Eräs matkustustapa on sellainen, että saavuttaessa johonkin paikkaan ei vielä tiedetä missä vietetään seuraava yö. Seikkailu tämäkin. - Kiinan viisumia hankkiessa pitikin olla huolellisempi: tehdä yksityiskohtainen päiväkohtainen suunnitelma. Kaikki junien aikataulut piti selvittää, hotellivaraukset piti kirjata ylös. Kalenteri täynnä kellonaikoja ja päivämääriä. Hyvä näin. Jos äijä katoaa niin osataan haarukoida koko laajassa Kiinan maassa missä päin katoaminen tapahtui. Kenties lohduttaa. Lähtö Helsingistä 22.11 ja poistuminen Hanoista 9.2.2013 ties minne.
Harasoo. Junalippuja ei kannata ostaa etukäteen, ainakaan netissä. Joutuu ensinnäkin maksamaan lipun hinnan, myyntipalkkion ulkomaille (5 - 10%), epäedullisen rahan vaihtokurssin (15 - 20 %), kotimaisen välittäjän myyntipalkkion (5 - 15%) ja lopulta alv:n lopullisesta hinnasta. Olisi siis edullisempaa ostaa suora lentolippu Pekingiin, kun tällöin ei tarvitse edes viisumia Venäjälle. Liput ostetaan siis asemilla suoraan. Ainoa riski on siinä, että junat ovat täynnä eikä haluttuna päivänä saa lippuaan. Entä sitten? Ei niin tylsää paikkaa ole olemassakaan, ettei siellä olisi jotain nähtävää tai ihmeteltävää. Jos virkailija ei ymmärrä minne haluat ja myy väärän lipun niin ainoa vahinko on, että päädyt johonkin toiseen kiinnostavaan paikkaan (näin löysin taannoin Baikalin, Irkutskin ja Olhonin saaren - eikä kaduta ollenkaan).
Ensimmäinen osuus on Pietari - Irkutsk - Chita - Zabaikalsk. Bussilla rajan yli Manzhouliin ja ollaan jo Kiinassa. Holodni tam. 15 - 20 astetta pakkasta, kuten Siperiassa on tapana. Eikä Kiinan Sisä-Mongoliassakaan ole juuri hiostavaa. Kysyt: Mitä järkeä tässä on ? Ehkäpä ei mitään tai sitten on paljonkin.
--------
Matkaan kuuluu läheisesti paikkojen löytäminen Kiinassa. Kuten tiedetään, kiinalaiset eivät puhu muuta kuin kiinaa. Kirjoitusasun modernisointi kuten Pinyin kirjoituksella epäonnistui. Jäi toki kiinan kielen oppikirjoihin. Kirjoitusmerkkejä on runsaat 6 000, enemmän kuin päähäni mahtuu, ainakin pikakurssilla ahdettuna. Joten paikkojen löytäminen voi olla ongelma. Onneksi on olemassa GPS. Tiedäthän: Taivaalla kiertää monia paikannus sateliiteja. Kun kolmeen saadaan yhteys voidaan jo oma paikka määrätä. Vielä tarvitaan hyvä kartanlukija. Tabletti, sormitietokone, tai mikä sen levyn nimi onkaan. Ostin halpiksen. 150 euroa. Mutta voi kone on hidas (yksi ytiminen prosessori), ei osaa oikolukea mitään kieltä (itselleni tarpeellinen kun sormet lipsahtavat aina väärän nappulan päälle), protokollakehyksen pituutta (MTU) ja muita käyttisparametreja ei voida juurikaan asettaa, bluetooth näppis (targus) pätkii aika ajoin. Ruutunäppis surkea: yhtä sormea liikutellaan kirjaimesta toiseen tak, tak, tak. Kirjoita sillä sitten. Muutoin kelvollinen kone. Kartat tulevat sujuvasti näytölle, e-kirjat toimivat kuten myös offline wikipedia ja sähköposti (jussi.hanhijarvi@gmail.com). Ehkäpä parin vuoden kuluttua laitteet alkavat olla kunnollisia. Otan siis matkalle vanhan 12 tuumaisen läppiksen (blogia ja kuvia varten) sekä hipaisuvempeleen paikannukseen.
Kaikki alkaa olla mallillaan: Vaatteita hankittu, sukat pesty, parta ajeltu ja tukka kammattu. Jussi lähtee maailmalle kiiltäviä kiskoja pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti