Kohti Hanien maata

Mitä tekee kielitaidoton matkamies umpikiinalaisessa kaupungissa halutessaan löytää linja-autoaseman ? Tietty yrittää saada kartan. Omassa hipaisuvempeleeni, ankka-padini, Route 66 oli hieman tasapaksu, kaikki tiet samanarvoisia eikä erikseen ole mitenkään mainittu erityispaikkoja kuten bussi- tai rautatieasemia ja kadunnimet joko Pinyiniä tai translitteroitua kiinaa. Sinänsä sovellus osoittautui melko hämmästyttäväksi, esimerkiksi Suzhoussa pienimmätkin kujat oli tarkkaan kuvattu. En tiedä mistä moiset sähkökartat olivat peräisin. Nyt tarvitaan siis kiinankielinen paperikartta. Paperikartan hankkiminen olikin oma lukunsa. Yritin kysellä hotellin vastaanotosta piirtämällä prototyyppikartan. Ei ymmärtänyt (en olisi minäkään ymmärtänyt). Vasta sanakirja, Hanping pro, auttoi. Tosin hän ymmärsi, että halusin Kiinan kartan. Onneksi eräs hotelli vieras oli poikkeuksellisen välkky ja ymmärsi haluavani kaupungin kartan. Annoin hipaisuvempeleeni virkailijalle ja hän kirjoitti Pinyin tekstillä (kaikki kiinalaiset osaavat Pinyiniä eli kiinaa latinalaisin aakkosin) jotain, jonka hieno sanakirja ohjelma käänsi: Bookstoreksi. Sinne siis ostoksille ja kartta käteen. Illalla tutkin karttaa ja löysinkin linja-autoaseman. Aamulla näytin taksikuskille karttaa ja kohtaa: linja-autoasema. Vielä lisäsin Yuanyang. Hienoa. Kyytiin vaan, mennään ihan minne vaan. Jännittävää. Hämmästys olikin suuri kun päädyin paikkaan josta olin kaupunkiin tullut. Asemalla eräs ystävällinen täti, tietty aseman virkailija, neuvoi seuraamaan perässä, kun oli saanut selville minne menen. Varmaan repustani arvasi olevani turisti ja matkaavani sinne minne kaikki muutkin eli riisiterassille. Ohjasi lippuluukulle, selitti lipunmyyjälle vuolaasti jotain ja myyjä kyseli kaikennäköistä. Minä vain nyökkäsin ja hymyilin (enkä ymmärtänyt mitään). Ja kas ihme tapahtui: Lippu seuraavaan bussiin, vieläpä oikeaan paikkaan. Kiitos ja ylistys taivaan valloille. - Bussimatka olikin ikimuistoinen, enkä varmaan tule yhtä vauhdikasta ja elämäntäyteistä makaa tekemään, halki Yunnanin maakunnan huikaisevan kaunista eteläistä maisemaa, koskaan enää. Snif.

Asemalaiturilla odotti rivi vastapestyjä puhtaita busseja. Toinen täti näytti jotain bussia, yritin tavata nimikylttiä ja verrata lippuun kirjoitettua. Muutama merkki näytti samalta. Puoli tuntia aikaa. Heitin repun sisään omalle paikalle. Ulos tupakalle. Kun bussin lähtöaika tuli, lähtikin naapurista toinen bussi. Nyt tulikin hätä käteen olenko sittenkin väärässä bussissa. Kuljettaja vain totesi että oikeassa olet. Täällä ei nyt mitenkään kiirehditä, 15 minuuttia sinne tai tänne, kuka siitä välittää. Venäjällä tämä oli maan tapa, mutta Kiinassa, jossa ollaan saksalaisen täsmällisiä, asia kummastutti. Toisaalta ollaanhan Yunnanin maakunnassa, rotujen ja heimojen sulatusuunissa. Bussin mahanalus täytettiin kaikenlaisilla matkatavaroilla, samoin katolle sidottiin kiinni laatikoita ja nyyttejä. Sisälle tuli vähemmän varakkaan oloista väkeä. Yhdellä oli syli täynnä ruohosipulia, toisella taasen hedelmiä, jotkut olivat käyneet ostamassa taulutelevision jne. Bussin keskikäytävä täyttyi kaikenlaisella matkatavaralla. Nyyttiä, säkkiä ja laatikoita. Yhteen laatikkoon kiinnittyi huomio: Siinä oli reikiä, kuin ilmastointia varten. Mitäköhän siellä on? Myöhemmin pisti tuuletusaukoista esille kanan pää. Matkustajat varmaan elättivät itseään maanviljelyksellä.

