivat vain loskaisilla kaduilla, jotka oli reunustettu korkeilla ikävän harmailla lumikasoilla. Muistan kun matkustimme, minä ja muut turistit, rähjäisellä paikallisjunalla Pushkinin kaupunkiin voidaksemme vain luistella Katariinan palatsin puistossa ja lämmitellä palatsin kullanhohtoisissa kolkoissa saleissa. Vaikka Siperian Irkutskissa oli kevät vauhdissa, niin saapui matkalainen Kiinan rajalle 18. maaliskuuta hyytävässä kylmyydessä, jumalan pakastimessa. Autoihin oli liimattu muovinen toinen lasikerros teipeillä kiinni. Kun auton oma lämmityslaite ei kyennyt pitämään ikkunoita kirkkaina.

Pitkään oli matkannut. Joissakin paikoissa viipyi liian kauan (kuten Sanghaissa) joissakin taasen aivan liian lyhyeen (kuten Songpanissa tai Pekingissä). Kiirettä ei pitänyt. Miksi olisikaan, kun kaikilla aisteilla tunsi olevansa vapaa kulkemaan minne ikinä halusi ainoana rajoituksena raha ja viisumin kesto. Raha riitti kun eli säästäväisesti ja jälkimmäiselle ehdolle ei mitään voinut. Viisumi oli 90 päiväksi. Umpeutuu pian. Mitä tehdä? Matkustaisiko pohjoiseen ja sieltä laivalla Etelä- Koreaan ja edelleen Vladivostokiin. Junalla kotiin. Vaiko menisikö Hanoihin kuten olin niin suuriäänisesti luvannut? Matkustaisiko suoraan Vietnamiin vaiko Laosin kautta? Siinäpä on pulma.

Väsymys vaivasi. Oli nähnyt korkeita vuoria, pyhiä paikkoja, huikaisevia näkymiä, puistoja Pekingissä, Nanjingissa ja Hangzhoussa, Shanghain business maailman ja ikiaikaisia muistomerkkejä. Yhden paikan halusi vielä nähdä ja sitten pois. ChengDu:ssa oli yksi suomalainen tyttö kovin kehunut Yunnanin riisivainioita ja värikkäästi pukeutuneita Hani kansaa. Täältä pääsisi kätevästi Vietnamin rajalle yhdellä bussilla. Matka kulkisi Yuannanin pääkaupungin Kunmingin kautta. Tänne pääsisi yhdellä yöjunalla Emeistä. Kiinan maa on suuri ja matkat pitkiä.

Matkaopas, Lonely Planet, kovasti kehui Yunnanin maakuntaa. Niin ne kaikki matkaoppaat tekevät omista paikoista. Kukapa toimittaja olisi tylsässä ja ikävässä paikassa käynyt ja jos olisikin mennyt niin silloin olisi parempi olla kirjoittamatta riviäkään. Varmaan Yunnan olisi ollut hieno. Lännessä Dalin kaupungin liepeillä upea lumihuippuinen luonnonpuisto, vanhoja historiallisia temppeleitä siellä täällä, Shangri-lan vilkas elämä, kivimetsä ja vaikka mitä. Niihin en kuitenkaan vaivautunut matkustamaan.

Yunnanin maakunta on yksi Kiinan köyhimpiä. Bruttokansantuote on runsaat 2000 euroa vuodessa henkilöä kohti. Rajaseudulla köyhyys on kuristavaa ja käsin kosketeltavaa. Talot ja pihat ovat laskeutuneet monin paikoin oikeiden rysyrantojen tasolle. Kaikkea mahdollista romua ja roskaa varastoitu. Jos vaikka sattuisi tarvitsemaan kun uuteenkaan ei ole varaa. Täällä olisi Ilmari Kiannolla tai Joel Lehtosella paljon kuvattavaa ja kerrottavaa loiston kimalluksessa eläville eurooppalaisille. Muuten - on se kumma kun rajaseudut kaikkialla ovat harvaan asuttuja ja köyhiä. Niin oli kauan sitten Suomessakin, Virossa, Puolassa eteläisessä Yhdysvalloissa ja vaikka missä. Kun matkustaa Kiinan nähtävyyksiä katsomassa saa helposti pervon kuvan väestön hyvinvoinnista. Nähtävyyksiä on toki katsomassa paljon kiinalaisia, useimmiten varakkaampaa väestönosaa. Jos esimerkiksi 10 % ihmisillä on varaa matkustaa lomalle paikkoihin kuten Hangzhou, syödä ravintoloissa ja pukeutua muodikkaasti. Tekee tämä 10 % määrä jo 130 miljoonaa ihmistä. Jos siis Kiinassa on 500 lomakohdetta niin kuhunkin matkustaa vuodessa 260 tuhatta. Ja matkailijat ovat keskittyneet muutamaan juhla- ja lomapäivään. Helposti tästä saa perspektiivivirheen kansan todellisesta varallisuudesta. Turisteilta on helposti piilossa köyhät massat kuten sisäiset rekisteröimättömät maalta muuttaneet siirtolaiset. Eivätkä turistit juuri matkustane pieniin maaseutukaupunkeihin. Mitäpä niissä tekisivätkään kielitaidottomana.

