Irkutsk

5 päivää junassa. Minuuttivelliä, asemalta ostetuja rasvaisia piirakoita ja tuoremehuja. Kolinaa, kolinaa ja kolinaa. Voisin jatkaa zabaikalskiin toisella junalla. Päätin jäädä.

Kävin viimeksi kaupungissa 2003. Kaupunki on muuttunut. Paljonkin. Monin paikoin huonompaan suuntaa. Nousukasmaisuus on nostamassa päätään ja ikiaikainen kulttuurikaupunki on häviämässä. Äkkirikastuminen kävelee usein käsikädessä nousukasmaisuuden ja henkisen tyhjyyden kanssa. Merkkejä oli jo näkyvissä 2003.  Tällöin saavuin Irkutskiin junalla. Vietin montapäivää kaupungissa. Tunsin olevani silloin, kesällä, kuin kotona. Lensin pois Novosibisrskiin lentokoneella. Melkein myöhästyin koneessa. Kas kun yks' äijä tuppautui lentoaseman ravintolassa seuraan. Esitteli vuolaasti sveitsiläistä linkkuveistään ja autonsa avaimia. Eritteli suunnitelmia mitä ja missä järjestyksessä aikoo ostaa tavaroita turhuuden markkinoilla. Hänellä oli vain sellainen näkemys, että meidän läntisten elämäntavan ydin ja ilon aihe on tavaran omistaminen ja hankinta. Tällaisen näkemyksen voi ehkä saada selailemalla aikakauslehdistömme kuvatarjontaa. Mielestäni tällainen tavaraan keskittyvä ”lifestyle” heijastaa nousukasmaista ulkokultaisuutta ja vieraantumista juuriltaan. Asia ei voida sillä perustella, että Neuvostoliiton aikana ei juuri kenelläkään ollut mitään. Neuvostoliiton hajottua kehittyi suurrikkaiden lisäksi kohtalaisen varakas luokka, jolla yht' äkkiä olikin varaa ostaa uusia autoja, matkustaa ulkomaille jne. Nousukasmaisuutta näkee toki suomessakin. Kontrasti ei vain ole niin ilmeinen kuin täällä Irkutskissa.

Laajoissa mittakaavoissa nousukasmaisuus heijastuu myös kaupunkirakenteisiin, asemakaavaan, myymälöiden sijoitukseen jne. ylipäätänsä ostamisen tekemisen helpoksi. Monet arvostelevat Helsingin 60- ja 70-luvun purkuintoa sillä, että uusi juureton melko varakas maaltamuttanut luokka ryhtyi hallitsemaan kaupunkisuunnittelua. Ihmisluokka, jolla ei oikeastaan ole juuria Helsingissä. Eivät ymmärrä miten kaupunki "hengittää".

Taustan lasitalo korvasi vanhan.

Verratessani muistikuvieni Irkutskia ja nykyiseen kaupunkiin oli pettymys aluksi suuri. Sama kehitys kuin Helsingissä. Puretaan paljon vanhoja arvokkaista rakennuksia ja tilalle tulee lasipintasta taloa ja rakennelmaa, Ruokapaikoiksi jalostuu, bifsteak house, pizzeriat, subway ja MacDonalds. Iloksi myös on todettava, että muutama valistunut talonomista korjaa ja entisöi talonsa uuteen uskoon. Aivan keskellä kaupunkiakin.

Irkutsk on kulttuurikaupunki monestakin syystä. 1900 luvun alussa jokaista kahta irkutskilaista kohden oli yksi karkotettu. Näitä olivat bolshevikit, anarkistit ja dekabristit, tärkeimpinä ryhminä. Nämä toivat mukanaan kirjallisuutta, näytelmiä ja muuta kulttuuriloa. Vielä täällä voi aistia korkeakulttuurin hengen. Vaikutus näkyy ihmisten keskusteluaiheissa, tavassa pitää kaupunkikuvaa yllä, julkisissa instituutioissa ja  patsaissa, puistoissa ja asemakaavassa.    Kaupunki sisältää merkittävän yliopiston, useita teattereita, konserttisaleja, operettiteatterin ja suunnitelmissa on tehdä musiikkitalo.

Ehkäpä talon korjaaminen tuli kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen. Omistaja on kuitenkin ymmärtänyt kauniin perinteisiin soveltuvan talon arvon. Täällä voi ehkä vaalia "slaavilaista" henkeä.Juuri tällaisissa taloissa voi kuvitella Tolstoin, Tsehovin ja Gogolin monien henkilöiden asustavan.

Yksityiskohta erään toisen talon koristelusta. Rännillä johdetaan sadevesi talosta poispäin, ilman varsinaista syöksyputkea. Putken puuttuminen varmaan selittyy sillä että talon räystäs on melko leveä (runsaat metrin) ja kiinnittäminen hieman hankalaa.Satakoon sitten kadulle ja ohikulkijoiden niskaan.

2003 kaupungissa ei ollut yhtä ainoatakaan retkeilymajaa. Nykyään niitä on toista kymmentä. Pääosa vieraista on  20 – 30 vuotiaita Euroopasta tai Amerkasta tulleita nuoria.  Melkein kaikilla sama kaava: halu matkustaa pitkällä junamatkalla Trans-Siperian radalla Moskova , välietappina Irkutsk, Ulan Bator ja päätepisteenä Peking. Irkutskissa tehdään päivän tai kahden retki Baikalille. Näiden selkäreppuretkeilijöiden määrän räjähdysmäinen kasvu ei voinut jäädä  huomaamatta kaupunkikuvassa. Nämä uudet tulokkaat onkin ikuistettu Karl Marxin kadulle pystytyssä patsaassa. Tässä hieman höntti turisti järjestelmäkamera kaulassaan selkäreppu selässään ihmettelee näkemäänsä ympäristöä ”haavi auki”. Hienoa kuin veistostaiteessa viljellään huumoria.

Irkutsk sinänsä on erinomainen matkailukohde, jossa helposti saa kulumaan viikon jos toisenkin.