Matka jatkui esikaupunkiin, jonne oli rakennettu huviloita kaupungin varakkaammille ihmisille. Yht'äkkiä varakuljettaja ja yksi matkamies poistuivat. Bussi kaarsi parkkipaikalle ja kuljettaja hyppäsi pois ja meni johonkin virastoon muutaman paperin kanssa. Miksiköhän? Pidetäänkö täällä lukua matkustajien määrästä vai tarvitseeko bussi ajoluvan? En tiedä. Bussi jatkoi matkaa pari sataa metriä ja varakuljettaja sekä matkamies astuivat takaisin bussiin. Onko täällä tapana tarkistaa henkilöllisyyspaperit ja siltä varalta että tarkastaja olisi astunut bussiin poistuivat nämä kaksi kun heillä ei ehkä ole validia henkilöllisyystodistusta? Kuka tietää. Ainakaan nämä kaksi eivät käyneet millään asioilla. Ollaan kyllä lähestymässä raja-alueita, jotka aina ja kaikkialla ovat hieman arkoja paikkoja. Täällä erityisesti, kun Kiina ja Vietnam sopivat asiansa, rajansa, lopullisesti vasta vuonna 2009.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Täpötäyteen bussiin tuli lisää matkustajia. Takapenkkien alta otettiin muovisia 20 senttiä korkeita palleja. Tavaroita siirrettiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja uudet matkustajat istuivat näihin muovituoleihin keskelle käytävää. Näin matka jatkui pitkin kiemurtelevaa serpentiinitietä. Matkustajat huojuivat oikealle ja vasemmalle sen mukaan mihin suuntaan bussi kääntyi, vain pysyäkseen penkillä. Aina välillä kana nosti päänsä tuuletusaukosta aivan kuin kysyäkseen: Vieläkö on pitkä matka perille? Tosin se ei varmaan tiennyt, että perillä odotti pata ja nälkäiset syöjät. Bussi pysähtyi tauolle. Tankattiin ja lisättiin vettä. Matkustajat menivät puskan taakse asioille, tosin jotkut menivät käymälään, jonka haju helteellä ei ehkä ollut kaikkein miellyttävämpiä. Eräs Hani äiti riisui lapsensa housut ja kurotti pienokaisen ikkunasta, jotta tämä voisi tehdä asiansa. Seikka, josta muutamat matkustajat (ehkäpä han kiinalaisia) olivat hieman närkästyneitä.

Matka jatkui Yuanyangiin. Itse asiassa Yuanyang on jakautunut kahdeksi kaupungiksi. Uutta kaupunkia kutsutaan Nanshaksi ja vanhaa Xinjieksi. Bussi saapui ensin uuteen kaupunkiin, yritin tässä nousta pois mutta apukuljettaja osoitti eleellä: Minun pitää jäädä, bussi jatkaa vielä. Lopulta tunnin ajomatkan jälkeen saapui pölyinen, kuoppaisia hiekkateitä kulkenut, väsynyt bussi Xinjieen.

Yhteensä Yuanyangin alueella sekä kumassakin kaupungissa että kylissä asuu 365 000 asukasta (2002). Tänään oletettavasti enemmän. Syynä mahdolliseen kasvamiseen onkin väestön rakenne: 88 % väestöstä kuuluu vähemmistökansoihin (erityisesti Hani- ja Yi-kansaan). Näillä ei ole rajoituksia lasten määrään, tyypillinen perhekoko on 3 lasta joskus lapsia on kuusi, joista viimeinen on kauan kaivattu poika. Alueen pääasiallinen toimeentulo on maanviljelys, erityisesti riisin viljely. Tätä tärkeää kasvia ovat Hanit ja Yit viljelleet perimätiedon mukaan jo yli 1300 vuotta. Nykyään enenevissä määrin toimeentulo kasvaa turismin myötä. Tosin mikään varsinainen massaturismikohde tästä tuskin koskaan tulee. Syynä on hankala kulkuyhteys, vaikka Kunmingista lähtevä eteläinen valtatie lyhensi matka-aikoja 10 tuntiin entisen 12 tunnin sijaan. Yleensä tänne matkustavat innokkaat valokuvaajat. Usein miten silloin kun riisiterassit ovat veden valtaamia eli lokakuusta maaliskuuhun. Myöhemmin riisin orastaessa terassit ovat vihreitä, eikä kontrastiero ole kovin suuri ja näin eivät myöskään ole kovin valokuvauksellisia. Olet varmaan nähnyt alueella kuvattuja auringonlasku ja -nousu kuvia: Näissä vedenpinnasta heijastuu kauniisti auringonvalo vasten jylhiä pilven peittämiä kukkuloita ja terassit muodostavat viivaleikin kuin abstraktissa maalauksessa. Kuvia näkee monissa maantiedon kirjoissa, julisteissa, kalentereissa sun muussa ja ovat levinneet ympäri maailman. Itse vierailin alueella kun riisi jo orasti. Sitä paitsi en ole kovin kiinnostunut maisemakuvista - liian hankala taiteen laji: etsiä sopiva paikka, kytätä sopivaa valaistusta ja kun lopulta kaikki on kohdallaann, ryntää näyttämölle tuulipukuihin sonnustautunut meluisa turistilauma juuri siihen pisteeseen, jonka piti olla kuvauksellinen juuri siinä ainoana hetkenä jolloin tuuli, pilvet ja aurinko ovat kohdallaan.