Yunnanin maakunta on lähes viidenneksen Suomea suurempi eli 394 tuhatta neliökilometriä. Sitä asustaa 45.7 miljoonaa ihmistä. Vertailun vuoksi Saksan liittotasavalta on hieman pienempi (357 tuhatta neliökilometriä) ja asukkaita melkein puolet enemmän (runsaat 80 miljoonaa) ja bruttokansantuote peräti 15 kertainen per henkilö. Ja silti koko Euroopan yhteisö lähti pelastamaan saksalaisia (ja ranskalaisia) pankkeja etelä Euroopan tukipakettien muodossa. Jos ei olisi lähtenyt niin tästä olisi ollut seurauksena vain poliittinen katastrofi nykyisille vallanpitäjille kaikkialla Euroopasssa. Ja kansa olisi kärvistellyt puutteessa vähän aikaa mutta lopulta keksinyt kuitenkin hyvät keinot selviytymiseen.

Tähän Yi, Bai, Hani, Zhuang ja muiden kansojen asuttamaan alueeseen pakeni toisen maailmansodan aikaista pohjoista japanilaismiehitystä runsaasti Han ihmisiä. Väki joita koko Kiinassa on 92 prosenttia. Maakunnassa taasen Haneja on 64 prosenttia. Joten tarkkaavainen matkailija voi kuulla täällä monia, erityisesti Sino-Burmalaisia, kieliä. Tarkkaavainen antropologi voi nähdä täällä eri rotujen edustajia sekä kulttuuritutkijat erilaisia tapoja ja pukeutumistyylejä.

Yunnaniin nimikin on vanha. Han dynastian laajentuessa etelään valloitettiin myös suuria osia Yunnanista. Vuonna 109 (eaa) Yuannanin kuningaskuntakin siirtyi Han-valtakunan vasallivaltioksi. Koska hallintokeskus sijaitsi Yun vuoren eteläpuolella, alettiin aluetta kutsua Yunnaniksi (siis kirjaimellisesti ”Yun eteläpuolella”).

Yunnanin historia on monivaiheinen ja rikas. Täältä on löytynyt paleotsooisen kauden ihmisfossiili (Homo erectus) vuonna 1965. Tämän Yunnanin miehen iäksi on arveltu olevan lähes miljoona vuotta. Kun Ambomaalta lähtöisin oleva Homo Sapiens valloitti maailmaa pari sataa tuhatta vuotta sitten, siirtyi osa tietty kohti itää. Varmaan Homo Sapiens laumat ovat vuosituhansien kulkiessa vaeltaneet Yunnanin kautta itään noin sata tuhatta vuotta sitten.

300 luvulla (eaa) pääkaupungin Kunmingin liepeillä olevaa aluetta kutsuttiin Dianiksi. Tähän paikkaan saapui muuan kenraali Zhuang Qiao ja nimitti itsensä Dianin kunkaaksi. Vuonna 221 (eaa) kiinan keisari Qin Shi Huang yhdisti Kiinan ja laajensi valtaansa etelään mm. Yunnaniin ja hallisi alueitaan kuolemaansa saakka. Tämä surullinen kuolemantapaus tapahtui vuonna 210 (eaa). Koska maakunta oli kovin syrjäinen ja keskushallinto kovin hajanainen elettiin maakunnassa melko itsenäisesti. Vuonna 109 (jaa) keisari Wu oli kovin kiinnostunut hallitsemaan eteläistä silkkitietä Burmaan (Myanmariin) ja Intiaan. Hän kutsui tietä ”lounaiseksi barbaariseksi tieksi”. Läntistä aluetta hallitsi kuitenkin joukko keskenään nahistelevia heimoja. Vuonna 225 lähetettiin kolme retkikuntaan rauhoittamaan aluetta.

Kiinalla oli silloin ja usein myöhemmin yksi merkittävä poliittinen pulma eli aron ja pellon, paimentolaisten ja maanviljelijöiden välinen ristiriita. Pohjoiset paimentolaiset valloittivat suuria osia Kiinasta 300 luvulla (ensimmäistä kertaa). Yunnanin rauhallinen elo jäi koko lailla lyhytaikaiseksi kun vuonna 320 Cuanin pohjoisesta tullut paimentolaisklaani muutti Yunnanin ja julistivat itsensä alueen kuninkaiksi. Kauppa länteen kukoisti ja maanviljelys oli tuottoisaa. Vasta mongolimiehitys vuonna 1253 yhdisti alueen uudelleen voimakkaan keskushallinnon alle. Kiinan mongolimiehitystä kutsutaan Yuanin dynastiaksi, Tämä Pekingissä majapaikkaansa pitävä dynastia liitti maakuntaan osia myös pohjoisesta Burmasta. Vuonna 1368 Han kiinalaisten johtama Ming dynastia lopetti mongolimiehityksen. Siitä lähtien Yunnan on enemmän tai vähemmin ollut kiinteässä yhteydessä Kiinaan.

Koska syntymälahjaksi olen siunautunut luonteenlaaduksi hilpeäksi en voi olla mainitsematta Yunnan lähihistorian kolmea tapahtumaa nimittäin ns. muslimikapina, Ranskan hilpeät toimet ja lyhyeksi jäänyt kolmas indokiinan sota. Viimeksi mainittu mainitaan vain siksi, että olen luvannut pyhästi olla mainitsematta blogissani sanallakaan toisesta Indokiinan sodasta eli Amerikan Yhdysvaltojen harrastamasta hyödyttömästä ”search and destroy” strategiasta Vietnamissa eli sitä valitettavaa tapahtumaa, jota yleisesti kutsutaan Vietnamin sodaksi.

Panthay kapina

Quing dynastin hallinnon ja paikallisten muslimien Hui kansan väliset konfliktit kilpistyivät vuonna 1856 ns. muslimikapinaan. Nimitys on väärä sikäli kun kapinaan liittyi myös paljon muita uskontoja tunnustavia. Kapina ollut millään tavalla uskonnollinen luonteeltaan eikä johtunut millään tavalla siitä että islami olisi kytkeytynyt kapinaan. Parempi nimitys kapinalle on Panthay kapina. Nimitys johtuu siitä, että Burmaan paenneita kapinnallisia pidettiin Panthay ihmisinä eli Burmassa asuvina kiinalaisina muslimeina. Kapinaa kuten myös nykyistä Uiguuri liikehdintää on yritetty värittää etnisten ryhmien Hui ja Han (tai Uiguuri ja Han) kansojen välisenä ristiriitana. Väärin. Kapinaan liittyi myös monia muita etnisiä vähemmistöjä ja Han enemistön edustajia. Lisäksi myös kapinan vastustajiin Qing dynastian edustajiin liittyi myös monia muslimeja.

Kapina käynnistyi 1856 Qing-dynastian manchu virkamiesten käynnistämällä verilöylyllä Hui kansaa kohtaan. Verilöylyllä haluttiin hillitä hallintoon tyytymättömiä mellakoitsijoita. Erityisesti Hui ihmiset kokivat joutuneensa diskriminaation kohteeksi. Tapahtuma johti maakunnassa kansannousuun, johon osallistui useitakin eri etnisiä ryhmiä. Dalin kaupungissa perustettiin Kiinasta riippumaton itsenäinen kuningaskunta, jota johti mies nimeltä Du Wenxieu. Tämä ol Han kiinalainen jonka vanhemmat olivat kääntyneet muslimeiksi. Hänen ensisijaisena motiivina oli hävittää maakunnasta Qin manchu hallinto.