Jos jokin paikka rujoudessaan on kaunis, niin sitä Xinjie on. Hieman rähjäinen ja silmin nähden köyhä. Teollisuutta ei juurikaan ole. Aikoinaan kaupunki oli pieni Hani kylä. Vuosien varrella se kasvoi kaupungiksi. 1570 metrin korkeudella talot on rakennettu rinteisiin, yhtä jyrkkiin kuin tapaa Euroopan alpeilla. Täällä on hauska poiketa pienille sivukujille ja kävellä ruokatorilla. Kaupungin keskustassa on muutama ruokapaikka, joissa tarjoillaan sitä mitä jääkaapissa sattuu löytymään. Jääkaappi on kuitenkin kohtalaisen hyvin varusteltu kun noin 60 % ruokalistan aterioista on saatavissa. En tiedä ovatko Hanit ja Yi persoja makealle mutta täällä löysin ensimmäistä kertaa koko Kiinan maassa kaupan jonka pääasialliset myyntiartikkelit olivat limonadit ja monenlaiset makeiset. Kun tarjosin makeisia lapsille kelpasivat ne kyllä aikuisillekin ja kilon pussista sain maistaa vain yhden vaivaisen konvehdin.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kaupungin keskustan merkittävin paikka on suuri aukea. Tänne ihmiset kokoontuvat nähdäkseen ja tullakseen nähdyksi. Tänne saavutaan katsomaan suurta taulutelevisiota jos omaa ei satu olemaan, tanssimaan, pelaamaan korttia ja ihailemaan auringonlaskua. Yllättävää kyllä monet Haneista osaavat englantia. Syynä varmaan on se, että turismia pyritään kehittämään alueella ja turismi taasen vaatii kielitaitoisia matkaoppaita. Joten koulutukseen on kiinnitetty hieman huomiotakin. Helposti pääsee kuulemaan seikkoja, joita ei Lonely Planet ja wikipedia tunne. Esimerkiksi kun keskustelu kääntyi maakunnan, toista maailmansotaa edeltävään, oopiumi ongelmaan. Ilmeni monień vanhempien syrjäkylissä asustavien miesten käyttävän ja viljelevän sitä omaan tarpeeseensa. Poliisi ei juuri puutu asiaan jos ei myy. Mitäpä rankaisemaan vanhempia miehiä kun ovat niin köyhiä, ettei sakkoja voi periä, eikä vankilassa jaksa kuitenkaan tehdä mitään.

Tavalliseen tapaan bussin saapuessa perille hyökkää hotellien ja matkustajakotien edustajat kimppuusi tarjoten mitä parhaimmat yösijat. Kaikilla kuvat ja esitteet käsissä. Vaikea on siinä valita. Kun tietää, että monet ovat köyhiä niin tekisi mieli valita kaikki. Valitsin yhden, ehkei kovin siisti vastaanottoaulaltaan, mutta erittäin kodikas ja huoneet olivat ihan mukavia, vieläpä eurooppalainen wc-pönttö. Paikkaa piti yksi perhe, joka osoittautui hyvin sydämelliseksi. Täällä pääsi hieman raapimaan eteläkiinalaisen perhe-elämän pintaa ja kurkistamaan sisälle.

Huolimatta matkustamisen vaatimasta vaivannäöstä niin alueella kannattaa vierailla. Joko silloin kun muutenkin matkailee eteläisessä Kiinassa tai piipahtaa Vietnamista tänne. Vietnamin raja kun on 50 kilometrin päässä.