Dalista tuli kapinnallisten keskus jonne perustivat oman valtion nimeltä Pingnan Guo (tyynytetty eteläinen valtio). Itse asiassa valtio oli luonteeltaan sulttaanikunta ,jonka johtajana, sulttaanina, oli edellä mainittu Du Wenxieu alias Sulayman ibn Abd ar-Rahman. Tämä pukeutui kiinalaisittain ja vaati käytettäväksi arabian kieltä. Sulttaanikunnan huippukausi ajoittuu 1860 – 1868 väliseen aikaan. Tänä aikana kapinnalliset valloittivat tai tuhosivat nelisenkymmentä kaupunkia ja satakunta kylää. Useampaan otteeseen kapinnalliset valtasivat nykyisen pääkaupungin Kunmingin. Joskus kaupunkien valloittajat vaihtoivat puolta kun heille tarjottiin hyvä virka.

1868 jälkeen sulttaanin valta hiipui hiljakseen. Keisarillinen hallitus onnistui pikkuhiljaa vahvistamaan itseään. Kaupunki toisensa jälkeen siirtyi dynastian hallintaan. Qin dynastian joukot hyökkäsivät usein sulttaanikunnan pääkaupunkiin Daliin. Hyökkäyksissä merkittävä rooli oli ranskalaisilla hyvin koulutetuilla sotilasasiantuntijoilla ja heidän ylivoimainen kalustonsa. Sekä Yunnan että Vietnam oli jo silloin ranskalaiselle imperialismille elintärkeä.

1872 keisarilliset joukot piirittivät pääkaupunkia Dalia. Sulttaani havaitsi joutuneensa kiikkiin vangiksi kaupungissaan. Mitä tämä tkee? Lähettää ottopoikansa Englantiin pyytämään apua loppuvuodesta 1872. Ottopoika tapasikin kuningatar Viktorian, mutta tämä kohteliaasti ja päättäväisesti kieltäytyi auttamasta ja puuttumasta sotilaallisesti Pekingiä vastaan. Avun hakeminen tapahtui myös liian myöhään. 26 joulukkuta 1872 päättyi sulttanikunnan historia ja Sulayman päätti tappaa itsensä. Ei kuitenkaan tässä onnistunut kun oli liian päihtynyt oopiumista. Keisarilliset joukot teloittivat hänet, leikkasivat pään irti ja upottivat hunajaan. Hunajainen pää lähetettiin Pekingiin voiton merkiksi.

Tämän jälkeen alkoi mittakaavassa verraton kapinnallisten teurastus. On laskettu, että kapina vaati runsaan miljoonan ihmisen hengen. Kiinassa kaikki on suurta paitsi ihmiset varreltaan. Vielä vuosia kapinan kukistumisen jälkeen vainottiin Hui kansaa laajalti. Huomattava määrä pakeni Burman puolelle, jonne perustivat kaupungin Panglong. Keisarillisen joukkojen voittoon ja verilöylyn massiivisuuteen oli yhtenä syynä muslimi kenraali nimeltä Ma Julung. Tämä oli aluksi kapinnallinen mutta kääntyi myöhemmin keisarillisten joukkojen puoleen. Hän avusti suuresti entisten toveriensa, kapinnallisten, kukistamisessa. Palkkioksi hän nousi provinssin merkittävämmäksi sotilashenkilöksi. Koska siihen aikaan sotilashenkilöt, sotaloordeina, hallitsivat maakuntia melkein kuninkaan lailla hänestä tuli eräänlainen, vallaltaan verraton, varakeisari alueelle.

Ranska Yunnannissa

Ranskalaiset avustivat sulttaanikunnan kukistamisessa. Ranskalaisilla oli tietty elintärkeät edut alueella. Erityisen tärkeitä Yunnaniin tina- ja kuparikaivokset. Toiseksi Ranskan halusi Vietnamin alusmaakseen ja pohjoisten alueiden rauhoittaminen oli sille myös ensiarvoisen tärkeää vaikka myöhemmin käytiin Ranskan ja Kiinan välillä ns. Tonkinin sota (elokuu 1884 – toukokuu 1885). Tässä oli kuitenkin kysymys Pohjois-Vietnamin hallitsemisesta ja reitistä Hanoista Yunnaniin.

Hyvin kuvaavaa Ranskan imperialismin luonteesta oli Hanoi-Kunming radan rakentaminen. Ranska hamusi Yunnin sinkkiä, tinaa, lyijiä, kuparia ja riisiä. Ongelmana oli vain näiden raaka-aineiden rahtaaminen Vietnamiin ja sieltä edelleen Ranskaan. Ranska rahoitti junaradan Hanoista Kunmingiin. Rautatie rakennettiin useammassa osassa 1898 - 1910. Englanti myös halusi liittyä rataan suunnittelemalla oman ratansa Burmasta Kunmingiin 1930. Hanke kuitenkin keskeytyi toisen maailmansodan sytyttyä. Ranskalaisen radan rakentaminen oli erittäin vaikea urakka. Malaria ja muut kulkutaudit vaivasivat, työskentelyolosuhteet olivat surkeat. Rataa oli rakentamassa 60 000 työntekijää, kuleja, joista 12 000 – 40 000 kuoli. Nämä värvättiin kidnappaamalla, väärillä lupauksilla ja osa oli mielivaltaisen oikeudenkäynnin määräämiä rangaistussiirtolaisia. Kun työntekijät kieltäytyivät jatkamasta vastasi Ranska lähettämällä aseita ja sotilaita rankaisemaan lakkolaisia eli siististi sanottuna lakkolaisia teloitettiin surutta. Rautatiestä tuli sekä kiinalaisille että vietnamilaisille pahuuden ja terrorin symboli. Jos Stalin pystyi näännyttämään venäläisiä pakkotyöllä niin ei ranskalaiset olleet yhtään huonompia tässä kyseenalaisessa harrastuksessa. Näin ranskalainen sivistyksen valo levisi pitkin Kaakkois-Aasiaa. - Kun rata valmistui monet korkeat ranskalaiset paikalliset virkamiehet haaveilivat Yunnanin liitämisestä Vietnamiin ja Ranskan alusmaaksi. Rata tarjosi oivan keinon sotilasoperaatioille. Onneksi Pariisissa pantiin jäitä hattuun ja ensimmäinen maailman sota poisti haaveet ikään kuin luonnostaan.

Ranskan kiinnostus Yunnanista oli eduksi paikalliselle oopiumi viljelijöille. Maakunnassa tuotettiin englantilaisten suureksi harmiksi runsaasti oopiumia, josta puolet meni Kiinan sisäiseen käyttöön ja puolet rahdattiin ulkomaille erityisesti Vietnamin kautta. Englantilaisille oli tietty harmillista, että oopiumia tuotettiin itse Kiinassakin, kun nämä halusivat rahdata Intian oopiumia Kiinaan ja näin hallita oopiumi kauppaa. Oopiumi oli alueella puolilaillista: Qin-dynastian keisarinvalta kielsi aineen kokonaan, mutta paikalliset virkamiehet ja armeija sai melkoiset tulot oopiumista. Oopiumilla rahoitettiin Panthay kapinan tuhot. Englantilaiset eivät voineet puuttua kauppaan muuten kuin poliittisesti ja hallinnollisesti. Sotilaallinen interventio olisi helposti johtanut kriisiin Ranskan kanssa (yleensä alusmaista emämaat eivät käyneet keskenään sotia). Oopiumi tuotettiin usean miljoonan ihmisen vuotuiseen tarpeeseen, moninkertainen määrä mitä englantilaiset laivasivat Intiasta. - Yunnanin oopiumista piti kirjoittamaan hieman pidemmiltäkin, mutta blogi olisi vain paisunut paisumistaan. Kiinnostuneet voinevat hankkia Alan Baumlerin erinomaisen kirjan The Chinese and Opium Under the Republic: Worse Than Floods and Wild Beasts (Suny press 2007)

Kiinan historiaa lukiessa saa helposti sellaisen vaikutelman, että Ranska, Englanti, Venäjä ja Japani huseerasivat maassa miten mielivät, keisarin katsoessa lähes voimattomana sivusta. Kuvaavaa on ehkä Venäjä Japanin sodan syyt: Japani halusi liittää Korean vaikutuspiiriinsä ja vastalahjaksi se hyväksyi Venäjän dominanssin Manchuriassa (alueella joka kuului Kiinalle). Seikat eivät sopineet Venäjälle ja sota syttyi. Kaikkien suureksi hämmästykseksi Venäjä hävisi, luikki häntä koipien välissä takaisin kotiin Pietariin. - Ehkäpä keisarin voimattomuuden  syynä oli se että hänellä ei ollut omaa armeijaa, vaan armeijat olivat maakuntakohtaisia. Paikallisarmeijoiden johtajat, sotalordit, käyttivät myös estotta poliittista valtaa. Toki paikallisarmeijat olivat lojaaleja keisarille. Toinen  mahdollinen syy oli se, että keisarin väitetään olleen kotiarestissa kielletyssä kaupungissa. Virkamieskunta oli myös erittäin korruptoitunut. Joten eipä ollut ihme, että 1911 keisarinvalta kukistettiin ja tilalle astui Kiinan tasavalta. Täällä taasen entinen korruptoitunut meno jatkui lähes samanlaisena. Lopulta potin keräsi muuan Mao Zedong ja kansan vapautusarmeija.

Kolmas Indokiinan sota

Vietnamin, indokiinan, sodissa ehkä erikoisin tapahtuma oli ns. kolmas indokiinan sota eli Kiinan ja Vietnamin välinen sota. Kuten myöhemmin selviää, niin Kiina itse asiassa teki sen mitä amerikkalaiset kovasti olisivat halunneet mutteivät omaa typeryyttään pystyneet. Sota liittyy Yunnanin sikäli kun Vietnam on Yunnanin rajavaltio, jonka kautta kaikki liikenne tapahtui. Sotaa sanotaan kolmanneksi erotuksena kahdesta muusta.


Ensimmäinen indokiinan sota käynnistyi 19 joulukuuta 1946 ja päättyi 1 elokuutta 1954. Sota käytiin Ranskan ja Ho Chi Minhin johtaman kansallisarmeijan (Viet Minh) välillä. Japanilaisten poistuttua alueelta toisen maailmansodan jälkeen katsoi Ranska entisen alusmaansa kuuluvan sille kun taas vietnamilaiset katsoivat, sangen luonnollisesti, alueen olevan oma. Ho Chi Minh oli muodostanut itsenäisen hallituksen Vietnamille. Mutta maata uhkasi pohjoisesta Chiang Kaishekin kiinalaiset joukot. Peläten, ehkä aiheettomasti, Kiinan hegemoniapyrkimyksiä, pyrki Ho Chi Minh sopimukseen: Hän olisi ollut valmis sallimaan ranskalaisten joukkojen väliaikaisen olemassaolon jos Kiina karkotetaan. Hänen on todettu sanoneen: "On parempi haistella pari vuotta ranskalaisten paskaa kuin syödä tuhannen vuotta kiinalaisten paskaa".  Ho Chi Minh pyrki siihen että ranskalaiset olisivat sittemmin tunnustaneet Vietnamin. Tämä tunnustaminen ei kelvannut ranskalaisille vaan konfliktin kärjistyessä syntyi laajamittainen sota. Ranskalaisten toimet olivat tässä sodassa monesti kovin raakoja, kas kun ainoa asia mitä olivat oppineet saksalaismiehityksestä oli se miten kidutus pitää tehdä. Jean Paul Sartre kutsui sotaa likaiseksi sodaksi.

Sodan päättämisestä sovittiin Geneven konferenssiin 21 heinäkuuta 1954. Maa jaettiin kahtia. Etelä-Vietnamiin oli sovittu järjestettäväksi vaalit maan yhdistämisestä. Vaaleja ei koskaan pidetty, joka johti Etelä-Vietnamissa uuteen sotaan 1959. Tällä kertaa yhdysvaltojen puuttumiseen. Amerikkalaiset omassa sotapropagandassaan ilmoitti puolustavansa vapaata maailmaa kommunistista diktatuuria ja hirmuhallintoa vastaan ja plääh, plääh, plääh. Tosiasiassa sota oli kylmän sodan jatkumoa, jossa oli ensisijaisesti kyse huolesta Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvusta Kaakkois-Aasiassa. Maailman status quosta, suurimmasta herrasta herrojen paikalla. Toinen indokiinan sota laajeni Laosiin ja Kambodžaan. Amerikkalaisten suora sotilaallinen puuttuminen alueella päättyi 15 elokuuta 1973. Tämän jälkeen amerikkalaiset vielä toimittivat kalustoa ja taloudellista tukea Etelä-Vietnamin nukkehallitukselle. Sodan katsotaan päättyneen Saigonin valloitukseen toukokuussa 1975. Seuraavana vuonna yhdistyivät Etelä- ja Pohjois-Vietnam. Sota vaati suunnattomia ihmisuhreja Vietnamilaisia (sotilaita ja siviilejä) 800 000 – 2 miljoonaa, 200 – 300 tuhatta kambodžalaista, 20 – 30 tuhatta Laosin kansalaista ja 58 220 (303 644 loukkaantunutta) amerikkalaista. Täysin turhaan. Melkoinen hinta yhdestä pitämättömästä vaalista yhdessä rutiköyhässä kehitysmaassa.

Kolmannen indokiinan sodan juuret ulottuvat kauas 50 luvulle. Kiinan ja Neuvostoliiton väliseen välirikkoon. Välirikon siemenet kylvettiin 1956 kun Hrutsev piti salaisen puheensa, jossa suomittiin Stalinin hirmutekoja. Mao Zedong otti tästä vähän nokkiinsa. Hieman arveli kirittikin kohdistuvan myös häneen. Maon mielestä puhe oli virhe. Myöhemmin asteittain välit viilenivät lähes vihamieleisiksi ja useiksi pieniksi rajakahakoiksi pitkin Kiinan ja Neuvostoliiton välistä rajaa.

Monien vaiheiden jälkeen perustettiin 1976 Pol Potin johtama ja Puna-Khmerien hallitsema lyhytaikainen demokraattinen Kambodža. Maa oli Kiinan suuri ystävä. Jos kulttuurivallankumous oli Kiinassa verinen, niin Puna-Khmerit panivat kyllä maassa vielä paremmaksi vai pitäisikö sanomaan verenpunaisemmaksi. Nimittäin neljännes kansasta kuoli valtion loppuun eli vuoteen 1979 mennessä. Kambodžan Puna-Khmerit olivat vielä Amerikan invaasion aikana Vietnamin sissien ystäviä. Kambodžan puolella säilytettiin runsaasti sotatarvikkeita, joita siirrettiin salaa pitkin ja poikin Etelä-Vietnamia sissien käyttöön. Kiinalaismielisen Pol Potin noustua valtaan suhteet muuttuivat. Puna-Khmerit pelkäsivät Vietnamin laajentavan valtaansa myös Kambodžaan. Epäluuloon oli kyllä historialliset syyt, koska Kambodža oli ennen Ranskan tuloa Vietnamiin jonkinlainen alusmaa Vietnamille. Kambodžan puolelta tehtiin pieniä rajaloukkauksia Vietnamiin vuosien 1975 ja 1977 välisenä aikana, kuten Phu Quock saareen valtaus 1975. Virallisesti kyllä käytiin neuvotteluita ja näytettiin hyvää naamaa, mutta kulissien takana Pol Potin hallitus oli melko hapan Vietnamille. 30 toukokuuta 1977 hyökkäsi Kambodža taasen Vietnamiin. Lopulta Vietnamin mitta tuli täyteen ja se hyökkäsi maahan 25 Joulukuuta 1978 kukistaakseen Puna-Khmerien vallan. Parissa viikossa Kambodža oli vallattu 150 000 miehen voimin. Kansainvälisen painostuksen seurauksena Vietnam vetäytyi maasta vasta vuonna1989.

Miten asia nähtiin Kiinassa? Neuvostoliiton liittolainen miehitti kiinalaisten liittolaisen. Kiina ymmärsi Neuvostoliiton pyrkivän laajentamaan valtaansa Indokiinassa, seuraavana askeleena ehkäpä Laos ja Burma. Kieltämättä hieman tukalaa kiinalaisille. Pohjoisessa on Neuvostoliitto, etelässä on Neuvostoliitto ja Neuvostoliitto on siellä sun täällä. 17 helmkuuta 1979 Kiinalaiset vyöryivät Yunnanin maakunnasta 250 000 miehen voimin ja 200 tankilla Vietnamiin 26 paikasta. Joukot etenivät noin 20 - 40 kilometrin matkan Vietnamin puolelle. Saman aikaisesti pohjoiselle Siperian vastaiselle rajalle siirrettiin 1.5 miljoonaa kiinalaista sotilasta aivan rajan tuntumaan. Voi voi Blagoveshchenskin asukkaita. Nämä menettivät yöunet kun jättiläismäisistä kaiuttimista huudettiin iskulauseita yötä päivää Neukkujen puolelle.

Kansainvälisessä propagandassa kiinalaiset selittivät haluavansa puolustaa Vietnamissa olevien etnisien kiinalaisten oikeuksia. On se vain kumma kun aina kriisin puhjetessa muistetaan rajaseutujen asukkaista ja niiden etuja. Japani puolusti Shanghain japanilaisia hyökkäämällä Kiinaan, saksalaiset miehittivät Puolan Itä-Preussin saksalaisperäisten asukkaiden puolustamiseksi, Kaarle XII:lle oli yhtäkkiä Inkerin maan suomalaiset maailman tärkein väestönosa jne.

Sodan tärkein viesti oli kuitenkin halu muistuttaa Neuvostoliittoa pysymään poissa Kaakkois-Aasiasta. Moskovassa viesti ymmärrettiin selvästi. Maa ei puuttunut millään tavalla konfliktiin. Varmaan ymmärrettiin puuttumisen johtavan helposti sotaan Kiinan kanssa. Tämä taasen saattaisi johtaa kolmanteen maailmansotaan kun Yhdysvallat mieluusti olisi toimittanut kalustoa ja rahaa Kiinalle. Neuvostoliitto ei myöskään myöhemmin esittänyt mitään aktiivista roolia alueella. Kiinan toimet varmaan otettiin Pentagonissa ilolla vastaan. Kas kun Kiina teki sen mitä amerikkalaiset halusivat interventiollaan: Neuvostoliiton vaikutusvallan minimoiminen Kaakois-Aasiassa. 12 vuotta myöhemmin tämäkin pulma hävisi luonnostaan kun Neuvostoliitto kuoli elokuussa 1991. Toisaalta herää myös kysymys siitä halusiko Kiina tällä tempulla avata suhteet ulkomaailmaan, erityisesti Yhdysvaltoihin. Kiinalla kun oli hirveä tarve saada ulkomaista pääomaa oman köyhyyden poistamiseksi ja poliittisen eristäytyneisyyden hävittämiseksi. Kuka tämänkin tietää. Joka tapauksessa on varmaa, että Deng Xiaoping matkusti Yhdysvaltoihin tammikuun 28 päivänä ja palasi helmikkuun 5 vuonna 1979. 12 päivää ennen hyökkäystä Vietnamiin. Tuskin kävi vain hymyilemässä, kuten lehdistötiedotteissa näkyy.

Sota kesti 17 päivää, kuitenkin vetäytymisessä aiheutettiin vielä paljon vahinkoa. Virallisesti sota päättyi 16 maaliskuuta 27 päivää alkamisensa jälkeen. Kumpikin osapuoli julisti voittaneensa sodan. Sota vaati Kiinan puolelta 26 000 kuolonuhria ja Vietnamin puolta n. 10 000 sotilaan kuoleman ja 10 000 ristituleen joutunutta siviiliä. Melkoinen määrä ihmisiä vain siksi, että yksi valtio halusi muistuttaa toista valtiota pitämään näppinsä irti. Kiina vetäytyi pois todeten lakonisesti, että Vietnamilaisia oli rangaistu riittävästi. Sodalla ei ollut mitään vaikutusta Hanoin Kambodžan politiikkaan. Ehkäpä Kambodžan politiikka ei ollutkaan sodan syynä, vaikka niin yleisesti uskotaankin. Ehkäpä Kiina pesi kommunismin kasvojaan amerikkalaisen pääoman edessä ja näin sai kaipaamiaan dollareita, joita taasen oli jäänyt yli toisen Indokiinan sodan päätyttyä. Kukaties.